Luettelo Suomen seurakuntayhtymistä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Osa artikkelisarjaa
Suomen evankelis-luterilaisen
kirkon hallinto
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vaakuna

Tämä on luettelo Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntayhtymistä vuoden 2017 alussa.

Seurakuntayhtymät, joissa on sekä suomen- että ruotsinkielisiä seurakuntia tai vähintään yksi kaksikielinen seurakunta, kuuluvat sen hiippakunnan tuomiokapitulin alaisuuteen, johon enemmistö seurakuntien yhdistetystä väkiluvusta kuuluu. On olemassa yksi tapaus, jossa seurakuntien yhdistetyn väkiluvun enemmistön kieli ei ole sama kuin vastaavan kunnan asukkaiden enemmistökieli: Hangon tapauksessa seurakuntayhtymän enemmistökieli on ruotsi, vaikka kaupungilla se onkin suomi. Ruotsinkielisten kirkkoonkuuluvuusprosentti on Hangossa reilusti suomenkielisiä korkeampi. Espoon, Kauniaisten, Kirkkonummen ja Siuntion seurakuntayhtymät kuuluvat Espoon hiippakunnan alaisuuteen, Helsingin, Loviisanseudun, Porvoon, Sipoon ja Vantaan seurakuntayhtymät Helsingin hiippakunnan alaisuuteen, Kokkolan seurakuntayhtymä Oulun hiippakunnan alaisuuteen, Hangon, Kristiinankaupungin, Kruunupyyn, Maalahden, Mustasaaren, Paraisten, Pietarsaarenseudun ja Raaseporin seurakuntayhtymät Porvoon hiippakunnan alaisuuteen, Tampereen seurakuntayhtymä Tampereen hiippakunnan alaisuuteen, Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä Turun arkkihiippakunnan alaisuuteen ja Vaasan seurakuntayhtymä Lapuan hiippakunnan alaisuuteen. Ennen vuotta 2005 oli olemassa täydellisiä ja osittaisia yhteistalouksia, mutta vuoden 2005 lakimuutoksen myötä kaikki seurakuntayhtymät ovat yhdenmukaisia ja niitä koskevat samat perussäädökset.

Lakisääteiset (yhden kunnan alueella)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seurakuntayhtymän nimen alla on mainittu yhtymän jäsenseurakunnat. Entisten seurakuntien kohdalla on mainittu vain ne, jotka ovat joskus olleet jäsenseurakuntina kyseisessä yhtymässä, ei sellaisia, jotka on lakkautettu kuntaliitoksen yhteydessä (kuten Jaala, Kiihtelysvaara ja Tuupovaara) tai jo ennen sitä (kuten Yli-Ii, Ylikiiminki ja Ylämaa).

Vapaaehtoiset (useamman kunnan alueella)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seurakuntayhtymän nimen alla on mainittu yhtymän jäsenseurakunnat.

Entiset seurakuntayhtymät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seurakuntayhtymän nimen alla on mainittu yhtymän jäsenseurakunnat yhtymän lakkautushetkellä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Etelämäki, Terttu (toimittanut): Kirkon kalenteri 2014, Kirjapaja 2013, ISSN 0783-0893, sivut 474–488.