Klaus Wunderlich

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Klaus Wunderlich (18. kesäkuuta 1931 Chemnitz28. lokakuuta 1997 Engen) oli saksalainen muusikko. Wunderlich syntyi Chemnitzissä ja kuoli Engenissä sydänkohtaukseen.

Wunderlich soitti Hammond-urkuja ensimmäiset puolet urastaan, lyhyesti Moog-syntettisaattoreita, jonka jälkeen siirtyi Wersi-urkuihin, joilla hän kehitti oman uniikiin elektronisen äänen. Hän oli avoin eri musiikkityyleille ja soitti klassista, operettia, Broadway-musikaaleja, kuten myös populaarimusiikkia.

Hän myi yli 20 miljoonaa nauhoitetta ympäri maailman ja keräsi 13 kultaista albumia ja yhden kultaisen kasetin. Hänen työtään on laitettu esimerkiksi neuvostoliittolaiseen piirettyyn Nu pogodi! (kappaleet Besame Mucho, Cornflakes, Lotto-Zahlen, Hummelflug ja A Banda).