Mäntynummen koulu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Mäntynummen yhtenäiskoulu on Lohjan Mäntynummen kaupunginosassa sijaitseva peruskoulu, jossa on luokat 1-9. Koulu on perustettu 1962 Lohjan yhteiskoulu -nimellä ja toimi alkuun Lohjan kauppalassa. Sittemmin koulu on tunnettu Mäntynummen yläasteena, kouluna ja viimeisimmin yhtenäiskouluna ja on sijainnut jo vuosikymmenien ajan Lohjan asemalla. Koulun rehtorina toimii Lassi Huhtala[1]. Koulun hallinnon alaisuuteen kuuluvat myös Pullin ja Lehmijärven koulut. Koulun yhteydessä toimii Mäntynummen päiväkodin esikouluryhmä sekä iltapäiväkerho. Vuonna 2023 tehtiin päätös purkaa nykyinen Mäntynummen koulu kokonaan liikuntahallia lukuunottamatta ja rakentaa täysin uusi rakennus tilalle.

Ylätalo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ylätalon puolella ei ole homeongelmia. Siellä on 15 luokkaa (lisäksi terveydenhoitaja, lääkäri ja koulukuraattori). Huoneet on merkitty y-kirjaimella ja luokan numerolla (esimerkki: y 14).

Alatalo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mäntynummen yhtenäiskoulun alatalo suljettiin vuoden 2018 keväällä homeongelmien takia ja korvattiin väistötiloilla, jotka on rakennettu koulun hiekkakentälle. Alatalossa oli yhteensä 13 opetusryhmää, jotka kaikki ovat nykyisin väistötiloissa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Yhteystiedot ja henkilökunta peda.net. Viitattu 11.1.2023.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä koulutukseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.