Mikko Suomi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Mikko Suomi (s. 1976[1]) on turkulainen kirjailija ja muusikko.

Mikko Suomi
Henkilötiedot
Syntynyt1976
Turku
Kirjailija
Tyylilajit Trilleri, Dekkari
Aiheet historia, salatieteet, salaliittoteoriat, rikokset, Turku
Esikoisteos Atlantiksen perilliset
Aiheesta muualla
Kotisivut
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Kirjailija[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mikko Suomen[2] esikoisteos on seikkailukertomus Atlantiksen perilliset ilmestyi vuonna 2012. Taisto Rautanen -kirjojen sarjaa jatkoi Decodex-kustantamon julkaisema Punaisen lohikäärmeen silmä vuonna 2020. Mikko Suomen seuraava kirja, Mediapinta Oy:n julkaisema Pseudologia fantastica ilmestyi 10. tammikuuta 2021. Uusin teos Melioristi on ilmestynyt elokuussa 2021.

Taisto Rautanen -sarja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Atlantiksen perilliset[3] vuodelta 2012 oli ensimmäinen osa laajempaa kirjasarjaa. Atlantiksen perillisissä esiteltiin turkulainen, historiantutkija Taisto Rautanen sekä hänen apurinsa. Taisto Rautanen kumppaneineen jatkaa seikkailujaan teoksessa Punaisen lohikäärmeen silmä vuodelta 2020. Kirjailijan antamien tietojen perusteella (tieto julkaistu muun muassa kirjailijan kotisivulla) Taisto Rautanen -sarjaan on tulossa useita jatko-osia.

Humoristiset dekkarit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mikko Suomen dekkari Pseudologia fantastica on yhdistelmä perinteistä salapoliisiromaania, tietokirjaa ja huumorikirjallisuutta. Elementit toimivat tasapainottavasti kertomuksessa, jonka keskiössä ovat tavalliset arjen sankarit Timo ja Tiina. Tiinan elämän seuraamista jatketaan Mikko Suomen uusimmassa teoksessa Melioristi. Luvialle sijoittuvassa maalaiskomediallisessa dekkarissa on niin ikään tietokirjamaisia elementtejä.

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muusikkona[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mikko Suomi[4] on omalla nimellään julkaiseva multi-instrumentalistimuusikko. Suomen musiikillinen pohja on rockmusiikissa ja metallissa. Nuorena aikuisena Suomella oli laajasti bänditoimintaa ja kokoonpanot vaihtuivat tiuhaan. Yhteinen nimittäjä kaikissa projekteissa oli kuitenkin raskaampi sähkökitaravetoinen melodinen heavy. Bändien lähinnä demotasolle jääneet tuotannot olivat yhdistelmä klassista heavymusiikkia ja ysärivaikutteita sekä melodisen deathmetalin raskautta. Tältä pohjalta ja näillä vaikutteilla on syntynyt toista tuhatta laulua sekä suomenkielisenä että englanninkielisenä. Mikko Suomen uusin englanninkielinen albumi Hymnal ilmestyi 13. marraskuuta 2023 ja samaan teemaan kuuluva suomenkielinen albumi Ikuisen yön valtakunta 27. marraskuuta 2023. Tammikuussa 2023 julkaistun tiedotteen mukaan turkulainen deathmetalin pioneeri Cerebrum[5] tekee paluun. Myös Mikko Suomi on jälleen mukana Cerebrumissa. Mikko Suomi soittaa ja laulaa myös Vargtass[6] -nimisessä yhtyeessä.

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kirjailijan kotisivut lisätietoja henkilöstä.
  2. Mikko Suomi, esittely kustantajan sivuilla, (Kustannus HD)
  3. Kirja-arvostelu (Atlantiksen perilliset) viitattu 10.1.2013 ja 3.3.2021
  4. Mikko Suomi: muusikko mikkosuomi.fi.
  5. Cerebrum website cerebrum-official.webnode.fi.
  6. Vargtass on spotify open.spotify.com.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]