Keskustelu:Tapio Rautavaara

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Artikkeli sanoo:

"Kun häneltä otettiin verikoe niin tulos oli 4.2 promillea."

"humalaiseksi luultu (kursivointi minun) Rautavaara sai siteen päähänsä ja passitettiin kotiin."

Miten niin humalaiseksi luultu? Mikäli veressä on ollut alkoholia 4,2 ‰, niin ei kaveri varmaankaan ole ihan selvin päin ollut. 87.94.130.111 26. syyskuuta 2008 kello 18.27 (EEST)[vastaa]

Syntyikö se Etelä- vai Pohjois-Pirkkalassa? Tekstin linkistä loikkaa Etelä-Pirkkalaan (nykyinen Pirkkala) ja tuosta laatikosta linkki vie Pohjois-Pirkkalaan (nykyinen Nokia)...

'syntyi satahämäläisen Pirkkalan kunnan siinä osassa, josta sittemmin muodostui Nokian kauppala, myöhemmin kaupunki', eli kunnan nimi oli silloin Pirkkala, sittemmin Pohjois-Pirkkala ja nykyään Nokia. Usein Rautavaaran sanotaankin syntyneen Nokialla. --Vesahjr 4. heinäkuuta 2011 kello 19.22 (EEST)[vastaa]

Kuolinpäivä[muokkaa wikitekstiä]

Itse asiassa, jos hän kaatui 25. syyskuuta uimahallissa ja kuoli seuraavana yönä kello yksi, kuolinpäivä olisi 26.9.1979.--Vesahjr 26. marraskuuta 2011 kello 22.21 (EET)[vastaa]

Tämä osio on arkisto. Älä muokkaa tätä osiota.

Arkistoitu vertaisarviointi[muokkaa wikitekstiä]

Tapio Rautavaara[muokkaa wikitekstiä]

Minusta tässä artikkelissa on riittävästi tietoa Rautavaaran yksityiselämästä ja urheilu-urasta. Se kaipaisi vain hieman enemmän tietoa Rautavaaran musiikista: mitä erilaisia tyylejä hän kokeili uransa aikana, minkätyyppiset levytykset saavuttivat suosiota ja arvostusta, mitkä olivat epäonnistuneita kokeiluja. Sen jälkeen artikkelia voisi ehdottaa suositelluksi.--Vesahjr (keskustelu) 16. joulukuuta 2012 kello 00.46 (EET)[vastaa]

Musiikkijulkaisuista voisi tehdä erillisen artikkelin; pitkiä listauksia ei ole koskaan katsottu hyvällä SS-artikkeleissa. Urheilu-osiota pitäisi kyllä laajentaa. Esimerkiksi olympiavoitto kuitataan vain yhdellä lauseella. Milloin aloitti keihäänheiton toden teolla? Kuka valmensi? jne.--Jamppa4720 (keskustelu) 22. joulukuuta 2012 kello 00.20 (EET)[vastaa]

Aloin vielä käydä tästä kieltä läpi, lähinnä jäsentelyä ja tiivistämistä. Jos mahdollista, niin artikkelin voisi panna etusivulle vasta sen jälkeen.--Tanár 20. tammikuuta 2013 kello 21.25 (EET)[vastaa]

En aina ymmärrä kielenhuolollisia parannuksia. Miksi esim. "Vuonna 1925 Hilda muutti takaisin Oulunkylään, mutta 10-vuotias Tapio jäi noin vuodeksi Tampereelle Rauhanniemen lastenkotiin. Kun hän muutti takaisin äitinsä luo..." on parempi kuin "Tapion äiti muutti 1925 takaisin Oulunkylään, mutta hän itse joutui jäämään Tampereelle Rauhanniemen lastenkotiin noin vuoden ajaksi. Kun hän pääsi äitinsä luo Oulunkylään..."?
"joutui jäämään" ja "pääsi" kuvaavat sitä, että Tapio olisi mieluummin muuttanut äitinsä mukana heti eikä mennä lastenkotiin ollenkaan. Onko ajatus se, että tuonhan lukija hoksaa muutenkin?
"Rautavaaran koulunkäynti jäi 6-vuotiseen kansakouluun" kuvaa sitä että Rautavaara olisi halunnut käydä koulua enemmänkin mutta oli pakko mennä taloudellisista syistä töihin, kun taas "Rautavaara kävi 6-vuotisen kansakoulun, ja 13-vuotiaana hän aloitti työt" saattaa antaa kuvan ettei koulunkäynti kiinnostanut Rautavaaraa.--Vesahjr (keskustelu) 20. tammikuuta 2013 kello 22.37 (EET)[vastaa]
Ja vielä tekisi mieli sanoa, että eikö kielenhuolto olisi kannattanut tehdä ennen äänestystä. :) Joka tapauksessa tästä tulee etusivuartikkeli vasta viikolla 5 eli 28.1.2013 eli onhan tässä aikaa.--Vesahjr (keskustelu) 20. tammikuuta 2013 kello 22.51 (EET)[vastaa]
Kuten huomautitkin, korjaukset koskevat enimmäkseen tyyliseikkoja, ja niistähän voi olla montaa mieltä. Tekstin kirjoittajana tiedät parhaiten, mitä halusit sanoa, joten palauttele vain ihan vappaasti, jos jossain kohdin meni mielestäsi vikaan. Lähinnä minulla on se ajatus, että tietosanakirjassa tyylin pitäisi olla neutraalia ja toteavaa. Kielenhuoltoa en tehnyt ennen äänestystä, koska en ehtinyt tai oli jotain muuta tekemistä. Artikkelin kehittämisen ei tarvitse päättyä SA-äänestykseen.--Tanár 20. tammikuuta 2013 kello 23.10 (EET)[vastaa]

Tapsa Rautavaara on Suurin suomalainen ja ainoa suomalainen julkisen puolen selkeä TOSIMIES, joten ansaitsee tällaisen Suomen Wikipedian mittapuulla todellisen laatuartikkelin jos kuka, joten kiitos kaikille tämän artikkelin tekijöille! :) --88.115.76.169 25. lokakuuta 2013 kello 10.34 (EEST)[vastaa]