Konsta Vesa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Konstantin (Konsta) Vesa (11. tammikuuta 1885 Länsi-Teisko19. marraskuuta 1968)[1] oli suomalainen metsätyönjohtaja ja maastohiihtäjä. Hänen veljensä Heikki ja Seth Vesa olivat myös tunnettuja hiihtäjiä.[2][3][4][5]

Konsta Vesan vanhemmat olivat Teiskon Yli-Rantalan torppari Juho Vesa ja Karoliina Vesa. Perheessä oli kahdeksan poikaa ja kolme tytärtä. Juho Vesa otti Teiskossa Ala-Rantalan tilan vuokralle kahdeksikymmeneksi vuodeksi ja hän toimi myös puuseppänä valmistaen veneitä ja ajokaluja.[3]

Konsta Vesa sijoittui 1905 Pohjoismaisissa hiihdoissa kolmanneksi Kalle Jussilan ollessa voittaja. Samoissa kisoissa hänen veljensä Heikki Vesa jäi 60 kilometrin hiihdossa toiseksi hävittyään Antti Aholalle. Konsta Vesa voitti vuonna 1906 Oulun hiihdon 30 kilometriä ajalla 2.01,29. Vuonna 1908 hän oli Oulussa 30 kilometrillä toinen ja 60 kilometrillä kolmas. Helsingin kansainvälisissä hiihdoissa 1906 Konsta Vesa oli viidentenä 60 kilometrin hiihdossa veljensä Heikki Vesan voittaessa kilpailun. Seuraavana päivänä pidetyn 30 kilometrin kilpailun Konsta Vesa voitti Heikki Vesan jäädessä toiseksi. Samana vuonna Riihimäellä ja Tampereella pidetyissä 30 kilometrin hiihdoissa Heikki Vesa oli ensimmäinen ja Konsta Vesa toinen. Vuonna 1907 Konsta Vesa voitti Iisalmessa 30 kilometrin hiihdon mutta samana talvena pidetyissä Helsingin kansainvälisissä kilpailuissa hän jäi toiseksi Heikki Vesan ollessa kilpailun voittaja. Vuonna 1910 Viipurissa pidetyissä kilpailuissa Konsta Vesa jäi toiseksi Eetu Niskan voittaessa kilpailun.[2][5]

Konsta Vesa kävi 1923 Evon metsäkoulun. Hän oli työnjohtajana Kurussa Leppälahden sahalla viiden vuoden ajan, Kähmän sahalla kahden vuoden ajan ja sitten Teiskon Metsänhoitoyhdistyksen ja Keskusmetsäseura Tapion suonkuivaustyönjohtajana. Vuonna 1933 Vesa tuli Kurun pappilan metsätyönjohtajaksi.[2][4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Suomen Sukututkimusseura: Konstantin Vesa, hautakivitietokanta, Ylöjärvi, Ylöjärven hautausmaa sukuhaku.genealogia.fi. Viitattu 1.2.2023.
  2. a b c Hiihtäjäveteraani Konsta Vesa 50-vuotias, Kurun Sanomat, 10.01.1935, nro 2, s. 1, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
  3. a b Jussi Kirjavainen : Pohjois-hämäläisiä hiihtäjiä IV. Maailman paras suurhiihtäjä-veljeskolmikko: Heikki, Konsta ja Seth Vesa, Aamulehti, 09.02.1936, nro 38, s. 19, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
  4. a b Konsta Vesa 50 v., Metsämies : Suomen metsänhoitoammattimiesyhdistyksen aikakauskirja, 01.01.1935, nro 1, s. 27, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
  5. a b Jussi Kirjavainen : Pohjoishämäläisiä hiihtäjiä V. Konsta Vesa, Aamulehti, 16.02.1936, nro 45, s. 19, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jussi Kirjavainen : Suomalaiset suurhiihtäjät Aappo Luomajoesta Jussi Niskaan : katsaus vanhimpien suurhiihtäjien tekoihin ladulla sekä vilkaisuja heidän elämänsä vaiheisiin. WSOY 1938