Keskustelu:The Saints (suomalainen yhtye)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Merkittävyys?[muokkaa wikitekstiä]

Jotain lähteitä pitäisi olla merkittävyyden tueksi tai edes takeeksi siitä, että koko poppoo on ollut olemassa. Rautalankabändejä oli aika paljon, samoin kaikenkarvaisia SM-kilpailuja, eikä Jee jee jee - Suomalaisen rockin historia mainitse The Saints -yhtyettä ollenkaan.--Tanár 8. heinäkuuta 2010 kello 22.23 (EEST)[vastaa]


Tähän väliin jälkikommentti. Löysin, että Hannu Nybergin kirjassa "Rockista rautalankaan" löytyy The Saints yhtyeestä kaksi mainintaa. Kts. kirjan sivu 99 jossa mainitaan The Saints yhtyeen SM-voitosta ja sivulla 105-107, jossa kerrotaan The Saints yhtyeen myös ottaneen laulusolistin, nimeltään Raimo Pirskanen, joka käytti tuolloin taitelijanimeä Ricky. (Lauri 17.7.2010) 88.113.21.33 17. heinäkuuta 2010 kello 17.56 (EEST)[vastaa]


Kiitos palautteesta. Olet oikeassa, että tekstissä ei ole tarkkoja päivämääriä tai muita referenssejä. Kuten kirjoitin, niin minun tuon ajan (1960-luvun alun) leikekirja on kadoksissa tehdyn seitsemän asunnonmuuton jälkeen.

Olen Lauri Hirvonen ja The Saints yhtyeen perustaja. Ilman leikekirjaa todisteet löytyvät esimerkiksi Helsigin Sanomien arkistosta jossa mm. Natsa-tanssipaikka mainosti paljon. Lisäksi siellä oli ensimmäisen SM-kilpailusta kirjoitus. Kuten myös oli tuon ajan Iskelmä-lehdistä. Mutta kun aikanaan muutin vuonna 1969 ulkomaille, luovuin noista lehdistä.

Miksi "Suomalaisen rockin historia" ei mainitse mielestäni johtuu siitä, että emme koskaan julkaisseet yhtään äänilevyä. Kuten kirjoitin, levytimme, mutta jostain syystä Rauno Lehtinen ei tuota levytystä halunnut julkistaa.

Ja varmaan tärkein syy on siinä, että kun bändi hajosi eri jäsenten suuntautuessa koulun jälkeen eri suuntiin, emme enää sen jälkeen esiintyneet.

Jos joku haluaa privaattikeskustelua, niin sähköpostini on: LauriTravels@hotmail.com

PS. Valokuvia on vielä jonkin verran tallessa, mutta niitä en osaa vielä laittaa Wikipedia tekstiin mukaan.

T. Lauri Hirvonen  –Kommentin jätti LareHirvonen (keskustelu – muokkaukset) 8.7.2010 kello 21.40


Wikipedian bändiartikkeleissa on yleensä pidetty merkittävyyden rajana sitä, että yhtye on tehnyt LP:n levy-yhtiölle. Noihin aikoihin 1960-luvun alussa singletkin voitaisiin laskea, mutta jos ei ole mitään levytyksiä, niin sitten pitäisi olla artikkelille muita perusteita.--Tanár 8. heinäkuuta 2010 kello 23.25 (EEST)[vastaa]

Tanssi-ilmoitus sanomalehdessä ei ole Wikipedian kaipaama luotettava lähde, ainakaan se ei osoita merkittävyyttä. Merkittävyydestä huolimatta vapaat valokuvat ovat Wikipediaan mitä tervetulleimpia. Parasta olisi, jos voisit ladata ne Wikimedia Commonsiin. Tässä latauislinkki. Commonsiin sisältöpolitiika on myös vapaampaa. Voisit jopa tehdä sinne kuvasivun bändistä ja sisällyttää osan tekstistä. -- Petri Krohn 9. heinäkuuta 2010 kello 00.51 (EEST)[vastaa]

Kiitos palautteesta. Yritän siirtää noita valokuvia The Saints -yhtyeestä. Meitä kuvattiin oikein valokuvaamossa, kun olimme tuon ajan Teinitalon (sen ajan teinien suosima vaatekauppa Kaisaniemenkadulla) "mannekiineina", tietysti Teinitalon esiintymispuvut päällä. Yritän saada yhtyeemme muiden jäseniltä noita päivämäärätietoja yms.

Merkittävyys The Saints yhtyeessa on se, että se on Suomen toinen rautalankabändi. Se sai aluksi suosiota tuon ajan kouluhipoissa. Seuraavaksi vuosittaiseen "uusien kykyjen etsimiskilpailu" oli, kun "Vihreä Oksa" Linnanmäen Peacockissa etsi orkesteria esiintymään kuukaudeksi revyyseen. Monien orkestereiden joukosta kapelimestari Harry Bergström valitsi The Saints yhtyeen.

Kyllä ensimmäisen rautalanka SM-kilpailun voittaminen on merkittävä ansio. Toiseksi tuli The Islanders (joka tunnetaan Dannyn taustayhtyeenä). Se avasi tien tuon ajan Suomen ainoaan nuortten televisiossa olleeseen viikottaiseen musiikkiohjelmaan: Nuorten tanssihetki, jossa soittamamme musiikki äänitettiin levytysstudiossa etukäteen ja live esiintymien televisiostudiossa tapahtui play-backinä.

The Saints kiersi myös ahkerasti ympäri Suomea, eikä ollut vain pääkaupunkiseudun yhtye. Näin rautalankamusiikkia saatiin levitettyä Suomessa laajemmalle.

Kuten kirjoitin, Rauno Lehtinen sävelsi uuden letkajenkkakappaleen rautalankayhtyeelle ja The Saints levytti sen. Sitä ei vain levy-yhtiö sitten julkaissut. Syy voi olla se, että rautalanka buumi alkoi tuolloin hiipua kun the Beatles tuli jo markkinoille ja pelkkä instrumentaalimusiikin suosio vastaavasti laski. Pian tämän jälkeen oppikoulun päätämisen jälkeen yhtyeen jäsenet erkanivat eri suuntiin ja yhtyeen toiminta loppui.

Toisaalta, tässä kaavailaan uudelleen aloittamista. Nyt kesällä 2010 on yli 10 rautalanka tapahtumaa Suomessa (katso Rautsikka lehti 2/2010 sivu 17).



Uutta tietoa perjantailta 9.7.2010: Kävin entisen The Saints basistin, Harri Bremerin luona. Hänellä oli hänen leikekirja tallella. Olen siitä nyt vienyt Excel taulukkoon tärkeimpiä tapahtumia ja etenkin keikkoja, SM-kisat, Vihreä Oksa esiintymiset, TV-esiintymiset jne. Kysymys: Voinko tänne siirtää suoraan Excel -taulukon? Vai pitkääkö se muuttaa tekstitiedostoksi, ennenkuin sen voi tänne kopioida? T: Lauri Hirvonen


ma 12.7.2010 klo 21.55. Olen illan aikana lisänyt tekstiin päivämääriä ja muita tietojen tarkennuksia. Jatkan vielä tarkennusten tekoa. PS. En ole saanut vastausta kysymykseeni, voiko tänne liittää Excel-talukosta kopiota? Pitääpä myöhemmin kokeilla, jos muutan sen tiedoston teksti muotoon ja sitten siirrän tänne Teidän nähtäväksi. Se lista on liian pitkä varsinaiselle WIkipedia sivulle, mutta täällä olleville epäilijöille se lista antaa vakuuttavan näytön, kuinka paljon The Saints yhtye soitti tuonajan ykköspaikoissa ja muualla Suomessa tanssipaikoissa. Lauri Hirvonen


Exel-taulukosta sen verran, että periaatteessahan siitä voi ottaa screenshotin ja tallentaa sen Wikipediaan ;)-Henswick- Toivomuskaivo 12. heinäkuuta 2010 kello 22.00 (EEST)[vastaa]

Huomenna torstaina 15.7.2010 tapaan The Saints soolokitaristin Matti Mustosen. Saan nähdä, mitä hänellä on tallessa The Saints historiaa ja valokuvia. Kirjoitan sen jälkeen tänne lisää. Lauri Hirvonen 88.113.21.33 14. heinäkuuta 2010 kello 23.29 (EEST)[vastaa]


Sain Matti Mustosen leikekirjan käyttööni. Siinä oli vielä paljon lisää tietoja. Olen aloittanut tekemäni Escel-taulukon päivittämisen. Mutta kukaan ei ole kommentoinut tuota koetta, miltä tekemäni tekstiversio Excel-taulukosta näytti. Sen rivitykset ovat menneet ihan sekaisin, verranttuna alkuperäiseen. T. Lauri LareHirvonen 15. heinäkuuta 2010 kello 23.28 (EEST)[vastaa]

Tekstiversio ei oikein toimi, koska rivit menivät sekaisin. Taulukko täytyisi joko tehdä Wikipedian omalla taulukkosysteemillä johon löytyy ohjeet täältä tai sitten siirtää excel-tiedosto jotenkin muuten tänne. Henswick tuolla ylhäällä ehdottikin screenshotia eli otetaan kuvakaappaus tietokoneruudusta ja sitten siirretään se kuvana wikpediaan. Voit myös kysyä tuolta kahvihuoneesta jos siellä osaisivat auttaa.--Tanár 16. heinäkuuta 2010 kello 14.57 (EEST)[vastaa]

Kiitos Tanárille vinkistä. Kävin katsomassa. Vaikutti sen verran työläältä, että kokoielen uudestaan Word tiedostolla, johon lisäsin päivämäärävaihdoksen jälkeen rivinvaihdon. Katsotaan paraaneeko ulkoasu Wikipediassa. Tämä on noin puolet pidempi kuin edellinen lista, joten poistan edellisen listan kokonaan. T: Lauri LareHirvonen 16. heinäkuuta 2010 kello 23.45 (EEST)[vastaa]

The Saints tapahtumia

Vuosi kk pv Aihe

1961 ? ? Syksyllä The Saints perustetaan. (Tämä on vielä epävarma, etsitään vielä lisätodisteita)

1962 9 28 The Saints ensimäinen julkinen keikka: Andra Svenska Lycum

1962 10 12 The Saints soitti Munkkinemen Yhteiskoulussa ( MYK ) teinitansseissa

1962 11 10 The Saints soitti Munkkinemen Yhteiskoulussa teinitansseissa (Nahkiaiset)

1962 12 5 The Saints soitti Mäkelän Yhteiskoulussa (basisti Harrin ensi-ilta)

1962 12 15 The Saints soitti MYK (Puurojuhlat)

1962 1 24 The Saints soitti Vihreä Oksa karsinnoissa

1963 2 3 The Saints soitti Natsalla, Harry Aaltonen oli pääorkesterina (ensimmäinen tassipaikka keikka)

1963 2 21 The Saints soitti MYK

1963 2 22 The Saints soitti Mäkelän YK

1963 2 23 Kitarayhtye The Saints soitti Natsalla, Innanen, pääorkesterina, solistina Riitta Nuorivaara

1963 2 ? Erään lehtijutun mukaan, The Saints kiinnitti laulusolistikseen Raimo Pirskasen helmikuussa.

1963 3 2 The Saints soitti Vihtijärvellä

1963 3 3 The Saints soitti Natsalla, Harry Aaltonen pääorkesterina, solistina Tuuula Lustre

1963 3 3 The Saints teki pikakeikan Expo-hallissa

1963 3 7 The Saits soitti Kauppakorkeakoulukka, Winter Ball bileissä

1963 3 9 Ilta-Sanomat kirjoitta Iskelmäuutisissa: Kitaraorkestereiden suosio näyttää edelleen jatkuvan. Ulkolaisia yhtyeitä on ollut esiintymässä maassamme melko paljon, mutta kotimaiset kitarayhtyeet alkavat vähitellen esiintyä yhä enemmän. Kitarayhtye "The Saints" on eräs, joka esiintyy melko tiiviisti. Yhtye soittaa sekä Helsingissä että maaseudulla. Kokoonpano on seuraava: Matti Mustonen (soolokitara), Lauri Hirvonen (säestyskitara), Harri Bremer (bassokitara) ja Jukka Nysten (rummut). Laulusolistina toimii Raimo Pirskanen. Pojat ovat esiintyneet yhdessä puolisen vuotta. Ilta-Sanomat julkaisi myös valokuvan The Saints yhtyeestä.

1963 3 9 The Saints solmi sopimuksen esiintymisestä toukokuussa 1963 Vihreä Oksa Revyyssä (39 eri esitystä)

1963 3 9 The Saints soitti Pälkäneen Nuijassa. Harry Aaltonen pääorkesteri ja The Saints kitarayhtye.

1963 3 10 The Saints soitti Tampereella Konserttisalissa

1963 3 23 The Saints soitti Expo-hallissa: Kamppailu kitarayhtye kilpailussa kiihtyy! Alkukarsinnassa The Saints. Loppukilpailu on 7.4.

1963 3 30 The Saints soitti Kauppakorkeakoulun Fortune Ball bileissä. Mukana Esa Pethman, The Saints sekä Matti Kuusla

1963 3 31 Kitarayhtye The Saints soitti Natsalla, solista Raimo Pirskanen, Björn Björklöf, pääorkesterina, solistina Iris Rautio

1963 4 7 Expo-Hallissa loppukilpailu amatöörien SM Kitaraorkesteri, mukana The Avengers, The Islanders, The Saints, The Thunders ja The Wanderers. Ylituomarina Ted Tukholmasta. Yleisö äänestää oman suosikkinsa. Voittaja: The Saints

1963 4 10 Hämeenkaaressa (Hämeenlinna) Suur-Tanssit. Mukana mm. Suomen Mestari 1963 kitara-twist orkesteri The Saints. Myös Henry Loren and his rocking devils, Tuomo Soinin yhtye.

1963 4 17 Helsingin Sanomat kirjoitti: Helsingissä pidetyssä kitarayhtyeiden kilpailussa selvisi voittajaksi yhtye "The Saints". Yhtyeen kokoonpano on seuraava: Matti Mustonen (soolo), Lauri Hirvonen (rytmi), Harri Bremer (basso) ja Jukka Nysten (rummut). Laulusolistina Raimo Pirskanen. Yhtyeen kilpailukappaleet olivat seuraavat: Shadoogie, Emma, Pirskasen lauluesitys "Så'nt är livet". Toiselle tilalle selvisi "The Islanders". Kolmas "The Avangers", neljäs "The Wanderers" ja viides "The Thunderers". Tuomaristoon kuului ruotsalainen asiantuntija Ted.

1963 4 30 The Saints soitti Kulttuuritalon Vapun Vastaanottajaisissa. Mukana Kullervo Linnan 10-miehinen Tango-orkesteri, solistina Reijo Taipale, sekä Eero Wäre, solistina Tutta Jew. Vanhojen tansseissa Yrjö Saario ja Georg Malmsten.

1963 4 30 The Saints soitti lisäksi Kauppakorkekoulun Wappubileissä.

1963 5 2 Ilta-Sanomat kirjoitti otsikolla: Viihtyisä Vihreä Oksa. Kirjoitetaan mm. Harry Bergstömin musiikki on mukaansatempaavaa, samoin ihkauusi sähkökitarayhtye Jukka Nystén, Matti Mustonen, Harri Bremer ja Lauri Hirvonen.

1963 TAUSTAA: Vihreälle Oksalle oli kovat karsinnat. Harry Bergström kilpailutti monia orkestereita ja lopulta hän valitsi The Saints yhteen mukaan. Vihreää Oksa ohjelmaa harjoitettiin ahkerasti joka päivä 16.4. - 28.4 (joka oli kenraaliharjoitus, yleisöä oli myös paikalla.) Vihreä Oksa revyytä esitettiin 1963 huhti-toukokuussa kaikkiaan 39 esityskertaa Linnanmäen Peacock teatterissa, jopa 3 kertaa päivässä.

1963 5 3 Uusi Suomi kirjoitti arvostelun Vihreä Oksa revyystä otsikolla: Vauhdilla maapallon ympäri erikoismatkalla Linnanmäellä. Kymmenes Vihreaä Oksa. Kirjoitti mm. Kaikki muutkin esiintyjät olivat täysin esiintymiskelpoisia. Kitarayhtye The Saints (Jukka Nystén, Matti Mustonen, Harri Bremer ja Lauri Hirvonen) soitteli sähköistä musiikkia.

1963 5 ? Helsingin Sanomat kirjoitti otsikolla: Vihreällä oksalla ei olla hiljaa. Pitkässä arvostelussa sanotaan mm: Sähkökitaraa välipaloiksi soittavat Jukka Nystén, Matti Mustonen, Harri Bremer ja Lauri Hirvonen joiden yhteistyö sujuu hienosti.

1963 5 5 (Lehden nimi jäi leikkeestä pois) kirjoittaa arvostelun otsikolla: Kleopatrasta pimuun "Vihreällä oksalla", jossa mainitaan mm. Rautalankamusiikkimarkkinoille ryntää uusi yhtye The Saints.

1963 5 ? (Lehden nimi ja päivämäärä ei ole mukana) Kirjoituksessa lukee sama otsikko kuin yllä "Kleopatrasta pimuun "Vihreällä Oksalla"". Tässä tekstissä kirjoitetaan: Vakava kilpailija rautalankayhtyeille on "oksan" yhtye The Saints (Jukka Nysten, Matti Mustonen, Harri Bremer ja Lauri Hirvonen).

1963 5 16 (Lehden nimi jäi leikkeestä pois) kirjoittaa arvostelun: Vihreällä oksalla nauretaan ja lauletaan. Lopussa kirjoitetaan mm: Rautalankamusiikkimarkkinoille ryntää uusi yhtye The Saints. Esitykset tänään on klo 15, 19 ja 21.

1963 ? ? Harry Aaltonen kirjoittaa lehdessä Musiikkinurkkaa. Sinä lukee mm: The Saints on nimeltään uusi kotimainen kitarayhtye, joka piakkoin tulee esiintymään tanssipaikoissa eri puolilla Etelä-Suomea.

1963 6 1 Jossain lehdessä oli isolla valokuvalla pitkähkö kirjoitus: The Saints. Hyökyaaltona ympäri maata ja maailmaa leviävä sähkökitaravillitys on vienyt mukaansa myös neljä munkkiniemeläispoikaa, joiden tie tulevaisuuteen alkaa hahmottua - ainakin niin kauan kuin muotia kestää. Yhtye aloitti esiintymiset viime syksynä varsin vaatimattomissa tehtävissä, kuten luonnollista onkin. Koulun teinikunnan kokouksen jälkeen järjestetyissä tanssiaisissa sekä muissa vastaavissa tilaisuuksissa aloittivat muusikonuransa Jukka Nysten, rummut, Matti Mustonen, soolokitara, Lauri Hirvonen, säestyskitara ja Harri Bremer, bassokitara. (Kuvatekstissä olivat iät: Jukka 17, Harri 17, Lauri 17 ja Matti 18.) Ajanmukaan kasvoivat tehtävätkin, talven kuluessa yhtye soitteli useissa tanssipaikoissa kaikenlaatuisille yleisölle, nuorisolle tietysti pääasiassa. Helmikuussa kiinnitettiin yhtyeeseen myös laulusolisti Raimo Pirskanen, kaikkein tavallisimmista "rautalankasäännöksistä" poiketen. Menestys on jatkuvasti vahvassa nousussa, keväällä The Saints voitti kitarayhtyeitten amatööri-Suomen Mestaruuden, ja toukokuussa heidät hyväksyttiin Vihreälle Oksalle. Levytyskin on tulossa, silloin The Saints aloittanee varsinaisen suuren yleisön tietoisuuteen kapuamisensa. Lauantait esiintymisiä, sunnuntaisin kolmesti päivässä ja useasti pitkin viikkoa, sen luulisi olevan jo melko rankkaa koululaisille. Kaiketi esiintyminen ja harjoittelu vaatiikin oman aikansa koulutyöstä, mutta onkin harrastus antoisa jo tulevaisuuden kyynärpäätaistelua silmälläpitäen. On tehtävä jatkuvasti sopimuksia, mainosta itsestään, harjoiteltava. Ensi kesäksikin on The Saintseilla jo ohjelmaa tiedossa: televisioesiintymisiä ja kiertue ympäri Suomea. Tosissaan näyttävät pyhimykset ottavan huvinsa. Heille soisi menestystä, rikkautta, vaikutusvaltaa jo senkin takia. Kenties sanomalehtimiesten Vihreä Oksa on ollut The Saintseille ponnahduslautana menestykseen. Kirjoituksen alla on nimikirjaimet. JK

1963 6 1 The Saints soitti Mäntsälän lavalla. Esiintymässä on myös Kai Lind.

1963 6 2 The Saints Mäntsälän lavalla. Esiintymässä myös Tuula Siponiuksen orkesteri, solistina Tapio Rautavaara ja Jamaicalainen laulaja Pearline Clarke.

1963 6 7 The Saints Tes-TV:n ohjelmassa "Kesätuuletin". Esiintyjinä olivat Tuula ja Paula, Rauno Rautavaara, Corola, Anssi Pethman yhtyeineen ja kitaraorkesteri The Saints. Käsikirjoitus: Risto Juhani, suunnittelu Harry Aaltonen, tv-ohjaus Heikki Seppälä. Parhaaseen katseluaikaan klo 20.35-21.15.

1963 6 8 The Saints & Ricky soitti Natsalla. Mukana Sulevi Tienhaara, solistina Tuulikki Pienimäki

1963 6 24 Juhannusaatto Helsingin Kallion Aavakasalla Taivaskalliolla. Juontaja Aarno Walli, esiintyjät: Ismo Kallio, Lasse Pöysti, Rauno Lehtinen, The Vostok All Stars, Mr Jones (Trinidad), Emmi Jurkka, Hilkka Kinnunen, The Saints, Sotilassoittokunta, Kylän Pojat, Ritva ja Solveid, Sauli Helenius, Kansantanhuja, Lasten huvit ja hyörinät, 2 kokkoa, ilotulitus jne.

1963 6 25 Juhannuspäivänä Pieksämäellä Teatterilavalla

1963 6 29 The Saints v 1963 kitaramestarit soittivat Natsalla, mukana myös Roni Kaspi, solistina Sinikka Oksanen

1963 7 13 The Saints soitti Vehmaalla (upea tanssilava)

1963 7 16 The Saints soitti Oulunkylässä Pikkukoskella

1963 7 23 The Saints soitti Oulunkylässä Pikkukoskella

1963 8 4 The Saints soitti Porvoossa

1963 8 7 The Saints soitti Tanhurinteellä (tanssipaikka) (Lehti-ilmoituksessa bändin nimi oli: The Sainds ! )

1963 8 ? The Saints soitti 4 päivää Sirkus Sariolan esityksissä Fiskarssissa

1963 8 ? The Saints soitti 3 päivää Sirkus Sariolan esityksissä Paraisilla

1963 8 ? The Saints soitti 3 päivää Sirkus Sariolan esityksissä Naantalissa

1963 8 17 The Saints soitti illan Tuusulan VPK:lla, mainoksessa: 1963 Suomen Mestari

1963 8 17 The Saints soittaa vielä myöhemmin illalla Tanhurinteen tanssikeskuksessa

1963 8 18 Alkoi The Saints 4 päivän keikka Sirkus Sariolan kanssa Kemiön Saaressa

1963 8 31 The Saints ja Ricky soitti Natsalla, Rauno Lehtisen orkesterin kanssa. (Harri Bremerin leikekirja)

1963 8 31 Matti Mustosen leikekirjan mukaan Natsalla soittivat The Saints:in lisäksi Sulevi Tienhaara, solistina Tuula Ikäheimo.

1963 8 31 The Saints samana iltana keikan Tanhumäellä, alussa Meeri Peimola orkestereineen, illalla The Saints ja Risky ( ! )

1963 9 1 The Saints soitti Nummenkylässä

1963 9 7 The Saints soitti Tanhurinne Korsossa. Martti Pohjolainen ja kitaraorkesteri The Saints mainostetaan lehdessä.

1963 9 21 The Saints soitti Tanhurinne Korsossa. Martti Pohjolainen ja kitaraorkesteri The Saints mainostetaan lehdessä.

1963 9 28 The Saints soitti Natsalla solistina Ricky, mukana myös Tienhaaran orkesteri solistina Erkki Vuori

1963 10 4 The Saints soitti Tanhurinteellä Korsossa, lehdessä lukee: The Saints ja Rigy ( ! )

1963 10 9 The Saints soitti Särkän saarella Teinihipoissa

1963 10 12 The Saints soitti Natsalla, mukana Olof Renqvist, Eeva Puustinen, The Saints, Ricky

1963 10 16 The Saints soitti Porvoossa Malmborg:ssa

1963 10 23 The Saints soitti SATO-osakunnassa Helsingissä, myös Raimo Virtanen ja hänen orkesterinsa, Reima Jaatinen trumpetti

1963 10 26 The Saints soitti Porvoossa Karppi (Kabri?)-nimisessä paikassa

1963 11 1 The Saints soitti Lohjan Harjulla, kitarayhtye The Saints, laulusolistina Ricky

1963 11 9 The Saints soitti Natsalla, mukana Sulevi Tienhaara, Tuula Ikäheimo, The Saints, Ricky (Harri Bremer leikekirja)

1963 11 9 Matti Mustosen leikekirjan mukaan Natsalla soittivat The Saints:in lisäksi Olof Renqvist, solistina Eeva Puustinen.

1963 ? ? Ennen Kultturitalon 20.11. tilaisuutta oli lehdessä isolla valokuvalla varustettu kirjoitus: Rautalangalla tunnelmaa luo kitarayhtye The Saints & Ricky Kulttuuritalon konserttisalissa kansainvälisessä nuorisojuhlassa.

1963 11 10 The Saints soitti Kansainvälisessä nuorisojuhlassa Kullttuuritalon konserttisalissa, mukana myös The Avangers, The Chargers ja muita.

1963 11 19 The Saints soitti Hertto - Clubilla (Herttoniemi)

1963 11 21 The Saints soitti Turun VPK:n talolla

1963 11 23 The Saints soitti Porvoossa Kerkkoo

1963 11 ? The Sounds Fan Clubin kerholehti numero 4/63 kirjoitti Kitarayhtyeestä The Saints & Ricky pitkän kirjoituksen

1963 11 30 The Saints soitti Pietarsaaressa

1963 12 11 The Saints soitti Porvoon lähellä Karpissa, mainos lupaa Twistiä, Tangoa, Foxia, Valssia jne.

1963 12 18 The Saints soitti Lohjalla Yhteislyseon bileissä

1963 12 21 The Saints soitti Natsalla, mukana Tienhaara, Tuula Ikäheimo

1963 12 26 The Saints soitti Korson Työvis paikassa

1963 12 31 The Saints soitti Natsalla Uudenvuoden valvojaisissa, mukana Sulevi Tienhaara, Tuula Ikäheimo, The Saints ja Ricky, Lauluyhtye Sylvesterit, Pekka Savin, kuuluttajana Antti Einö.

1964 1 5 The Saints soitti Korson Työvis paikassa

1964 1 15 The Saints soitti TesVision Nuorten Tanssihetkessä.

1964 1 ? Ilmoitus lehdessä: Rumpali saa paikan The Saints yhtyeessä (aikaisempi rumpali Jukka Nystén ilmoitti erostaan opiskelujen vuoksi)

1964 1 18 The Saints soitti Humppilassa, ensimmäistä kertaa mukana uusi Rumpali Leif Roiha

1964 1 25 The Saints & Ricky soitti Natsalla, mukana Yrjö Latva, Terttu Vainio

1964 1 26 The Saints & Ricky soitti Natsalla, mukana Sulevi Tienhaara ja Tuulikki Pienimäki 1 26 Matti Mustosen leikekirjan mukaan Natsalla oli mukana Erik Lindstöm, Erkki Liikanen, The Ghosts, Matti Heikkilä, Tämä oli varmaan 11.3.64

1964 2 22 The Saints soitti Humppilassa (Topena)

1964 2 29 The Saints & Ricky soitti Porvoossa Brandårshuset:ssa. Mukana The Steelers & Jimmy & Henry Loren

1964 3 7 The Saints & Ricky Kauppakorkeakoulun Winter Ball bileissä

1964 3 11 The Saints & Ricky soitti Natsalla, mukana Rauno Lehtinen, Ritva Mustonen, Heikki Laurila, The Vostok All-Stars 3 11 Matti Mustosen leikekirjan mukaan mukana oli Laila Kinnunen, Armando Fugazza (Italia)

1964 3 14 The Saints soitti Nivalan Urheilijoiden tansseissa. Lehti mainos kirjoittaa: Kitarayhtye The Saints suoraan Helsingistä vierailee Tuiskulassa, jossa koko maakunnan nuoriso kohtaa 14.3. klo 20-01. Nyt kuulemaan kun tulikuuma rautalanka on vauhdissa. Jonojenkka - Twist - Tangoja. Takuulla on tunnelmaa, nähtävää ja kuultavaa. MATKALLA sattui auto-onnettomuus. Keikka automme ajoi pohjanmaan lakeuksilla pellolle lumiselta tieltä mutkassa. Keikkapaikalla loppumatka mentiin naapuritalon traktorin peräkärryllä !! 1964 3 15 Keskipohjanmaan lehti (Kokkola) julkaisi valokuvan, jossa samalle seinälle on ripustettu kahden eri yhtyeen mainoksia. Toisessa lukee The Red Devils ja toisessa The Saints. Red Devils oli Tanskasta ja The Saints Suomesta. Kumpaa yleisö menee kuuntelemaan, punaisia paholaisia vai pyhimyksiä? Lehti kirjoittaa, että eipä taida olla tässä tapauksessa suurtakaan eroa pyhimyksillä ja paholaisilla.

1964 3 19 Maaseudun Tulevaisuus -lehti kirjoitti isolla valokuvalla pitkän kirjoituksen The Saints yhtyeestä.

1964 3 28 The Saints & Ricky soitti Korson Työvis-paikassa. Tämä oli basisin Harri Bremerin viimeinen keikka yhtyessä. Opinnot vei miehen muualle.

1964 4 23 The Saints (mukana uusi basisti Reima Helsi) & Ricky tunnin rautalankakonsertti lopuksi Kulttuuritalon pienessä juhlasalissa. Sitä ennen Erkki Pälli esittelee äänilevynäytteitä suosituimmilta kitarayhtyeiltä. 1964 4 30 Vappuyön tanssiaiset Natsalla: Yrjö Latva - Terttu Vainio - Kari, Raili ja Riitta - Hawaij-Show Jouko Hakala - Gay and Sgaffolds, The Saints - Ricky

1964 5 1 Tanhurinne, Korso: The Saints & Ricky

1964 5 6 Natsalla Laila Kinnunen, Armano Fugazza (Italia) ja The Saints & Ricky

1964 5 13 Puistokulma, Hiekkaharju, KITARA-ORK THE SOUNTS & RICKY

1964 5 16 Natsalla Nisse Wollsten, Carita Johansson ja The Saints & Ricky sekä Kari, Raili ja Riitta

1964 5 25 Teinitalossa soittamassa, Rautalankyhtye The Saints. Miss Suomi Sirpa Suosmaa ja Pertti Purhonen, uutta rantamuotia. SAATIIN UUDET PUVUT

1964 5 25 Linnanmäellä soittamassa

1964 6 2 Teinitalo tempaa, klo 15.00

1964 6 9 Teinitalo tempaa, klo 15.00, Rautalankayhtye The Saints, solistina Ricky. Esitetään lisäksi muotikatsaus

1964 6 19 Juhannusjuhlat Lohjan Liessaaressa. Esiintyjät: Kullervo Linna & Reijo Taipale, The Saints & Ricky, The Teaserers, Tarmo Manni

1964 6 21 Tanhurinne, Korso: The Saints & Ricky

1964 7 5 Tanhurinne, Korso: The Saints & Ricky

1964 7 19 Hangelby

1964 7 22 Korso

1964 7 26 Tanhurinne järjesti Uimaranta konserttikiertueen. The Saints soitti kuorma-auton lavalta uimarannoilla: Kuusijärvi - Rusujärvi - Kerava - Järvenpää.

1964 7 26 Hangelby (illalla)

1964 8 1 Hedåsenin tanssilava Gumbossa, The Scaffolds & Cay ja The Saints & Ricky

1964 8 6 Natsa: Rauno Lehtinen, Ritva Mustonen, Heikki Laurila, Ricky & The Saints

1964 8 8 Koivumäki, Jupperi: Raimo Vainio, solisti Taina Lönn ja The Saints, solisti Ricky. Sekä Tippavaaran vanha isäntä alias Oke Tuuri

1964 8 14 Lohja

1964 8 16 Vuoksenmaa

1964 8 19 Tanhurinne, Korso: The Saints & Ricky

1964 8 23 Björkhagen, Kauklahti: Paavo Tiusanen & Eila Pellinen, The Finn Trio, Ricky and The Saints, Reijo Kallio, Janne Granlund

1964 8 29 Bergåsa tanssit, Eddy and The Lightnings ja Ricky and The Saints. (Järjesti Hangelbyn VPK)

1964 8 29 Jossain lehdessä valokuvallinen yhteyesitely: The Saints. Kuvassa oli mukana malli Nina Lincoln. Toimittaja kirjotti, että "yhtyeen maskotin" jota ei tarvinne esitellä, kaikkihan Marionin tuntevat ( ! )

1964 Jostain lehdestä kuvallinen leike (Kuvassa myös malli Nina Lincoln), jossa esittely Kitarayhtyeestä The Saints. Kirjoittaja Eero Laakso. Päivämäärä mysteeri. Kuvassa nimittäin on Jukka Nysten, joka erosi 18.1.1964 ja Harri Bremer, joka erosi 28.4.1964. Siis onko lehti ilmestynyt ennen noita eroja?

1964 9 13 Forssa

1964 Tässä kohtaa leikekirjaa lehtileike: MAUNULAN "rautalankapojat". Jutun valokuvassa on Leif Roiha rumpalina ja Reima Helsi basistina

1964 9 16 Tanhurinne, Korso: The Saints & Ricky

1964 9 19 Björkhagen, Kauklahti: Ricky and The Saints,

1964 Tällä sivulla lehtileike: The Saints, valokuvassa mukana Nina Lincoln, mutta teksti esittelee hänet Marioniksi !!

1964 9 24 Teinitalo, The Saints & Ricky, lisäksi pieni muotikatsaus

1964 9 28 Päivälehdessä koko sivun kirjoitus otsikolla "Suomen Ricky Nelsson". The Saints yhteen jäsenet olivat tuolloin: Matti Mustonen (solo), Lauri Hirvonen (rytmikitara), Reima Helsi (basso), Peter Snell (rummut), Raimo Pirskanen "Ricky" (laulu).

1964 10 1 Teinitalossa soittamassa, The Saints & Ricky. Samalla silmäys syksyn nuorisomuotiin

1964 10 3 Korso, Tanhurinne, Scandinavian lihaksekkaimmat miehet, Christian Schwindt, Otto Donner, Ricky & The Saints Jostain lehdestä pitkä kuvallinen kirjoitus (Kuvassa uusi rumpali Leif Roiha ja uusi basisti Reima Helmi) Kirjoittaja E-O

1964  ?  ? Natsa, Tämä oli, tällä tietämällä, The Saints yhtyeen viimeinen julkinen esiintyminen.

1964 10 2 Matti Mustonen soitti Les Mirages yhtyeessa, keikka Tapiolassa

1964 11 7 Matti Mustonen soitti Les Mirages yhtyeessa, keikka Karhulassa

1964 12 5 Matti Mustonen soitti Les Mirages yhtyeessa, keikka Töölöön YTK ja Kallion YTK

1965 1 ? Lauri Hirvonen armeijaan, Parolaan.


Lisäsin valokuvia The Saints kirjoitukseen. Aikaisemmin ladattuja kuvia käytin uudestaan: The Strangers ja The Sounds. Skannasin kaksi The Saints -yhteestä otettua promo-valokuvaa, ensimmäinen vuodelta 1963 ja toinen vuodelta 1964. Huomaa, molemmissa kuvissa puvuissa rintataskussa on Teinitalon tarra, kun olimme nuorten vaatetalon Teinitalon "mannekiineja". T. Lauri LareHirvonen 18. heinäkuuta 2010 kello 00.34 (EEST)[vastaa]


Artikkeli vaatisi korjausta. Artikkelissa nimittäin kerrotaan, että "Rauno Lehtinen keksi Letkajenkka kappaleen" . "Letkajenkka" biisi ei ollut Rauno Lehtisen, vaan sen sävelsi Erik Lindström ja sen levytti ensimmäisenä ruotsalainen The Adventurers -rautalankayhtye vuonna 1963. B-puolella oli letkajenkkasovitus "Kukkuva kitara" (trad.) joka äänitetietokannan mukaan on äänitetty 22.8.1963. Rauno Lehtisen letkajenkka "Letkis" sekoitetaan usein Lindströmin "Letkajenkka" -kappaleeseen. Letkis oli myöhempää perua ja laulettu (sanat Saukki) Sen äänitti ensimmäisenä Katri-Helena 11.3.1965. Äänitetietokanta tuntee useita muitakin Rauno Lehtisen säveltämiä letkis (ja Letkiss) sävellyksiä jotka levisivät noihin aikoihin ympäri Eurooppaa.

The Adventurers esiintyi usein Teinitalon muotishowssa, joita pidettiin säännöllisesti Bio Bristolissa, Helsingin Aikatalossa. (Bristol purettiin muutama vuosi sitten) . Mahtoikohan The Saints esiintyä myös noissa Teinitalon showssa, en löytänyt Bristol-keikkoja listasta? Rock-Jerry (Kai Järnström) ainakin oli mukana. Käytiin kavereiden kanssa varmaan jokaisessa.

t. Mara