Leon Shamroy

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Leon Shamroy
Henkilötiedot
Syntynyt16. heinäkuuta 1901
New York City, New York
Kuollut7. heinäkuuta 1974 (72 vuotta)
Los Angeles, Kalifornia
Ammatti elokuvaaja
Puoliso Mary Anderson
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Leon Shamroy (16. heinäkuuta 1901 New York, New York7. heinäkuuta 1974 Los Angeles, Kalifornia) oli yhdysvaltalainen elokuvaaja. Hän aloitti elokuvateollisuuden palveluksessa laboratorioapulaisena Foxilla 1920-luvun alussa. Shamroy siirtyi Pathélle, jossa ollessaan hän kuvasi muun muassa useita Charles Hutchisonin ohjaamia elokuvia. Shamroy palasi Foxin palvelukseen vuonna 1940 ja erikoistui Technicolor-kuvaamiseen. Vuonna 1953 hän kuvasi Foxin ensimmäisen CinemaScope-elokuvan Näin hänen kuolevan. Viimeisinä vuosinaan Shamroy kuvasi Foxin televisiosarjoja.[1]

Shamroy oli naimisissa näyttelijä Mary Andersonin kanssa, jonka hän oli tavannut vuonna 1944 valmistuneen Wilsonin kuvausten aikana. Shamroy oli kaikkiaan 18 kertaa ehdolla Oscar-palkinnon saajaksi. Palkinnon parhaasta kuvauksesta hän sai elokuvista Musta joutsen (1942), Wilson (1944), Minun on kosto (1945) ja Kleopatra (1963).[1] Shamroy on saanut tähden Hollywood Walk of Famelle.[2]

Valikoitu filmografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. a b Erickson, Hal: Leon Shamroy Rovi. Viitattu 1.6.2011. (englanniksi)
  2. Leon Shamroy 9.7.1974. Los Angeles Times. Viitattu 17.5.2011. (englanniksi)