Keskustelu:Kullervo Rainio

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Käyttäjä Abc10 muutti jostain syystä artikkelissa jo vuosia olleet asiallisen oikeat Rainion teoslistojen otsikot nominatiivimuotoon. Muutos oli mielestäni tarpeeton, virheellinen ja myös harhaanjohtava. Yhteenvedossaan Abc10 myönsi itsekin, että Wikipediassa tieteelliset artikkelit on tavallisesti rajattu pois teosluetteloista, vaikka ne ovat yleensä tieteilijöiden tärkeimpiä teoksia. Lukija ei voi tietää tällaisesta rajauksesta, jossa tärkeimmät teokset jätetään tarkoituksellisesti mainitsematta. Nominatiivissa otsikko kuitenkin vihjaa lukijalle, että listassa olisivat kaikki tai ainakin jonkun lähteen mukaan tärkeimmät teokset, vaikka näin ei ole. Partitiivimuotoisina teosluetteloiden otsikot sen sijaan ovat aina oikein eivätkä johda lukijaa harhaan (tuntemattomiakin teoksia voi aina olla), joten palautin siksi otsikot nyt yhdenmukaisesti sekä artikkelin aloittajan että muiden aiempien muokkaajien suosimaan oikeaan partitiivimuotoon. ¬Antilope 4. huhtikuuta 2017 kello 01.07 (EEST)[vastaa]

Tiedän kyllä että käyttäjät Thi ja Mlang.Finn käyttävät partitiivia ja näemmä nyt myös Antilope, muiden en ole sitä juuri huomannut käyttävän. Tekijänoikeudellisesti artikkelit ovat toki teoksia, mutta yleisessä kielenkäytössä puhutaan silloin kuitenkin artikkeleista erotuksena kirjoista, joilla on oma ISBN-numero tai ISSN (jos kuuluvat sarjaan). Muutaman kymmenen sivun tutkimusraportit jättäisin suosiolla pois. Aina joutuu tekemään valintoja.
Mutta muutetaan se muotoon Kirjat, koska tarkoitus on kuitenkin, että listassa olisi kaikki kirjaksi miellettävä aineisto, joka tietokannoissakin (Finna, Fennica) erotetaan artikkeleista valitsemalla vaihtoehto Kirjat. Myös muistelma- ja runokokoelma-osuuksiin on tarkoitus liittää kaikki ne kirjat, jotka mielletään muistelmiksi ja runokokoelmiksi, ei yksittäisiä runoja eikä lehtiartikkeleina julkaistuja muistelmia. Siinä ei siis ole taroitus olla valikoima, kuten otsikkosi antoivat ymmärtää. Fennican mukaan siinä pitäisi lisäykseni jälkeen olla Fennican mukaiset kirjat. Parempi noudattaa vakiintunutta otsikointia, mutta siirrytään käyttämään uutta otsikkoa Kirjat, jos se tässä tapauksessa ratkaisisi keskustelussa esiin nousevat ongelmat. --Abc10 (keskustelu) 4. huhtikuuta 2017 kello 16.33 (EEST)[vastaa]
Abc10 on oikeassa. Sen sijaan käyttäjiä koskeva väite on väärä. Muoto Teokset on yleisesti käytetty ja kuuluu artikkelimalliin. Verrattuna otsikkoon Kirjat sen etu on, että muokkaajan tarvitsee muistaa vain yksi perusotsikko. Teokset voivat olla myös taideteoksia. Tarvittaessa voi käytää muitakin otsikoita, mutta usein yleisin on paras. Jos artikkeli ja luettelo on tynkävaiheessa, muoto Teoksia ei ainakaan johda lukijaa harhaan. Joskus luettelo on tarkoituksella valikoima. Artikkeleita ei kovinkaan yleisesti luetella, lukijat etsivät niitä harvoin. --Thi (keskustelu) 4. huhtikuuta 2017 kello 17.35 (EEST)[vastaa]
Millä tavalla käyttäjiä koskeva toteamukseni on väärä? Jos tarkoitat ettet ole yksi noista mainitsemistani partitiivin käyttäjistä, niin tässä luetteloa alkuun Antti Salminen, Satu Itkonen, Markus Lång, Irma Hirsjärvi jne, joissa olet käyttänyt partitiivi Teoksia. Muokkaushistoriastasi löytyy lisää. Mutta hyvä jos tilanne tältä osin on muuttunut järkevään muotoon. --Abc10 (keskustelu) 4. huhtikuuta 2017 kello 22.31 (EEST)[vastaa]
Kuten yllä sanottu, se on ollut noissa järkevä tapa. Tässä artikkelissa on tarkistettu, että teosluettelo yltää nykyhetkeen. Uutta teosta ei ole ilmestynyt lähes vuosikymmeneen, mutta sellainen olisi helppo päivittää luetteloon. --Thi (keskustelu) 4. huhtikuuta 2017 kello 22.57 (EEST)[vastaa]
Järkevyydestä olen kyllä eri mieltä. Mitään järkeä en siinä näe. Mutta kokemukseni on että tästä on turha enempää jatkaa. Hyvä jos korjaisit otsikot itse, ettei työ jää muiden tehtäväksi. --Abc10 (keskustelu) 4. huhtikuuta 2017 kello 23.32 (EEST)[vastaa]
Yleiskielessä jonkun henkilön "teokset" käsitetään pitkälti synonyymiksi taiteelliselle tai tieteelliselle "tuotannolle". "Teokset" voi olla hyvä otsikko monille kirjailijoille, jos otsikon alla on lueteltu kaikki merkittävät kirjat. Tieteilijöiden kohdalla näin ei ole, sillä tieteilijöiden merkittävin tuotanto koostuu yleensä vertaisarvioiduista tieteellisistä artikkeleista, joiden määrä ja vaikutus voi olla suuri. On aikamoista vähättelyä käyttää "teokset"-otsikkoa ja vihjata, että tieteilijän keskeinen tuotanto koostuisi vain muutamista kirjoista, joilla ei tieteellisen merkittävyyden kannalta ole yleensä paljon painoa (poikkeuksiakin toki on). ¬Antilope 8. huhtikuuta 2017 kello 02.22 (EEST)[vastaa]
Teosluettelo ei ole sama kuin ansioluettelo. Tutkimusartikkelit ovat ammatillista toimintaa, joka on tyypillisesti aikaan ja asiayhteyteen sidottua. Jos kaikki tekijän artikkelit lueteltaisiin, wikiartikkelista tulisi tyypilliselle lukijalle huonosti käytettävä. Erillisessä bibliografiassa se voi olla mahdollista. Tutkijoiden wikiartikkeleissa on usein käytetty otsikkoa Julkaisuja tai Julkaisut. Joskus vain joku käyttäjä on luullut, että ansioluettelon muoto käy tietosanakirja-artikkelin muodoksi. Valikoituja artikkeleita on mahdollista luetella. --Thi (keskustelu) 8. huhtikuuta 2017 kello 10.41 (EEST)[vastaa]

Puuttuva teos[muokkaa wikitekstiä]

Teosluettelosta puuttuu postuumisti julkaistu "Olevainen - johdatus maailmankuvaan" (Luonnonfilosofian seura) 2001:14BA:4FC:C900:C1E0:C5B1:8C80:8881 13. marraskuuta 2022 kello 13.44 (EET)[vastaa]