Kiptšakki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kiptšakki (myös nimillä kumaani, tataari) oli turkkilainen kieli, jota puhuivat kiptšakit.

Varhaisin tunnettu kielinäyte on vanhaa kiptšakkia edustanut Codex Cumanicus, jonka kirjoittivat eurooppalaiset lähetyssaarnaajat 1300-luvulla.[1] Sen jälkimmäisessä osassa kiptšakkia kutsutaan tataariksi[2]. Myös mamelukit olivat kiinnostuneita kiptšakista ja Syyriassa kirjoitetut tekstit kuvailevat kiptšakin kielioppia ja fonologiaa. Niin sanottua keskikiptšakkia on kirjoitettu lukuisilla eri kirjoitusjärjestelmillä, kuten latinalaisilla, kyrillisillä ja armenialaisilla aakkosilla.[3]. Kieltä puhuttiin noin 12001600 -luvuilla, kunnes se kehittyi nykyisiksi kiptšakkikieliksi (mm. kazakki, tataari ja kirgiisi).[4]

Kielitieteilijä Vasili Radlov uskoi, että nykyajan kiptšakkilaisista kielistä lähimpänä kiptšakkia on tataarin kielen mišäärimurre.[5]

Fonologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mamelukkien kuvauksien mukaan kiptšakissa oli yhdeksän vokaalia ja 18 konsonanttia. Lisäksi neljän konsonantin, /h/, /ʒ/, /ʤ/ ja /f/, katsotaan esiintyneen lähinnä vain lainasanoissa:[3]

Vokaalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etinen Keskinen Takinen
Suppea i | y ɨ u
Puolisuppea e | ø o
Välinen ə
Avoin a

Konsonantit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Labiaali Alveolaari Postalveolaari Palataali Velaari Uvulaari
Nasaali m n ŋ
Klusiili p | b t | d k | g
Frikatiivi s | z ʃ χ
Affrikaatta
Lateraali l
Tremulantti r
Puolivokaali j

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Turkic languages - Literary languages Encyclopedia Britannica. Viitattu 3.8.2020. (englanniksi)
  2. The Cuman (Kipchak) language humanitiesinstitute.org. Viitattu 21.5.2024.
  3. a b Johanson, Lars & Csató, Éva Ágnes (toim.): The Turkic Languages, s. 158–159. Routledge, 1998. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  4. Glottolog 4.2.1 - Kipchak glottolog.org. Viitattu 3.8.2020.
  5. Публикация ННР О языке куманов: По поводу издания куманского словаря books.e-heritage.ru. Viitattu 21.5.2024.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]