Motora

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Motoran logo

Motora on kansantanssiseura Joensuusta. Motoran eri-ikäisten ryhmiä ovat Pelmakat, Kiepukat, Roihakat, Lupsakat, Livakat, Jätkät, Ripakat, Vinhakat, Säpäkät, Suuroset ja Pikkaraiset. Yhteensä tanssijoita on noin 170. Lisäksi Motorassa on ollut lapsi-vanhempi-ryhmiä ja iltapäiväharrastekerhoja alakouluilla. Seurassa toimii myös kaikille avoin FolkJam-tanssiliikuntaryhmä. Tanssiryhmien ohjauksesta vastaavat tanssinopettajat sekä koulutetut kansantanssiohjaajat ja vierailevat tanssinopettajat ja koreografit.

Vuoden nuorisoseura 2013, vuoden kansantanssiyhtye 2008 ja 2024[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Nuorisoseurat ry valitsi Motora Vuoden nuorisoseuraksi maaliskuussa 2013. Perustelujen mukaan "Motora on koko ajan uusiutuva, uusiin haasteisiin tarttuva ja kehittyvä nuorisoseura, joka tunnetaan erityisesti vahvana kansantanssiseurana. Toiminta on laadukasta ja tavoitteellista taiteen perusopetusta." [1]

Motora nimettiin 2008 Pispalan Sottiisin Vuoden kansantanssiyhtyeeksi, mikä on merkittävin suomalaisille kansantanssiryhmille annettava tunnustus.[2] Motoran Vinhakat sai saman korkean tittelin vuonna 2024. [3]

Motora sai marraskuussa 2007 opetusministeriön myöntämän valtakunnallisen Lapsenpäivä-palkinnon. Palkinnon perusteluissa todetaan, että Motorassa on tehty aktiivista opetussuunnitelmien kehittämistyötä, ja Motoran opetussuunnitelmaa käytetään pohjana myös valtakunnallista taiteen perusopetuksen kansantanssin opetussuunnitelmaa kehitettäessä.

Kotimaassa ja maailmalla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tanssijat ovat tehneet yli 20 ulkomaanmatkaa 15 eri maahan: Suomen kaikkien naapurimaiden lisäksi muun muassa Belgiaan, Tšekkiin, Hollantiin, Italiaan, Saksaan, Espanjaan, Kyprokseen, Ranskaan, Unkariin, Sveitsiin ja Yhdysvaltoihin. Motora on osallistunut useille kansainvälisen folklorefestivaalijärjestön CIOFFin festivaaleille em. maissa.

Motora esiintyy kotimaakunnassaan Pohjois-Karjalassa omissa konserteissaan, suurissa ja pienissä juhlissa, toritapahtumissa, kouluissa, tanssituvissa jne. Vuosittain ryhmä osallistuu tärkeimpiin kotimaisiin kansanmusiikkitapahtumiin: 2000-luvulla Motora on esiintynyt muun muassa Kaustisen festivaalilla, Suomen ja Viron Tanssipidoissa, Folklandia-risteilyllä, Kihauksessa, Pispalan Sottiisissa ja Tanssimania (kansantanssitapahtuma)|Tanssimaniassa.

Motoralaiset ovat voittaneet 2000-luvulla useita ripaskan, polkan ja tikkuristin Suomen mestaruuksia.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rauni ja Sakari Riikonen perustivat Motoran vuonna 1968, ja he olivat ohjaajina vuoteen 1993 asti. Seuran juuret ulottuvat vuoteen 1947, jolloin Mönnissä aloitettiin kansantanssiharrastus.[4] 1980-luvulla Motora tunnettiin suomalaisen kansantanssin uudistajana, ja siitä lähtien ryhmälle on ollut leimallista ohjelmiston uusiutuvuus, energinen karjalaisuus ja railakas huumori.

Ohjaajia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Riikosten jälkeen Motoran ohjaajina olivat 1990-luvulla Taina Broman ja Aleksandr Leontjev[4]. Mari Lehikoinen (o.s. Rautiainen) aloitti ohjaajana vuonna 1999, ja hänen aikanaan Motora alkoi kasvaa usean ryhmän kansantanssiseuraksi. Palkattuja ohjaajia ovat olleet Tiina Mensonen 2005-08, Eveliina Nissinen 2009-10, Kaisa Partanen 2011-2012 ja Mitja Pilke 2015- Vierailevia ohjaajia ovat olleet muun muassa Petri Kauppinen, Milla Korja, Eevi Miettinen, Markku Ryynänen, Jouni Prittinen, Reetta-Kaisa Iles, Riina Hosio sekä petroskoilaiset Viola Malmi ja Nikolai Vahterov.

Muuta Motorasta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Motoran nimi on karjalaisesta tanssista nimeltä Motora, joka tarkoittaa jatkuvaa liikettä.[4] Motoran tanssisali Motti sijaitsee Joensuun keskustassa Papinkadulla.

Motoran musiikkiyhtye on Rälläkkä, jota johtaa Marko Kotilainen. Rälläkkä julkaisi keväällä 2011 cd-levyn Tangon jälkeen. Vuonna 2018 julkistettiin 50-vuotishistoriikkina kuvateos ”Tanssia ja tarinoita – Motora 50 vuotta”.

Nuorisoseura Motora ry on Suomen Nuorisoseurat ry:n jäsen.

Motoran ryhmiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pelmakat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ryhmän tanssijat ovat taidoissaan pitkällä, osa opiskelee tanssia myös ammatikseen. Pelmakoiden monipuoliseen ohjelmistoon kuuluu niin perinteisiä tansseja kuin uusia kansantanssin rajoja rikkovia koreografioita. Ryhmä esiintyy ahkerasti kotimaisilla areenoilla ja ulkomailla. Ryhmä on vieraillut mm. Norjassa, Unkarissa, Italiassa, Hollannissa, Belgiassa, Tšekissä, Sloveniassa, Slovakiassa ja Kroatiassa.

Pelmakat on luokiteltu Suomen Nuorisoseurojen aikuisryhmien luokittelussa mestaruussarjaan 2017. Juniorisarjoissa ryhmä luokiteltiin Kalevan Nuorten Liiton luokitteluissa vuonna 2004, 2006 ja 2010 hopeasarjaan, vuonna 2008 kultasarjaan ja vuonna 2015 mestaruussarjaan.[5] Eri puolilla maat asuvat ryhmäläiset harjoittelevat yhdessä sovitusti viikonloppuisin.

Vinhakat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noin 20-vuotiailla tanssijoilla on jo useita tanssivuosia takanaan. Ryhmässä keskitytään kansantanssin syventäviin opintoihin, ilmaisutaidon kehittämiseen ja monipuolisen ohjelmiston rakentamiseen. Vinhakat on luokiteltu hopeasarjaan lasten valtakunnallisissa kansantanssiluokitteluissa vuonna 2018 ja ikäluokkansa mestaruussarjaan luokittelussa vuonna 2022. Vinhakat nimettiin vuoden 2024 Pispalan Sottiisin kansantanssiyhtyeeksi.

Lupsakat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lupsakat on aikuisryhmä, jossa meno on rennon lupsakkaa. Ryhmässä tanssitaan monipuolisesti kansantansseja katrillista jenkkaan ja sottiisista valssiin.

Aikaisempia ryhmiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Motoran aikaisemmista, 2000-luvulla toimineista ryhmistä Kapsakat, Sähäkät, Livakat ja Kipakat ovat saavuttaneet muun muassa mestaruus- ja kultasarjasijoituksia valtakunnallisissa luokitteluissa. Livakat vieraili Unkarissa (2005), Norjassa (2008), Saksassa (2010) ja Italiassa (2012, 2014).

Seuran aikuisten edustusryhmä esiintyi Motora-nimellä 2000-luvun alkupuolelle saakka.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Nuorisseurat: Motorasta Vuoden Nuorisoseura 2013 nuorisoseurat.fi. 17.3.2013.
  2. Folklandian tiedote 12.1. 2008 (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. Pispalan Sottiisin vuoden 2024 kansantanssiyhtye on Vinhakat Nuorisoseurat.fi. 12.1.2024. Viitattu 14.1.2024.
  4. a b c Jaakko Numminen: Yhteisön voima, s. 563
  5. Tanssimyllyn tulokset tulokset Suomen Nuorisoseurat. 26.4.2015. Viitattu 9.5.2015.


Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tellervo Riikonen: Kulttuurin kylväjät (2007)
  • Rauni Riikonen: Mönnin nuorisoseura ja Kalevan Nuoret, kyläkirjassa Mönnin jäljillä, toimituskunta: Anna Raija Nummenmaa ym. Mönnin kyläyhdistys 2010, sivut 247-250. ISBN 978-952-92-7770-4
  • Juha Könönen: Vate: tarina miehestä, metallista, musiikista ja mitaleista. (Kirja Valtteri Kalisesta). Outokummun orkesteriyhdistys 2009, Vammalan Kirjapaino. Luku: Motora, sivut 225-236. ISBN 978-952-92-6618-0.
  • Motora 20 vuotta. Toimittaneet Sakari Riikonen, Pasi Ripatti, Matti Siippainen, 15 sivua, 1989.
  • Tanssia ja tarinoita – Motora 50 vuotta. Toimituskunta: Sari Hakkarainen, Anni Kuittinen, Mari Lehikoinen ja Matti Siippainen. Kirjokansi 2018.