Mikrokivikausi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Mikrokivikausi on Harri "Wallu" Vaalion MikroBitti-lehdelle piirtämä sarjakuva, joka on ilmestynyt vuodesta 1985.[1] Se kertoo Kivisten ja Sorasten tyyliin kivikauden ihmisistä. Sarja tapahtuu kuitenkin vuonna 3000 jaa., jolloin Yhdysvallat on pommittanut maailman kivikauden tasolle. Siksi tietokoneet ovat hahmoille tuttuja.[2] Wallun mukaan sarjakuvan idea lähti siitä, että hän tunsi olevansa ”ihan kivikaudella” tietotekniikan kanssa.[3]

Päähenkilöt ovat tulivuoressa asuvat tietokoneguru Guru ja tämän vaimo Helka.[2] MikroBitti-lehti tosin järjesti numeroissaan 3/1989 ja 5/1989 lukijakilpailun sarjakuvan tietokonegurun nimestä, jolloin hahmon nimeksi valikoitui Hannu. Gurua on kutsuttu Mikrokivikausi-sarjakuvissa monilla nimillä, mutta ei kuitenkaan koskaan Hannuksi, sillä Wallu ei myöhemmän kertomansa mukaan tunnistanut Hannu-nimeä omakseen.[3][4] Wallu on kertonut Helka-hahmon perustuvan hänen vaimoonsa.[3]

Sarjakuva muuttui mustavalkoisesta värilliseksi vuoden 1986 aikana.[5][6]

Vuosina 2014–2015 Mikrokivikautta julkaistiin Skrolli-lehdessä.[7][8][9]

Mikrokivikausi – Kun esi-isä tietokoneen osti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mikrokivikausi-sarjakuvan historiaa on esitelty Wallun ja Jyrki Kasvin koostamassa Mikrokivikausi IT/e.a. -kiertonäyttelyssä. Wallu päivitti näyttelyn vuonna 2022 ja päivitetty näyttelykierros alkoi taiteilijan kotipaikan Pornaisten kirjastosta samana syksynä. Wallu julkaisi päivityksen yhteydessä kirjan näyttelyn pohjalta: Mikrokivikausi – Kun esi-isä tietokoneen osti.[1][10]

Kirjan ensimmäinen 100 kappaleen painos on kovakantinen ja jokainen ensipainoksen kirjoista sisältää uniikin Wallun piirroksen.[10] Wallun ilmoituksen mukaan kirjasta otettiin pehmeäkantinen 2. painos loppuvuodesta 2022[11] ja 3. painos, myöskin pehmeäkantisena, painatettiin yhteistyössä Suomen Amiga-käyttäjät ry:n kanssa vuonna 2024.[12]

Mikrokivikausi – Näin teet sarjakuvia (CD-ROM)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsinki Media Erikoislehdet julkaisi vuonna 1996 Windowsilla ja Macintoshilla toimivan CD-ROMin Mikrokivikausi – Näin teet sarjakuvia. Se sisältää sarjakuvien piirto-ohjeita videolla, Mikrokivikausi-sarjakuvia ja pelejä.[13] Wallu puhuu, lausuu runoja ja jopa laulaa levyllä.[14]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarjakuvakirja Kaiken takana on nainen!
  • Harri Vaalio: Kaiken takana on nainen! (Bitti-kirjat, Tecnopress Oy 1988, ISBN 951-832-008-X, 52 sivua)
  • Harri Vaalio, Jyrki Kasvi: Mikrokivikausi – Kun esi-isä tietokoneen osti – Sarjakuvia tietotekniikan alkuajoilta nykyaikaan (Käänteenpaikka Ky. 2022, ISBN 978-952-69581-2-5, 66 sivua)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Näe Mikrokivikausi ennen kuin se loppuu Pelit-lehti. Arkistoitu 11.7.2017. Viitattu 13.2.2018.
  2. a b Kalliolevo, Tero: Oulun avoimet tietomestaruuskilpailut 2013 OTKY, kuukausivisa. 2.3.2013. Arkistoitu 2.6.2021. Viitattu 13.2.2018.
  3. a b c Sirén, Janne: Mikrokivikauden esikuvat (Sirénin sisäpiiri). Skrolli, 2023, nro 2023.2, s. 33. Artikkelin verkkoversio.
  4. Sirén, Janne: Kivikautinen kansi (Skrolli 6,4 vuotta sitten). Skrolli, 2021, nro 2021.4, s. 43–45. Artikkelin verkkoversio.
  5. Mikrokivikausi 1986 mikrokivikausi.fi. Arkistoitu 8.5.2024. Viitattu 8.5.2024.
  6. Mikrokivikausi 3/1986 mikrokivikausi.fi. Arkistoitu 8.5.2024. Viitattu 8.5.2024.
  7. Tampere Kuplii: Harri "Wallu" Vaalio tamperekuplii.fi. 2018. Arkistoitu 8.5.2024. Viitattu 17.7.2021.
  8. Tekijä esiin: Harri Vaalio peda.net. 2016. Arkistoitu 8.5.2024. Viitattu 17.7.2021.
  9. Skrollin sisällysluettelo: Sarjakuva skrolli.fi. Arkistoitu 8.5.2024. Viitattu 17.7.2021.
  10. a b Sirén, Janne: Harri ”Wallu” Vaalion piirtämä Mikrokivikausi.... Skrolli, 2023, nro 2022.4, s. 90-91. Artikkelin verkkoversio.
  11. Harri Vaalio Facebookin Commodore Finland -ryhmässä 16.10.2022 facebook.com. Viitattu 8.5.2024.
  12. Harri Vaalio Facebookin Commodore Finland -ryhmässä 23.4.2024 facebook.com. Viitattu 8.5.2024.
  13. Sarjainfo 3/1997, s. 31–32 sarjakuvaseura.fi. Arkistoitu 1.9.2023.
  14. Sirén, Janne: Rakas MikroBitti. Skrolli, 2023, nro 2023.4, s. 48.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kuvitteelliseen hahmoon, paikkaan tai ilmiöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.