Keskustelu:Kalevan kirkko

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

80.223.152.77:n tuoma informaatio on lähes suoraan tuotu Tampereen seurakuntien sivustolta, jossa kerrotaan Kalevan kirkosta. Usein vain lauseitten paikkaa on muuteltu ja sekaan on kirjoitettu muutama ehkä omakin lause. REF: [1] --Myrtti 22. elokuuta 2005 kello 08.16 (UTC)

  • Pahoittelen suuresti tapahtunutta. Missään tapauksessa tarkoituksena ei ollut rikkoa kenenkään tekijänoikeuksia tai kopioida jonkun toisen kirjoittamaa tekstiä. Tällaisesta aiheesta on tarjolla varsin vähän tietoa ja helposti käy niin, että lähde ja artikkeli muistuttavat toisiaan enemmän tai vähemmän. Tietoa artikkeliin on tosin otettu myös muista lähteistä, kuin vain tuolta sivulta. Perusrakenteltaan teksti on toki pitkälti samanlainen, mutta erojakin löytyy ja jonkin verran näköjään uuttakin tietoa. Korostan, että missään vaiheessa ei ollut tarkoituksena kopioida jonkun toisen kirjoittamaa tekstiä. Pyydän anteeksi, jos näin on päässyt käymään. --80.223.152.77 22. elokuuta 2005 kello 14.54 (UTC)

Mielestäni lähteiden pyytämisessä mennään jo osittain artikkelissa kohtuuttomuuksiin. Mitä "todistusta" esim. väri tarvitsee: senhän näkee kuvistakin kohtuullisen tarkkaan (väribalanssi tosin ei ole kaikissa kuvissa ihan kohdallaan, mutta kuitenkin). Muodon voi tarkistaa vaikka Tampereen viistokuvista [2]. Miten tuonkin nyt sitten lähdemerkitsisi?! Minusta vain jotenkin ehkä kiistanalaiset kohdat piätisi varustaa lähdemerkinnöin. --Aulis Eskola 27. kesäkuuta 2007 kello 20.56 (UTC)

Olen samaa asiaa ihmetellyt. Kuinka voidaan vaatia lähdettä toteamukselle, että kyseessä on omaperäinen rakennus? Ei kai kukaan määrittele sitä mikä on omaperäinen ja mikä ei. Kuitenkin mielestäni lause elävöittää tekstiä eikä ole perusteltua pysyä aina vain puhtaissa fakta-asioissa. 193.167.70.154 13. tammikuuta 2009 kello 15.06 (EET)[vastaa]

Arkistoitu vertaisarviointi[muokkaa wikitekstiä]

Kalevan kirkko[muokkaa wikitekstiä]

Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä mieltä muut ovat tästä sivusta. Kertokaa jos jostain osa-alueesta puuttuu jotain olennaista. Jos huomaatte jonkun virheen, niin korjatkaa ihmeessä. Parannusehdotuksia otetaan ilomielin vastaan. --Spirit 21. elokuuta 2005 kello 17.37 (UTC)

  • Noita kuvia voisi muuten joku asetella paremmin. Eikä kyllä haittaisi yhtään vaikka, joku löytäisi tähän pari kuvaa lisää. --Spirit 21. elokuuta 2005 kello 17.39 (UTC)
    • Kuvia muistaakseni laitoin commonsiin kesäkuussa muutaman. Suurin ongelmmista on kuitenkin tuo tekijänoikeusongelma. --Myrtti 27. elokuuta 2005 kello 13.09 (UTC)

Tuollakin tekisi mieli joskus käydä, lähellä kun asun.

Arkistoitu vertaisarviointi 2[muokkaa wikitekstiä]

Artikkeli oli vertaisarvioinnissa 19. huhtikuuta – 3. kesäkuuta 2007

Kalevan kirkko[muokkaa wikitekstiä]

Niukkalähteinen suositelu artikkeli. Aion kyseenalaistaa suositelluuden vertaisarvioinnin lopuksi. --Hautala 19. huhtikuuta 2007 kello 12.03 (UTC)

Lisäilin lähteitä aikaisempaa tarkemmin. Kuitenkin myös lähteettömiä väitteitä on vielä jäljellä, mutta yritän etsiä niillekin lähteitä. --JannE 19. huhtikuuta 2007 kello 12.26 (UTC)
Toisaalta kyllä ss-artikkelissa pitäisi erotella viitteet ja lähteet, eli kummastakin tehdä oma lukunsa. Kuten tiedämme, niin viitteissä voi olla muutakin asiaa kuin lähteitä. Ja voi olla joku niin merkittävä lähde, että sen kaikkia sivuja ei kannata merkitä vaan tyydytään yleistoteamukseen lähteissä. --Alexius Manfelt 19. huhtikuuta 2007 kello 12.41 (UTC)
Noissa "puutteellisissa" lähdemerkinnöissä on vähän liiankin triviaaleja juttuja: Tampereen tunnetuimpia nähtävyyksiä ja arkkitehtuuri erikoinen. Kai noihin riittää lähteetönki toteamus. Pikemmin ne on makuasioita mutta mitenkähän tuon paremmin ilmaisis. En osaa heti sanoa. --Höyhens 21. huhtikuuta 2007 kello 07.38 (UTC)
Makuasiat on julkaistava Wikipediassa vain lähteen kanssa. Jos vaikka Tampereen matkailutoimisto sanoisi nettisivuillaan, että Kalevan kirkko on Tampereen tunnetuimpia nähtävyyksiä, niin se kävisi lähteeksi. Itsestään selvää se ei ole. --Hautala 21. huhtikuuta 2007 kello 08.03 (UTC)
En ole liiemmin tutkiskellut wikipedian rakennusesittelyartikkeleita, mutta yleisesti ottaen tämä olisi aika kehno esittely Kalevan kirkosta. Rakennetta ja rakenteita tulisi kuvata tarkemmin, etenkin kun rakennus oli aikanaan poikkeuksellista rakennustekniikkaa. Asiasisältö on esitetty sekavasti. Kieli ei ole ammattimaista. Lähteet ovat matkailuesitetasoa, eivät rakennusalan julkaisuja. No, tarkempaa läpikäyntiä: Arkkitehtikilpailun tulos ei selviä, voittiko Pietilän työ? Huomautuksen Metsosta voisi poistaa, Pietilällä olisi parempiakin vertailukohtia. Historiaosio on aika sekava. Kieli on osin mukavan hilpeää (rakennustyöt jatkuivat rakennuksen valmistumiseen). Suunnitteluosio ja Yleiskuva menevät osin ristiin. "Massiivinen" on huono termi, rakennushan on suuri mutta kevyen näköinen. Muistaakseni seinät _eivät_ ole kaarevia, vaan muodostuvat suorista liukuvalupinnoista. Onko julkisivu tosiaan tiiltä, vai tiililaattaa? Vaikea sanoa kun rakenne ei tule ilmi. Rakenne kannattaisi erottaa omaksi otsikokseen, tarkempaa asiaa, tilastot siihen tai omaan kappaleeseen. Yleiskuvassa lienee turha puhua talotekniikan detaljeista: ikkunanpesuista, tikkaista ja valonsäädöstä. Talotekniikka erilliseen kappaleeseen? Valonkäytöstä ja korostetuista pystylinjoista pitäisi ehdottomasti mainita, ne ovat koko rakennuksen juju. Ammattimaisempaa kieltä: esim. selostus salin ilmalämmityksestä on lähes korni. Televisiokuvauksia varten tarvitaan varmaan muutakin kuin luukku seinässä? Liittyykö Kalevala-muistomerkki kirkkoon mitenkään, Sampolan koulu ei ainakaan. Näiden sijasta voisi kuvata ympäristön yleistä rakennuskantaa "Ympäröivä rakennuskanta koostuu lähinnä 1950- ja 1960-luvulla rakennetuista asuinkerrostaloista." Kunnon opus lähteenä tästä saisi muokattua ihan hyvän jutun Kalevan kirkosta. --Riisipuuro 21. huhtikuuta 2007 kello 13.59 (UTC)-- (Täsmennän vielä itseäni, jotei tulii väärinkäsityksiä:) Tämä on kovin raa'an tuntuista arvostelua, mutta vertailukohtana onkin lähinnä rakennusalan eri medioiden ammattimaiset rakennusesittelyt, joiden muodot ja kieli on aika lailla vakintunutta. Niitä tehdään se verran paljon että rimakin nousee aika korkealle. -Riisipuuro 25. huhtikuuta 2007 kello 16.37 (UTC)-
Frank-monihaku antaa muutaman kirjan, jotka käsittelevät Kalevan kirkkoa: [3] (sivun lataus kestää hetken). --Hautala 27. huhtikuuta 2007 kello 14.10 (UTC)

"Valmistusvaiheessa rakennusta kritisoivat sen ulkomuodon vuoksi sekä osa työläiskaupungin ei-kristillisestä väestöstä että osa vanhoillisesta kirkkokansasta." Sanavalinnoiltaan outoa tekstiä. Melko lyhyt artikkeli, suositelluusasema lienee peräisin Wikipedian alkuajoilta. --Thi 28. huhtikuuta 2007 kello 20.52 (UTC)

Niinhän se on ja tunnustan omakseni ja lähteettömäksi. Kritiikkiä voinee jostain löytää lähteidenkin kera. Lahkolaispastoria vastustaneet monet punaisen Tampereen työläiset ihmettelivät moista pytinkiä, se on muistitietoani. Samoin ihmettelivät monet kirkkoihmiset uudenlaista arkkitehtuuria. Niinhän se aina on. Pakko sanoa että tämä kirkko on arkkitehtonisesti merkittävä osa Tampereen historiaa, mutta parh. Käyttäjä:Hautalalle en osaa keksiä muita lähteitä. yst. terv. vuosikertaa -54 --Höyhens 11. toukokuuta 2007 kello 18.33 (UTC)
Tämä osio on arkisto. Älä muokkaa tätä osiota.

Lupaava artikkeli -ehdotus[muokkaa wikitekstiä]

Ehdotan lupaavaksi. Gopase+f (keskustelu) 10. toukokuuta 2012 kello 09.00 (EEST)[vastaa]

Viitteiden 6 ja 7 linkit ovat rikki. --Jusb (keskustelu) 10. toukokuuta 2012 kello 09.40 (EEST)[vastaa]
Poistin kutosen. Seiskaa etsitään ala-artikkelissa. Gopase+f (keskustelu) 10. toukokuuta 2012 kello 09.51 (EEST)[vastaa]
Näyttää ihan lupaavalta, mutta lähteet ovat vielä puutteelliset.Anna O (keskustelu) 15. toukokuuta 2012 kello 22.12 (EEST)[vastaa]
Nyt pitäis kaikkien lähdelinkkien olla toimivia. Gopase+f (keskustelu) 18. toukokuuta 2012 kello 06.50 (EEST)[vastaa]
Miksi lupaavaksi ehdotetaan artikkeleita, joista ei ole edes tarkistettu linkkien toimivuutta? --Thi (keskustelu) 16. toukokuuta 2012 kello 17.07 (EEST)[vastaa]
Koska lupaavaksi on mennyt aikaisemminkin artikkeleita, joissa on rikkinäisiä linkkejä. Gopase+f (keskustelu) 16. toukokuuta 2012 kello 21.23 (EEST)[vastaa]
Jos ehdottaja ei ole tehnyt artikkeliin mitään muokkauksia ennen ehdotusmallineen lisäämistä, on varmaa että artikkelissa on korjattavaa ja siten ehdotus haaskaa toisten käyttäjien aikaa. Wikipediaa selatessa tulee vastaan esimerkiksi vääriä otsikkorakenteita, jotka tulee korjattua samalla kun lukee artikkelin. Jos lupaavassa artikkelissa (=tarkistettu) ei ole tehty tätä, kyse on työn halventamisesta. --Thi (keskustelu) 18. toukokuuta 2012 kello 15.39 (EEST)[vastaa]
Olen tehnyt kymmeniä (ehkä jopa satoja) lupaava-ehdotuksia, jotka on todettu lupaaviksi hyvin vähillä korjauksilla. Päätelmäsi korjausten pakollisuudesta on siis virheellinen. Muihin johtopäätöksiisi en ota kantaa. Gopase+f (keskustelu) 18. toukokuuta 2012 kello 15.45 (EEST)[vastaa]
Hyvin vähät korjaukset on kätevää ulkoistaa muiden tehtäväksi? --Thi (keskustelu) 18. toukokuuta 2012 kello 15.53 (EEST)[vastaa]
Ei, vaan kukaan ei ole nähnyt minkäänlaisia korjauksia tarpeelliseksi. Gopase+f (keskustelu) 18. toukokuuta 2012 kello 15.56 (EEST)[vastaa]
Tuossa alapuolella nähdään. --Thi (keskustelu) 18. toukokuuta 2012 kello 16.38 (EEST)[vastaa]
Hiustenhalkomista. Gopase+f (keskustelu) 18. toukokuuta 2012 kello 16.58 (EEST)[vastaa]

Liikaa lähteettömyyksiä, melko olennaisissakin tiedoissa. En kannata.--Tanár 18. toukokuuta 2012 kello 13.11 (EEST)[vastaa]

Tarkottanet viitteettömyyksiä? Gopase+f (keskustelu) 18. toukokuuta 2012 kello 13.59 (EEST)[vastaa]
Tarkoitan. "Viitteetön" on "lähteetön", koska lähdettä ei ole ilmoitettu.--Tanár 18. toukokuuta 2012 kello 15.10 (EEST)[vastaa]
KannatanJ.K Nakkila (keskustelu) 26. toukokuuta 2012 kello 12.50 (EEST)[vastaa]
Lisäilin viitteitä niihin kappaleisiin joista näytti puuttuvan viitteitä ja poistin tekstiä jota ei löytynyt mainituista viitteistä lähteistä. Säästin ympäristön kuvailua, joka perustunee paikan päällä käymiseen (mun puolesta senkin voi poistaa). En tarkastanut kaikkien aikaisemmin lisättyjen viitteiden oikeellisuutta ja "vaikutusaluetta", joten niiden oikeellisuudesta (ja mahdollisesta harhaanjohtavuudesta) saavat vastata aikaisemmin viitteitä lisänneet. Gopase+f (keskustelu) 18. toukokuuta 2012 kello 16.58 (EEST)[vastaa]
Kiitoksia, nyt kelpaa minun puolestani lupaavaksi.--Tanár 18. toukokuuta 2012 kello 17.49 (EEST)[vastaa]
 Kannatan Näyttää hyvältä. Anna O (keskustelu) 25. toukokuuta 2012 kello 20.42 (EEST)[vastaa]
Hyvin kirjoitettu kuvitettu ja viitteistetty pieniä aukkoja lukuunottamatta. –ElmA (KeskusteluMuokkaukset) 26. toukokuuta 2012 kello 13.37 (EEST)[vastaa]
No eiköhän tästä ole puhuttu jo tarpeeksi. Merkitsen lupaavaksi ja arkistoin keskustelun.--Tanár 26. toukokuuta 2012 kello 16.57 (EEST)[vastaa]

Artikkelin tila[muokkaa wikitekstiä]

Alkuperäinen lähde, seurakuntien sivu, on ilmeisesti muuttunut sisällöltään, koska joitakin tarkistamiani tietoja ei löytynyt sieltä, mutta vanhaa sivua ei löydy arkistoista. Ei tätä lupaavuusstatusta tietenkään tarvitse poistaa, mutta kehitystyötä on. Nykyisin tätä lähteiden häviämistä ei ilmeisesti ole, sillä jostain keskustelusta jäi mieleen, että käytetyt lähteet arkistoituisivat Internet Archiveen, vai muistanko väärin.

Tiilet muutin laatoiksi, koska käyttämäni lähde sanoo niin. Yhdessä sitaatissa Pietilä puhuu kyllä tiilistä, mutta johtuisiko siitä että laatta ja tiili ovat englanniksi tile, ja sieltä ne seinälaatat ovat peräisin. Joku alan ihminen voi kertoa, mikä niiden tekninen ero on, maallikko kyllä näkee tiilen tiilenä ja laatan laattana. --Abc10 (keskustelu) 2. lokakuuta 2018 kello 11.25 (EEST)[vastaa]

Lisäsin "seurakunnat/"-viitteeseen alkuperäisen lähteen arkistosta. Viitettä on muutettu lupaavuuskeskustelun aikana kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla todettu ettei uutta viitettä ole luettu, toinen viite on tehty hakusivulle, joka ei lukijaa paljon auta. Alkuperäinen viittauspäivä jätettiin ennalleen. Silloin olisi ollut jo käytettävissä Archive.org-palvelun arkistoima sivu. Jos tätä kehitetään seuraavalla tasolle, viitteet pitäisi käydä huolellisesti läpi. --Abc10 (keskustelu) 12. marraskuuta 2018 kello 08.52 (EET)[vastaa]