Kulttuurihyvinvointi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kulttuurihyvinvointi tarkoittaa ihmisen yksilöllistä tai yhteisöllisesti jaettua kokemusta siitä, että taide ja kulttuuri lisäävät hyvinvointia.[1]

Taiteen vaikutuksista puhuttaessa tukeudutaan tutkimustietoon, ei oletuksiin. Ihminen on kokonaisuus, jonka hyvinvointiin ja terveyteen vaikuttavat monet tekijät. Tutkimustietoon perustuvassa tarkastelussa on syytä huomioida, miten ja mistä tietoa on kerätty.[2]

Suomessa taiteen hyvinvointivaikutuksien tutkimusta on tehty laajasti erityisesti musiikin saralla muun muassa Turun, Jyväskylän ja Helsingin yliopistoissa sekä Taideyliopistossa. Esimerkiksi musiikin vaikutuksesta aivoterveyteen ja kuntoutukseen on tehty lukuisia tutkimuksia.[3]

Kulttuurihyvinvointiala on otettu viime vuosina opetussuunnitelmiin, ja sitä opetetaan useassa oppilaitoksessa ja korkeakoulussa ympäri Suomea. Esimerkiksi Turun ammattikorkeakoulussa[4] sekä Metropolia-ammattikorkeakoulussa.[5]

Laajin taiteen ja kulttuurin hyvinvointivaikutuksista tehty tutkimuskatsaus on vuonna 2019 julkistettu Maailman terveysjärjestön (WHO) raportti: Fancourt & Finn: What is the evidence on the role of the arts in improving health and well-being? A scoping review.[6]

Laajin taiteen ja kulttuurin hyvinvointivaikutuksista tehty tutkimuskatsaus on vuonna 2019 julkistettu Maailman terveysjärjestön WHO:n raportti [6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Taiteesta hyvinvointia Taikusydän. Viitattu 20.12.2022.
  2. Taidetta! Kulttuurihyvinvoinnin käsikirja taike.fi. Viitattu 20.12.2022.
  3. Musiikin vaikuttavuus aivojen kuntoutuksessa duodecimlehti.fi. Viitattu 20.12.2022.
  4. Tutkimusryhmät Turun Ammattikorkeakoulu. Viitattu 20.12.2022.
  5. Kulttuurihyvinvoinnin edistäminen Metropolia. Viitattu 20.12.2022.
  6. a b Fancourt, Daisy & Finn, Saoirse: What is the evidence on the role of the arts in improving health and well-being? A scoping review. World Health Organization. Regional Office for Europe, 2019. ISBN 978-92-890-5455-3. Teoksen verkkoversio (viitattu 20.12.2022). (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]