Keskustelu:Yön kuningas (hahmo)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Merkittävyys[muokkaa wikitekstiä]

Aihe ei ole millään tavalla merkittävä. Hahmoille on omat artikkelinsa jo Luettelo Tulen ja jään laulu -sarjan hahmoista ja muutenkin fiktiivisten hahmojen tiedot ja loret kuuluvat lähtökohtaisesti Fandomiin, ei Wikipediaan. Paras123 (keskustelu) 31. maaliskuuta 2024 kello 15.09 (EEST)[vastaa]

merkittävä per yksi game of thronesin pääantagonisteista --Zache (keskustelu) 31. maaliskuuta 2024 kello 18.29 (EEST)[vastaa]
Suuntaviivojen mukaan merkittävien televisiosarjojen keskeisimmät hahmot voivat olla merkittäviä. Lähdekäsittelyä hahmosta löytyy paljon ja ihan kunnon lähteistäkin. Lehtijuttujen lisäksi hahmo näyttää olleen myös tieteellisen mielenkiinnon kohteena esim. yhtäläisyyksista Tolkienin Angmarin Noitakuninkaaseen ja elämän ja kuoleman välisen taistelun yhteydessä (Google Scholarilla löytyy muitakin esimerkkejä). Hahmon kohtalo on mun käsittääkseni ollut yksi syy sille, miksi aiemmin hurjan suositun sarjan loppua pidetään niin huonona. Siitä olen samaa mieltä, että artikkeli painottuu nykyisellään paljolti tarinaan. Tästä hahmosta oli hankala kirjoittaa muuta ilman taustatarinaa, joten aloitin siitä. Tarkoituksena on kirjoittaa vielä lisää kehityksestä, vastaanotosta ja suhteesta muuhun fiktioon, millä artikkelia saisi konkretisoitua. Hahmoartikkelin pituuden takia en laittanut hahmoluetteloon, mutta voihan tämän sinnekin siirtää. Makalli (keskustelu) 31. maaliskuuta 2024 kello 18.36 (EEST)[vastaa]
Ei kannata siirtää sinne. Merkittävä. Iivarius (keskustelu) 31. maaliskuuta 2024 kello 21.57 (EEST)[vastaa]
Lyhyen tutustumisen perusteella siinä määrin tunnettu hahmo, että en kannata poistamista. --Sakramentti-Jaakko (keskustelu) 31. maaliskuuta 2024 kello 23.23 (EEST)[vastaa]
Nevöhööd. --Höyhens (keskustelu) 31. maaliskuuta 2024 kello 23.58 (EEST)[vastaa]
Mielestäni merkittävä.--Miikalassa (keskustelu) 2. huhtikuuta 2024 kello 13.41 (EEST)[vastaa]