Marinointi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Miekkakalapihvi oliiviöljyä, sitruunamehua, paprikaa ja minttua sisältävässä marinadissa.

Marinointi on ruoankäsittelytapa, jossa ruoan raaka-aine, kuten liha, riista, kala tai kasvikset, maustetaan pitämällä sitä hieman happamassa mausteliemessä eli marinadissa. Marinadin ainesosia voivat olla esimerkiksi viini, olut, vesi, viinietikka, ruokaöljy, sipuli ja mausteet.[1] Paras marinointikeino on laittaa marinoitava aines ja marinadi suljettuun pussiin, joka laitetaan jääkaappiin. Marinointiaika kestää muutamasta tunnista vuorokauteen. Marinoitavaa ainesta täytyy välillä käännellä.[2]

Lihaa marinoitaessa marinoinnin kestolla voidaan vaikuttaa lopputulokseen. Lyhytkestoinen, tunnin tai parin, marinointi lähinnä maustaa lihaa, kun taas pitkäkestoinen, yleensä vähintään vuorokauden mittainen marinointi öljypohjaisessa marinadissa myös mureuttaa lihaa. Lihan mureutumiseen tarvitaan aika, jonka kuluttua lihassa olevat entsyymit rikkovat proteiinien rakenteita. Marinadin mureuttava vaikutus perustuu sen happamuuteen. Marinadin mureuttamisen merkitys riippuu siitä, millaista käytetty liha on. Niska- ja kylkiliha on kypsennettävä kauan marinoimisesta huolimatta, kun taas jotkut naudan ruhon osat mureutuvat jo raakakypsytyksessä, joten niiden osalta marinadin mureuttavalla vaikutusella ei ole merkitystä.[3]

Kananlihalle sopii yrttimarinadi, jossa voidaan käyttää hedelmämehua. Kanamarinadiin sopivia yrttejä ovat persilja, timjami ja rosmariini ja näiden kanssa kanamarinadiin sopivat valkosipuli, pippuri ja sitruunankuori. Sianlihalle sopivat marinadit, jotka sisältävät sinappia, pippuria, chiliä, inkivääriä, currya, garam masalaa, valkosipulia, hunajaa tai seesamiöljyä. Naudanlihalle sopii marinadi, joka on hapanta ja jossa nesteenä on punaviini, punaviinietikka, tomaatti- tai chilikastike sekä mausteena valkosipuli, sipuli tai timjami. Naudanlihamarinadiin voi käyttää myös ketsuppia tai colajuomaa. Kala- ja äyriäismarinadeihin sopivat sitrushedelmät ja yrtit. Kalan ja äyriäisten marinoimiseen voidaan käyttää myös pestoa, valkosipulia, chiliä tai vaniljaa. Kasvismarinadiin sopivat yrtit, hunaja ja valkosipuli. Siihen sopivat myös ruokaöljy, pippuri ja pesto. 1990- ja 2000-lukujen aikana markkinoille on tullut erilaisia valmiiksi marinoituja liha-, kala- ja kanatuotteita, niin kutsuttuja puolivalmisteita, joita käytettäessä marinoinnin vaatima aika jää pois ja varsinainen ruoanlaittoaika lyhenee. Näitä valmiita marinointituotteita ovat makeat chilikastikkeet, barbeque-kastikkeet ja pestot.[4]

Sana marinointi (< ransk. marinade < lat. marinus, 'merta koskeva') tarkoittaa alun perin ruoka-aineitten käsittelyä niin, että ne säilyvät purjelaivoilla pitkillä merimatkoilla. Aikoinaan ennen jääkappeja ja pakastimia ainoa keino oli joko suolata tai marinoida ruokatarvikkeet.

Terveysvaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teollisesti marinoitua lihaa voi nauttia vain 20 grammaa päivässä ilman, että kuolemanriski kasvaa[5]. Jos sitä nauttii tätä enemmän, se lisää 18 prosentilla riskiä kuolla muuta väestöä nuorempana jokaista päivittäin nautittua 50 gramman annosta kohti. Ylimääräiset kuolemat johtuvat etenkin sydän- ja verenkiertoelinten sairauksista ja syövistä.[6]

Marinoituna myydyt lihasuikaleet saattavat sisältää jopa 16 erilaista lisäainetta,[7] joita epäillään syyllisiksi niiden haitallisiin terveysvaikutuksiin[8].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kaarina Turtia: Gastronomian sanakirja, s. 334. Otava, 2009. ISBN 978-951-1-18546-8.
  2. Marinadiohjeet lihalle, kanalle ja kalalle Yhteishyvä. S-ryhmä.fi. Viitattu 24.5.2024.
  3. Lihan marinointi-lyhytoppimäärä 8.7.2025. Hk koekeittiö. Viitattu 24.5.2024.
  4. Mikä marinadi lihalle, kalalle ja kasviksille 13.5.2013. Kesko. Viitattu 24.5.2024.
  5. Meat consumption and mortality - results from the European Prospective Investigation into Cancer and Nutrition. Taulukko 2. https://bmcmedicine.biomedcentral.com/articles/10.1186/1741-7015-11-63
  6. Meat consumption and mortality - results from the European Prospective Investigation into Cancer and Nutrition. https://bmcmedicine.biomedcentral.com/articles/10.1186/1741-7015-11-63
  7. Tehdaspakattu marinadikaan ei miellytä kaikkia yle.fi. Viitattu 18.2.2020.
  8. Processed red meat linked to higher risk of heart failure, death in men 12.6.2014. Science Daily. Viitattu 16.6.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]