Lucas Nordsäter

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lucas Nordsäter
Henkilötiedot
Syntynyt8. lokakuuta 1998 (ikä 25)
Sunne, Ruotsi
Kansalaisuus  Ruotsi
Jääkiekkoilija
Pelipaikka puolustaja
Maila vasen
Pituus 185[1] cm
Paino 89[1] kg
Seura
Seura Jukurit
Sarja SM-liiga
Pelinumero 6
Pelaajaura
Pääsarjaura 2016–
Aik. seurat Sunne IK (Div.3)
Växjö Lakers HC (SHL)
Färjestad BK (SHL)
Leksands IF (HA/SHL)
Södertälje SK (HA)
Frölunda HC (SHL)

Lucas Nordsäter (s. 8. lokakuuta 1998 Sunne,[2] Ruotsi) on ruotsalainen jääkiekkopuolustaja, joka pelaa SM-liigajoukkue Mikkelin Jukureissa.[3] Hänet on yleisesti tunnettu pelityyliltään kahden suunnan puolustajana.[4][5][6]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nordsäter on Sunne IK:n kasvatti. Hän pelasi juniorina myös IFK Oressa. Kaudella 2013–2014 Nordsäter debytoi Sunnen miesten joukkueessa vain 15-vuotiaana Ruotsin viidenneksi korkeimmalla sarjatasolla maan III-divisioonassa, jossa hän pelasi kolme ottelua tehden kaksi maalia. Kaudeksi 2014–2015 Nordsäter siirtyi Grums IK:n junioreihin. Kaudeksi 2015–2016 hän siirtyi Växjö Lakers HC:n J18-joukkueeseen, jonka sisäisen tehotilaston Nordsäter voitti lukemalla +23.[7] Kaudella 2016–2017 hän voitti seuran J20-joukkueen sisäisen tehotilaston lukemalla +20.[8] Nordsäter voitti kauden päätteeksi J20 SuperElitin hopeaa. Hän debytoi samalla kaudella myös seuran SHL-joukkueessa, jossa Nordsäter sai tililleen kuusi runkosarja- ja yhden Mestarien liigan ottelun ilman tehopisteitä.[3] Hän teki SHL-debyyttinsä 1. joulukuuta 2016 Rögle BK:ta vastaan. Nordsäter merkittiin Lakersin seitsemänneksi puolustajaksi.[9] Hän sai ottelussa jääaikaa 14 minuuttia ja Nordsäterille merkittiin teholukema +1.[10]

Kaudeksi 2017–2018 Nordsäter siirtyi Färjestad BK:n J20-joukkueeseen.[11] Hän pelasi suurimman osan kaudestaan kuitenkin seuran SHL-joukkueessa, jossa Nordsäter pelasi 30 runkosarjaottelua tehden yhden syöttöpisteen ja kaksi playoff-ottelua ilman tehopisteitä. Vuoden 2018 vaihteessa Färjestad lainasi hänet toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella Ruotsin toiseksi korkeimmalle sarjatasolle HockeyAllsvenskan-joukkue IK Panterniin,[12] jossa Nordsäter pelasi 16 runkosarjaottelua tehopistein 1+3=4 ja kaksi playoff-ottelua ilman tehopisteitä.[3]

Nordsäter siirtyi kaudeksi 2018–2019 kaksivuotisella sopimuksella Allsvenskan-joukkue Leksands IF:ään.[4] Joukkueen kausi päättyi sarjanousuun SHL:ään. Ensimmäisellä kokonaisella SHL-kaudellaan 2019–2020 Nordsäter pelasi 44 runkosarjaottelua tehopistein 4+5=9. Hän teki SHL-uransa avausmaalin 24. syyskuuta 2019 Brynäs IF:ää vastaan.[13] Nordsäterille merkittiin ottelusta teholukema +2.[14] Alkukaudella 2020–2021 hän pelasi 25 runkosarjaottelua tehden yhden maalin, kunnes tammikuussa 2021 Leksand lainasi Nordsäterin loppukaudeksi Allsvenskan-joukkue Södertälje SK:hon.[15] Kaudeksi 2021–2022 hän teki seuran kanssa kaksivuotisen sopimuksen.[5]

Nordsäter ei jatkanut Södertäljessä enää toista sopimuskauttaan, vaan hän siirtyi kaudeksi 2022–2023 kaksivuotisella sopimuksella SHL-joukkue Frölunda HC:hen.[6] Nordsäter pelasi siellä alkukaudella yhdeksän runkosarjaottelua ilman tehopisteitä ja viisi CHL-ottelua tehden yhden syöttöpisteen, kunnes marraskuussa 2022 hänen sopimuksensa purettiin yhteisymmärryksessä.[16] Seuraavana päivänä Nordsäterin uutisoitiin siirtyvän loppukauden kattavalla ja yhden optiovuoden sisältävällä sopimuksella SM-liigajoukkue Mikkelin Jukureihin.[17] Huhtikuussa 2023 seura käytti hänen sopimuksessaan olleen option ja teki Nordsäterin kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen.[18]

Kaudella 2023–2024 Nordsäterin runkosarjasta jäi puolet sivuun, kun hän joutui lokakuussa 2023 lähes kolmeksi kuukaudeksi sivuun leikkaushoitoa vaatineen ylävartalovamman vuoksi.[19] Nordsäter oli kuitenkin seitsemällä osumallaan Jukurien eniten maaleja tehnyt puolustaja Oliver Larsenin kanssa.[20] Pudotuspeleissä hän keräsi kuudessa ottelussa 43 jäähyminuuttia, joilla Nordsäter voitti koko SM-liigan jäähypörssin.[21] Helmikuussa 2024 hän teki Jukurien kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen.[22]

Tilastot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

    Runkosarja   Pudotuspelit
Kausi Joukkue Liiga O M S Pist. RM O M S Pist. RM
2013–2014 IFK Ore J18 Elit 17 0 1 1 6
Sunne/Munkfors J18 Div.1 8 0 2 2 6
Sunne IK Division 3 3 2 0 2 0
2014–2015 Grums IK J18 Elit 25 2 9 11 4
Grums IK J20 Elit 1 0 1 1 0
2015–2016 Växjö Lakers HC J18 Elit 19 3 11 14 8
Växjö Lakers HC SuperElit 2 0 0 0 2
2016–2017 Växjö Lakers HC SuperElit 38 5 8 13 14 5 0 0 0 2
Växjö Lakers HC SHL 6 0 0 0 0
2017–2018 Färjestad BK SuperElit 8 1 2 3 2 2 0 0 0 2
Färjestad BK SHL 30 0 1 1 2 2 0 0 0 0
IK Pantern Allsvenskan 16 1 3 4 10 2 0 0 0 2
2018–2019 Leksands IF SuperElit 1 1 0 1 2
Leksands IF Allsvenskan 45 0 3 3 26 12 1 3 4 8
2019–2020 Leksands IF SHL 44 4 5 9 20
2020–2021 Leksands IF SHL 25 1 0 1 33
Södertälje SK Allsvenskan 21 2 6 8 25 4 0 1 1 2
2021–2022 Södertälje SK J20 Nationell 1 1 1 2 0
Södertälje SK Allsvenskan 33 1 7 8 31
2022–2023 Frölunda HC SHL 9 0 0 0 0
Jukurit SM-liiga 36 1 7 8 32
2023–2024 Jukurit SM-liiga 30 7 10 17 57 6 0 0 0 43
5 kautta yhteensä SHL 114 5 6 11 55 2 0 0 0 0
2 kautta yhteensä SM-liiga 66 8 17 25 89 6 0 0 0 43
4 kautta yhteensä Allsvenskan 115 4 19 23 92 18 1 4 5 12

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Tilastot - Lucas Nordsäter liiga.fi. Jääkiekon SM-liiga Oy. Viitattu 20.5.2024.
  2. Mikkelin Jukurit 2022-2023 jukurit.fi. Jukurit HC Oy. Viitattu 26.11.2022.
  3. a b c Lucas Nordsäter Elite Prospects. Everysport Media Group AB. (englanniksi)
  4. a b Nyförvärv: Gunnarsson, Nordsäter och Valkvae Olsen leksandsif.se. 13.4.2018. Leksands IF Ishockey AB. Viitattu 26.11.2022. (ruotsiksi)
  5. a b Lucas Nordsäter skriver två-årskontrakt med SSK sodertaljesk.se. 25.4.2021. Södertälje Sportklubb. Viitattu 26.11.2022. (ruotsiksi)
  6. a b Kymmer, Peter: Välkommen, Lucas! frolundahockey.com. 2.5.2022. Frölunda Hockey Club. Viitattu 26.11.2022. (ruotsiksi)
  7. Elite Prospects - Växjö Lakers HC J18 eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 26.11.2022. (englanniksi)
  8. Elite Prospects - Växjö Lakers HC J20 eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 26.11.2022. (englanniksi)
  9. VÖX - RBK (Line Up) stats.swehockey.se. 1.12.2016. Svenska Ishockeyförbundet. Viitattu 26.11.2022. (englanniksi)
  10. Lucas Nordsäter old.shl.se. SHL AB. Viitattu 26.11.2022. (ruotsiksi)
  11. Ekberg, Johan: FBK värvar SHL-meriterat vf.se. 27.4.2017. Värmlands Folkblad Drift AB. Viitattu 26.11.2022. (ruotsiksi)[vanhentunut linkki]
  12. Eriksson, Stefan: Lukas Nordsäter lånas ut farjestadbk.se. 1.1.2018. Färjestads Bollklubb Fastighets AB. Viitattu 26.11.2022. (ruotsiksi)
  13. LIF - BIF (5-1) stats.swehockey.se. 1.12.2016. Svenska Ishockeyförbundet. Viitattu 26.11.2022. (englanniksi)
  14. Lucas Nordsäter old.shl.se. SHL AB. Viitattu 26.11.2022. (ruotsiksi)
  15. Vi förstärker truppen ytterligare - Lucas Nordsäter ansluter sodertaljesk.se. 17.1.2021. Södertälje Sportklubb. Viitattu 26.11.2022. (ruotsiksi)
  16. Kymmer, Peter: Åt olika håll frolundahockey.com. 20.11.2022. Frölunda Hockey Club. Viitattu 26.11.2022. (ruotsiksi)
  17. Lucas Nordsäter vahvistamaan Jukurien puolustusta - Konsta Helenius lainasopimuksella hyökkäykseen jukurit.fi. 21.11.2022. Jukurit HC Oy. Viitattu 26.11.2022.
  18. Norjalaispuolustaja Sander Vold Engebråten Jukureihin kaksivuotisella sopimuksella - Romppanen ja Nordsäter jatkavat Mikkelissä jukurit.fi. 21.4.2023. Jukurit HC Oy. Viitattu 21.4.2023.
  19. Lehtisaari, Matti: Jukureille kova takaisku: Lucas Nordsäter joutuu leikkaukseen yle.fi. 7.10.2024. Yleisradio Oy. Viitattu 20.5.2024.
  20. Jukurit - Roster, News, Stats & more eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 20.5.2024. (englanniksi)
  21. Elite Prospects - Liiga Stats 2023-2024 eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 20.5.2024. (englanniksi)
  22. Lucas Nordsäter vahvistaa Jukurien puolustusta myös kaudella 2024-2025 jukurit.fi. 1.2.2024. Jukurit HC Oy. Viitattu 2.2.2024.