Marcel Łoziński

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Marcel Łoziński
Henkilötiedot
Syntynyt17. toukokuuta 1940
Pariisi, Ranska
Ammatti dokumenttiohjaaja, käsikirjoittaja
Ohjaaja
Tunnetuimmat ohjaukset 89 mm od Europy
Palkinnot

European Film Awardsin parhaan dokumenttielokuvan palkinto ja lukemattomia muita palkintoja

Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Marcel Łoziński (s. 17. toukokuuta 1940 Pariisi, Ranska) on puolalainen dokumenttielokuvien ohjaaja ja käsikirjoittaja. Hän on ohjannut vuodesta 1972 alkaen yli 30 elokuvaa. Hän on saanut lukemattomia palkintoja ja ollut ehdokkaana Oscar-palkinnon saajaksi 1995 parhaasta lyhytelokuvasta elokuvallaan 89 mm od Europy (1993), joka sai European Film Awardsin parhaan dokumenttielokuvan palkinnon ja viisi muuta palkintoa. Kaiken kaikkiaan hänen elokuvansa ovat saaneet lähes 30 merkittävää palkintoa. Łoziński on puolalaisen elokuvan suuria nimiä.

Łoziński on opettanut Puolassa elokuvantekemistä ja kasvattanut kokonaisen ohjaajasukupolven. Kommunistinen sensuuri on vaikuttanut aikoinaan huomattavalla tavalla hänen työhönsä myös siten, että se tuo esiin poikkeuksellista luovuutta.[1]

»Ei ollut sallittua kritisoida systeemiä suoraan. Siksi opimme käyttämään taitavasti metaforia ja kuvakieltä.»
([1])

Hän työskenteli muun muassa yhdessä Krzysztof Kieślowskin kanssa aikana, jolloin Puolassa oli sensuurista huolimatta tarjolla parhaat mahdolliset välineet. Nykyelokuvan tekoa hän kritisoi siten, että sensuuri on kaupallisuus, joka hyväksyy vain seksin, raakuuden ja väkivallan, joista katsoja ei löydä itseään.[1]

»Elokuvasta pitäisi voida löytää omat pelkonsa, toiseensa, ilonsa. Hyvän dokumenttielokuvan jälkeen katsoja tuntee itsensä vähän vähemmän yksinäiseksi.»
([1])

Łoziński on vieraillut Suomessa 2010 DocPoint-festivaalilla. [1]

  1. a b c d e Anu Silfverberg, Puolalaismestarin dokumentit ovat vahvistettua todellisuutta. Helsingin Sanomat 29.1.2010 s. C3

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]