Lionel Aldridge
Lionel Aldridge (14. helmikuuta 1941 Evergreen, Louisiana, Yhdysvallat – 12. helmikuuta 1998 Shorewood, Wisconsin) oli yhdysvaltalainen amerikkalaisen jalkapallon pelaaja ja urheilutoimittaja.[1][2] Hän on puhunut avoimesti sairastumisestaan skitsofreniaan ja siitä seuranneesta kodittomuudesta.[1]
Aldridge opiskeli ennen urheilu-uraansa collegessa, mutta lopetti opinnot kesken.[2]
Urheilu-ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1963 21-vuotias Aldridge herätti kohua aloittaessaan Green Bay Packersin pelaajana Vince Lombardin valmennuksessa. Lombardi ei tavallisesti päästänyt kokemattomia aloittajiksi, mutta isokokoinen 113 kilogrammaa painava ja 198 senttimetriä pitkä Aldridge sijoitettiin oikeaksi puolustajaksi. Samaa pelipaikkaa hän pelasi seuraavat yhdeksän kautta ja oli mukana voittamassa Packersin maailmanmestaruuksia 1966, 1967 ja 1968 (kaksi jälkimmäistä Super Bowlissa). Hän pelasi National Football Leaguessa (NFL) 11 kautta, joista kaksi viimeistä San Diego Chargersissa, kunnes lopetti uransa vuonna 1973. Jo pelaajauransa aikana Aldridge oli vieraillut radiossa ja televisiossa, mutta urheilu-uran jälkeen hän ryhtyi ensin Packersin, ja sittemmin NBC-televisiokanavan urheiluasiantuntijaksi. Työskennellessään Super Bowl VII -pelin analyysin parissa vuonna 1973 Aldridge sairastui ensimmäiseen masennusjaksoonsa. Kerran hän pysähtyi kirjoituskoneensa ääreen lopettaen kirjoittamisen. Hänen istuessaan vain paikallaan huolestuneiden työkavereiden oli lopulta päästettävä hänet kotiin.[1]
Sairastuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1974 33-vuotias Aldridge alkoi kuulla ääniharhoja. Aluksi äänet olivat hajanaisia, nalkuttavia huolia, jotka seurasivat häntä pitkin päivää, itse-epäilyksiä. Ne olivat epämääräisiä ajatuksia, kuten "etpä näytä kovin tosissasi tekevän töitä..." Aldridge pelästyi ja hämmentyi ääniä. Hän halusi pärjätä, eikä halunnut kenenkään saavan tietää, että hänellä oli ongelmia, joten hän yritti sivuuttaa äänet. Äänet kävivät vain entistä todellisemmiksi, vähättelevimmiksi ja uhkaavammiksi, esimerkiksi syyttäen Aldridgea siitä, ettei hän välittänyt perheestään. Aldridge väitti äänille vastaan mutisten osin ääneen ja penkoi koko talon etsiessään ahdistelijaa. Hänen vaimonsa Vicky katsoli ihmeissään vierestä. Kaupungilla alkoi liikkui perättömiä huhuja, että Aldridge käyttäisi huumeita. Aldridgen tunne siitä, että häntä kytätään, voimistui. Kertoessaan urheilutuloksia kameran kuvatessa hänen oli vaikea pysyä rauhallisena, sillä hänestä tuntui että kamera näki hänen sisäänsä, eikä mikään ajatus pysyisi yksityisenä. Hänestä tuntui että katsojat tietäisivät kaikki hänen inhottavimmat salaisuutensa.[2]
Aldridge alkoi uskoa, että häntä vastaan on meneillään laaja salaliitto. Hän tappeli tuntemattomien kanssa kadulla. Aldrigre ja hänen vaimonsa erosivat, hän menetti työnsä ja ystävänsä. Äänet olivat hänelle täysin todellisia. Ne saivat hänet uskomaan, että kannattaisi muuttaa pois Milwaukeesta.[2] Hän katosi kaupungista,[1] ja matkusteli ympäri Yhdysvaltain osavaltioiden rajamaita nukkuen ensin hotelleissa, sitten nuhruisissa yömajoissa ja lopulta autossaan. Hän hankkiutui autostaan eroon satasella ja jatkoi matkaa vain reppu mukanaan. Hän teki välillä lyhyitä hanttihommia, tai sitten kävi leipäjonossa. Ihmiset tuijottivat hänen olemustaan, mikä vain vahvisti hänen vainoharhojaan. Kodittomina oli paljon muitakin ihmisiä, joilla oli mielenterveysongelmia, mutta oman päänsä sisäisen maailman kanssa Aldridge oli yksin. Jalokivinen Super Bowl -sormus muistutti Aldredgea entisestä elämästä, mutta hän hukkasi sen, kun se valui hänen sormestaan miehen nukkuessa pellolla. Huomatessaan sormuksen kadonneen Aldridge alkoi itkeä ja huutaa apua.[2]
Aldridge sai Raamatusta rohkeutta muuttaa takaisin kotikaupunkiinsa, yhä kadulle. Hänen vanhat ystävänsä toimittivat hänet sieltä sairaalaan, jossa hänellä diagnosoitiin paranoidinen skitsofrenia. Psykoosilääkkeet auttoivat vähitellen ja äänet rauhoittuivat. Aldridgen oli vaikea kohdata todellisuus ja herätä siihen, mitä oikeastaan oli tapahtunut. Oireet tulivat ajoittain takaisin ja Aldridgen elämänhalu oli kateissa,[2] mutta hän toipui ystävien, lääkärien, "Jumalan äänen" ja kahden tyttärensä, Michellen ja Angelan avulla.[1] Ajoittain lääkitys sai äänet pois, mutta kuullessaan niitä, Aldridge selätti äänet kuvittelemalla niiden sanoman positiiviseksi kehuksi paranemisestaan.[2]
Aldridge ryhtyi mielenterveysjärjestön puheenjohtajaksi Milwaukeessa. Hän kiersi mielenterveysasiantuntijoiden kanssa puhumassa asunnottomuusongelmasta. Hän kertoi kuinka onnistui kuntoutumaan ja työskentelemään sittemmin postivirkailijana ja nosti esille, kuinka hänen 550 dollarin suuruinen eläkkeensä ei riittänyt edes hänen hoidostaan kertyneen velan maksamiseen.[1]
Tammikuussa 1985 Aldridgen ollessa 43-vuotias vanhat joukkuetoverit lahjoittivat hänelle mestaruuden vuosipäivänä Super Bowl -sormuksen tarkan jäljennöksen.[2]
Aldridge kuoli kotonaan Milwaukeen esikaupunki Shorewoodissa 56-vuotiaana sydämen vajaatoimintaan. Hänen painonsa, 185 kiloa, oli yhteydessä sairauteen.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||
