Kimmo Pälikkö

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kimmo Pälikkö
Henkilötiedot
Syntynyt1938
Helsinki, Suomi
Kansalaisuus  Suomi
Taiteilija
Ala Kuvataiteilija, taidegraafikko

Kimmo Pälikkö (s. 1938 Helsinki) on suomalainen tietokirjailija ja kuvataiteilija. Hän on kuvannut erityisesti Helsinkiä sekä grafiikan keinoin että piirtäen ja maalaten. Hän on järjestänyt Helsinki-aiheisia "Katoavaa kaupunkia" -taidenäyttelyitä vuodesta 1970[1] ja suunnitellut myös Helsinki-aiheisia postimerkkejä.[2]

Pälikkö on opiskellut muun muassa Helsingin työväenopistossa, Vapaassa taidekoulussa ja Taideteollisessa korkeakoulussa.[1] Hänellä on ollut oma galleria vuodesta 1983, joka myy hänen tuotantoaan. Hän on oman ilmoituksensa mukaan suunnitellut vuoteen 2009 mennessä noin 1 400 erilaista postikorttia, joita on painettu yli 86 miljoonaa kappaletta.[1] Pälikkö on toiminut ja toimii myös opettajana taidekursseilla erilaisissa tapahtumissa ja julkaissut taidekirjoja.

Elämänvaiheita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kimmo Pälikkö on 8-lapsisen perheen ainoa poika. Sodan jälkeen perhe oli muuttanut Somerolle. Pälikkö kävi taidekerhossa, ja Helsingin suomalaisessa työväenopistossa Erkki Hervon opastuksella. Suomen Taidepiirtäjäin Liiton, nykyisen Grafian jäsen hänestä tuli 1960-luvulla ja Suomen tietokirjailijat ry:n jäsen 2008. Pälikkö suoritti 60-luvun lopulla Malmin kauppaoppilaitoksessa merkonomitutkinnon ja Markkinointi-instituutissa mainoshoitajatutkinnon. Päivätyön ohella hän opiskeli sekä Vapaassa Taidekoulussa että Taideteollisessa korkeakoulussa. Pälikkö aloitti akvarelliensa esittelyn "Katoavaa kaupunkia" -näyttelyssä 1970-luvulla Helsingissä. Samaan aikaan hän maalasi myös useita muotokuvia. Varsinaisen päivätyönsä hän teki vuodesta 1972 Helios Oy:n mainonnan ja markkinoinnin vastaavana, jossa tehtävässä hän oli vuoteen 1982. Isänsä kuoleman jälkeen Pälikkö hoiti myös perikunnalle siirtyneen pesuainetehdas Tolu Oy:n vetovastuun. Jo 11-vuotiaana Pälikkö oli piirtänyt Tolu-pesuaineen ensimmäisen etiketin ja lähes kaikki myöhemmätkin etiketit 40 vuoden ajan ovat hänen käsialaansa. Perikunta myi Tolu Oy:n vuonna 1987.[3]

Vuonna 1978 Kimmo Pälikkö perusti KP-art Oy:n, jonka kautta hän on markkinoinut töitään. Vuonna 1982 jäätyään kokonaan pois vieraan palveluksesta Pälikkö perusti KP-art Oy:n yhteyteen oman taidegallerian, joka oli Senaatintorin varrella 1985–2010 nimellä ART-Helsinki. Taiteen ohella Pälikkö on harrastanut musiikkia soittaen nokkahuilua, viulua ja klarinettia omaksi ja muiden iloksi ensin pienessä tanssiorkesterissa ja suuremmassakin Suomi pojat -nimisessä orkesterissa. Vuonna 2008 Kimmo Pälikkö nimettiin vuoden kunniamerkonomiksi. [3]

Postikortteja hän on tehnyt 1381 erilaista. Senaatintorilla sijainnut galleria jäi pois talojen remontoinnin tieltä. Pukinmäen kehystämöä ja studiota hän pitää edelleen, vaikka ikää on jo yli 80 vuotta.[4]

Pälikkö on julkaissut 2000-luvulla myös kreationistisia kirjoja.

Kirjallista tuotantoa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kenellä on maailmaan tekijänoikeus? Suomen tunnustuksellinen luterilainen kirkko, 1981
  • Tiivi kertoo kaikesta kuvin, elämme kuvalla puhumisen aikaa, Valokuvausalan tuonti- ja tukkukauppiaat, 1983, Jakelu kaikille lukiolaisille (suomi/ruotsi), ISBN 951-99439-1-9
  • Postikorttiluettelo 1972–1988/ kevät, KP-Art, 1988
  • Helsinki = Helsingfors, Tammi, 1988. ISBN 951-30-7162-6, ISBN 978-951-30-7162-2
  • Helsinki, KP-art, 1992
  • Postikortit 1972-1995. 850 eri korttia. KP-Art Oy, Helsinki, ISBN 951-96599-1-9
  • Taustaa 1. Tekijänoikeudesta maailmaan,(Markku Särelän kanssa). 2.p., KP-Art Oy, Helsinki, 2001. ISBN 951-96599-2-7, myös verkkojulkaisuna[5]
  • Teoria ja tekniikka theory & technique (Kuvan tekeminen. Creating Art).(suomi, englanti) KP-Art Oy, Helsinki, 2002. ISBN 978-951-96599-3-0
  • Taustaa 2. Kehitysopin kulisseista. KP-Art Oy, Helsinki, 2004. ISBN 951-96599-4-3, myös verkkojulkaisuna[5]
  • Art Helsinki. Kuvateos (suomi, ruotsi, englanti, venäjä) KP-Art Oy, Helsinki, 2005. ISBN 951-96599-5-1
  • Kasvot Faces (Creating Art-Kuvan tekeminen)(suomi, englanti) KP-Art Oy, Helsinki 2007. ISBN 978-951-96599-6-1 myös verkkojulkaisuna[6]
  • Maisemat Landscapes (Creating Art - Kuvan tekeminen)(suomi, englanti) KP-Art Oy, Helsinki 2008. ISBN 978-951-96599-9-2 myös verkkojulkaisuna[6]
  • Taustaa liite A, Maakerrostumien haamukaudet ja muinainen maailma, KP-art Oy, Helsinki 2008 ISBN 9789526702117, myös verkkojulkaisuna[5]
  • Postikortit 1972-2008, ýli 1400 korttia, KP-art Oy, Helsinki 2009 ISBN 9789526702131
  • Taustaa liite B, 99 % uskomaton väite, KP-art Oy, Helsinki 2009[5] myös verkkojulkaisuna[5]
  • Kukat ja Luonto, Flowers and Nature (Creating Art - Kuvan tekeminen)(suomi, englanti) KP-Art Oy, Helsinki 2008. ISBN 978-952-67021-6-2 myös verkkojulkaisuna[6]
  • Linnut Birds (Creating Art - Kuvan tekeminen)(suomi,englanti) KP-Art Oy, Helsinki 2016. ISBN 978-952-68136-4-6 myös verkkojulkaisuna
  • Taustaa 3. Alusta viimeiseen aikaan. KP-Art Oy, Helsinki, 2012. , ISBN 978-952-67021-8-6 myös verkkojulkaisuna, ISBN 978-952-67021-9-3 (PDF), [5]
  • Taustaa dia 1 print. Luonto vastaa maakerroksissa - Vedenpaisumus ja sen jättämät jäljet. KP-art Oy, Helsinki, 2014., ISBN 978-952-68136-0-8 (nid.) myös verkkojulkaisuna, ISBN 978-952-68136-1-5 (PDF), [5]
  • Taustaa dia 2 print. Oman historiamme muistiinpanoja. KP-art Oy, 2014., ISBN 978-952-68136-2-2 (nid.) myös verkkojulkaisuna, ISBN 978-952-68136-3-9 (PDF), [5]
  • Pyhän Raamatun lukukirja. Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen kirkko, Helsinki 2019. ISBN 978-951-9318-98-1 (sid.). Teksti Raamatusta/STLK 2017. Kuvat (yli 350 kuvaa), taitto ja kansi Kimmo Pälikkö. [5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Kimmo Pälikkö – Taidegraafikko kp-art.fi. Viitattu 17.9.2007.
  2. Töölönlahden makasiinit pääsevät postimerkkiin Helsingin Sanomat Kaupunki-liite. 3.6.2006. Helsinki: Hs.fi. Viitattu 18.9.2007.
  3. a b Anna-Maija Kunnas: Kimmo Pälikkö, Merkonomi News s. 4-5[vanhentunut linkki]
  4. Pälikön galleria pakoon (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. a b c d e f g h i Taustaa
  6. a b c Kp-art, Artbook

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]