Liivinkielinen kirjallisuus
Liivinkielinen kirjallisuus on hyvin suppea. Matteuksen evankeliumi julkaistiin liivin kielellä 1863. Se julkaistiin kolmena eri julkaisuna. F. J. Wiedemannin kielimestarit käänsivät sen kummallekin päämurteelle, ja Wiedemann itse tarkasti käännökset, jotka L. L. Bonaparte painatti 250 kappaleen painoksina 1863. Näistä Bonaparten julkaisuista siirrettiin itäliiviläinen hiukan muokattuna latvialaiseen oikeinkirjoitustapaan ja julkaistiin Britannian ja ulkomaiden raamattuseuran kustannuksella 1880.[1]
Tarton ja Helsingin yliopistojen tutkijoiden tuella ilmestyi ensimmäisen maailmansodan jälkeen vuosina 1921–1939 noin 50 painotuotetta: Uusi testamentti 1937 ja muuta uskonnollista kirjallisuutta sekä oppikirjoja, lukemistoja, kalentereita ja laulukirja. Liivinkielinen aikakaluslehti Līvli ilmestyi 1931–1939. Kirjallisuuden edistäjiä olivat Kōrli (Karl) Stalte ja Petõr Damberg. Sen jälkeen ilmestyi lähinnä folklorea tutkijoiden käyttöön.[2]
Tunnettu esperantisti Ints Čače sekä liiviläiset Petõr Damberg ja Hilda Grīva kirjoittivat vuonna 1964 liivi-latvia-esperanto-sanakirjan, joka sisältää liivinkielisten sanojen lisäksi noin 300 liivinkielistä runoa 32 kirjoittajalta. Kirja julkaistiin 1982. Teosta kuitenkin arvosteltiin runojen huonosta laadusta ja kielestä. Vuonna 1998 julkaistiin liivinkielisten runojen suurkokoelma Ma akūb sīnda vizzõ, tūrska, joka sai Latviassa runouspalkintoja.[3] Edgar Vaalgamaa julkaisi vuonna 2001 kirjan Valkoisen hiekan kansa, joka on yksi laajimmista liiviläisiä käsittelevistä teoksista.
Liivinkielistä runoutta on suomeksi julkaistu kaksikielinen antologia Kerran olin taivaan suolajärvi, jonka runoilijat ovat Valt Ernštreit, Baiba Damberg ja Ķempi Kārl. Kokoelman on toimittanut ja runot suomentanut raakakäännöksen pohjalta Olli Heikkonen.[4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Liivin kieli, Tietosanakirja osa 5, Tietosanakirja-osakeyhtiö 1913 (Runeberg.org)
- ↑ Risto Rantala ja Kaarina Turtia (toim.): ”Liivinkielinen kirjallisuus”, Otavan kirjallisuustieto, s. 443. Helsinki: Otava, 1990. ISBN 951-1-09209-X.
- ↑ Valts Ernštreits: Anthology of Liv Poetry Liiviläisten kulttuurikeskus. Arkistoitu 6.3.2016. Viitattu 4.5.2010. (englanniksi)
- ↑ Kerran olin taivaan suolajärvi. Suomentanut ja toimittanut Olli Heikkonen. Aviador, 2022. ISBN 978-952-381-110-2.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Edgar Vaalgamaa, Valkoisen hiekan kansa: liiviläisten historiaa ja kulttuuria. Sis. sivuilla 160–186: Valda Šuvcāne, Liiviläiset toisen maailmansodan jälkeen; suom. Mirja Itkonen. Jyväskylä: Atena 2001 ISBN 951-796-235-5