Musta Canaan
| Musta Canaan | |
|---|---|
| Black Canaan | |
 Weird Talesissa julkaistun novellin ensiaukeama. |
|
| Alkuperäisteos | |
| Kirjailija | Robert E. Howard |
| Kuvittaja | Harold S. De Lay |
| Kieli | englanti |
| Genre | kauhu, Southern Gothic |
| Julkaistu | Weird Tales, kesäkuu 1936 |
| Ulkoasu | pulp-lehti |
| Sivumäärä | 23 |
| Suomennos | |
| Suomentaja | Matti Rosvall |
| Kustantaja | Jalava |
| Julkaistu | antologiassa Outoja tarinoita 4, 1992 |
| Sivumäärä | 37 |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Musta Canaan on yhdysvaltalaisen pulp-kirjailija Robert E. Howardin kauhunovelli, joka ilmestyi Weird Talesissa vuonna 1936. Suomennos julkaistiin Outoja tarinoita -sarjan neljännessä osassa vuonna 1992.
Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Novellin kertoja Kirby Buckner on syntynyt Yhdysvaltain eteläosien soilla, Canaan-nimisellä rämemaalla. New Orleansissa hän kuulee kotiseutunsa olevan vaikeuksissa ja suuntaa kiireesti Grimesvillen kaupunkiin. Matkalla hän kohtaa salaperäisen naisen, jolla on sekä mustia että valkoisia sukujuuria. Buckner huomaa himoitsevansa naista, mutta nainen pilkkaa häntä ja kehottaa mustia seuralaisiaan surmaamaan Bucknerin, joka kuitenkin pääsee pakoon.
Buckner saapuu Grimesvilleen ja kuulee poppamies Saul Starkista, joka on yllyttänyt paikalliset mustat kapinaan. Valkoiset ovat saaneet vangiksi mustan miehen, jota Buckner päättää kuulustella. Mies pelkää Starkin ”panevan hänet suohon” mutta suostuu lopulta kertomaan Starkin mökin sijainnin, jonne Buckner suuntaa. Stark ei ole kotona, mutta Buckner aistii epämääräisen vaaran eikä uskalla astua sisään. Paluumatkalla hän kohtaa jälleen salaperäisen naisen, joka kehuskelee langettaneensa Bucknerin ylle lumouksen ja kutsuvansa hänet luokseen vielä samaisena yönä.
Auringon laskiessa Buckner ei kykene vastustamaan kutsua. Ystävänsä Jim Braxtonin kanssa hän suuntaa mustien kylään Gosheniin, missä noitanainen odottaa heitä. Buckner on loitsun edessä avuton, mutta Braxton ampuu naista, joka katoaa taas eivätkä miehet löydä ruumista. Suosta hyökkää pelottava olento, jota miehet eivät kunnolla näe. Se surmaa Braxtonin, ja Buckner joutuu loitsun orjuuttamana katselemaan, kuinka Starkin johtamat mustat harjoittavat voodoo-menojaan. Rituaalin päätteeksi Stark kaavailee surmaavansa Bucknerin.
Noitanainen saapuu paikalle ja tanssii musiikin tahdissa, mutta musiikin päätyttyä hän lyyhistyy elottomana maahan. Braxtonin luoti oli osunut hänen sydämeensä, ja vain taikuus piti hänet hengissä rituaalin loppuun asti. Mustat pakenevat peloissaan ja luopuvat kapina-aikeistaan. Buckner seuraa Starkia ja surmaa tämän. Hänelle selviää myös se, mitä vangittu mies tarkoitti ”suohon panemisella”: Stark muutti vihollisensa sammakkomaisiksi rämehirviöiksi, jotka tottelivat luojaansa sokeasti. Buckner ei kerro tapahtuneesta tovereilleen, mutta tieto kauheasta totuudesta luo hänen ja Canaanin mustien välille julkilausumattoman siteen.
Kirjoittaminen ja julkaisu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Howard kirjoitti ”Mustan Canaanin” ensimmäisen luonnoksen todennäköisesti kesällä 1933, sillä saman vuoden syyskuussa hän lähetti sen agentilleen Otis Adelbert Kline. Marraskuussa 1934 Howard lähetti Klinelle uuden version, jonka pulp-lehti Weird Tales osti lokakuussa 1935. Kertomus ilmestyi Weird Talesin kesäkuun 1936 numerossa ja Howard sai siitä noin 108–120 dollaria[1] (vuoden 2023 rahassa noin 2 500 $[2]).
Weird Talesin päätoimittaja Farnsworth Wright vaati Howardia vähentämään himoa, jota ”Mustan Canaanin” päähenkilö kokee ei-valkoista naista kohtaan. Howard toteutti toiveen mutta oli sensuroituun versioon tyytymätön. Alkuperäinen käsikirjoitus ei ole säilynyt.[3]
Teemat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
”Musta Canaan” on yksi monista Howardin kauhunovelleista, jotka sijoittuvat Etelä-Yhdysvaltojen rämeille ja metsiin. ”Kyyhkyjen helvetistä” ohella se on niistä tunnetuin. Novellien kielenkäyttö ja asetelmat ovat herättäneet syytöksiä rasismista,[4] sillä valkoisten ja mustien välinen konflikti on niiden keskeinen teema. Tummaihoiset naiset ja Yhdysvaltain mustan väestön elämäntapa kuvataan stereotyyppisesti.[5]
Elämäkerturi Mark Finnin mukaan ”Musta Canaan” on yksi monista novelleista, joissa Howard käsittelee barbaarien kapinaa sivistystä vastaan. Joskus barbaarit menestyvät, joskus he kärsivät tappion. Riippumatta siitä, kumpi osapuoli voittaa, on voitto aina lopultakin vain väliaikainen. ”Mustan Canaanin” kaltaisissa novelleissa asetelma siirtyy kaukaisesta historiasta tai fantastisista rinnakkaismaailmoista nykyaikaan ja sen ristiriitoihin, mikä tekee siitä tulenaran. Finn huomauttaa, ettei ”Mustan Canaanin” päähenkilö Kirby Buckner koskaan kiduta tai tarpeettomasti pahoinpitele mustia vihollisiaan vaan suhtautuu näihin muita valkoihoisia hahmoja ymmärtäväisemmin. Toisaalta Buckner ei missään vaiheessa myönnä mustien aseman olevan epäoikeudenmukainen, eikä hän myöskään kykene saamaan aikaan minkäänlaista muutosta. Rasistinen kielenkäyttö on varattu dialogiin, joka on kirjoitettu puhekieliseen tyyliin. Muuten Howard pitäytyy omana aikanaan asiallisina pidetyissä ilmauksissa. Finn pitää Howardin suhtautumista rotuun ja vähemmistöihin ristiriitaisena, mikä heijastuu hänen kaunokirjallisuuteensa.[5]
Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
”Musta Canaan” valittiin Weird Talesin lukijaäänestyksessä kesäkuun 1936 numeron parhaaksi tarinaksi, jaetulle ykkössijalle Thorp McCluskyn jatkosarjan Loot of the Vampire kanssa. Kiitosta saivat varsinkin Howardin kertomuksen vahva paikallisväri ja voodoon tuntemus sekä tarinan ”outous”, mikä erotti sen kaavamaisista ja väkivaltaiseen toimintaan painottuneista Conan-kertomuksista.[6] Myös H. P. Lovecraft ylisti Howardin paikallistuntemusta ja elävästi kuvattua miljöötä sekä ”otteeseensa puristavaa kauhua”.[7] E. F. Bleiler (1983) piti ”Mustaa Canaania” hienona regionalistisena kauhukertomuksena, mikäli lukija kykenee sietämään äärimmäisen rasistisen näkökulman.[8]
Suomeksi novelli julkaistiin Jalavan kustantamassa antologiassa Outoja tarinoita 4 vuonna 1992. Sarjan toimittajan Markku Sadelehdon mukaan ”Musta Canaan” on ”upea tarina, joka karakterisoi ominaisuuksia joiden avulla Howard on noussut suureksi genrekirjailijaksi, hänen spontaanisuuttaan ja voimaansa”.[3] Tähtivaeltajan Toni Jerrman otti Howardin novellin esille Outoja tarinoita 4 -kokoelman arviossaan kirjan keskitasoa parempana, ”ihan toimivana” kertomuksena.[9] Boris Hurtta kuvasi Portti-lehden arviossaan kertomuksen sisältävän vauhtia, väkivaltaa ja kiihkorasistista otetta. Novellin kerronta on hänestä hiukan ohutta ja kioskimaista.[10]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Finn, Mark: Blood & Thunder. The Life and Art of Robert E. Howard. Introduction by Joe R. Lansdale. The Robert E. Howard Foundation Press, 2013. ISBN 978-1-304-03152-5. Google-kirjat (viitattu 8.3.2023). (englanniksi)
- Burke, Rusty (toim.): The Horror Stories of Robert E. Howard. New York: Ballantine Books, 2008. ISBN 978-0-345-49020-9. Google-kirjat (viitattu 8.3.2023). (englanniksi)
- Bleiler, Everett F.: The Guide to Supernatural Fiction. Kent, Ohio: The Kent State University Press, 1983. ISBN 087338-228-9. Internet Archive (viitattu 16.8.2023). (englanniksi)
- Lovecraft, H. P.: In Memoriam: Robert Ervin Howard. Teoksessa Miscellaneous Writings. Sauk City, Wisconsin: Arkham House, 1995. ISBN 0-87054-168-4. Google-kirjat (viitattu 9.3.2023). (englanniksi)
- Weird Tales, June 1936, 27. vsk, nro 6. Indianapolis, Indiana: Popular Fiction Publishing Company. Internet Archive. Viitattu 9.3.2023. (englanniksi)
- Weird Tales, August-September 1936, 28. vsk, nro 2. Indianapolis, Indiana: Popular Fiction Publishing Company. Internet Archive. Viitattu 9.3.2023. (englanniksi)
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Burke, Rusty: Robert E. Howard Fiction and Verse Timeline (16.6.2009 arkistoitu versio) The Robert E. Howard United Press Association. Arkistoitu 16.6.2009. Viitattu 9.3.2023. (englanniksi)
- ↑ $120 in 1936 is worth $2,582.76 today CPI Inflation Calculator. Viitattu 9.3.2023. (englanniksi)
- ↑ a b Sadelehto 1992, s. 9.
- ↑ Burke 2008, s. xxiv; Finn 2013, s. 100.
- ↑ a b Finn 2013, s. 99–102.
- ↑ Weird Tales August–September 1936, s. 250, 251, 254, 256.
- ↑ Lovecraft 1995, s. 124.
- ↑ Bleiler 1983, s. 258.
- ↑ Jerrman, Toni: Outoja tarinoita 4. Tähtivaeltaja 4/1992.
- ↑ Hurtta, Boris: Outoja tarinoita 4. Portti 3/1992.