Keskustelu:Goottilainen romaani

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Artikkelin nimi[muokkaa wikitekstiä]

Onkohan tämä vastaava kuin englannin Gothic fiction? --91.157.56.192 28. tammikuuta 2016 kello 12.01 (EET)[vastaa]

Taustalla on ilmeisesti tulkinta gotiikasta romanssikirjallisuuden uutena, kauhupainotteisena tulemisena. Mielestäni goottilainen romaani olisi artikkelille parempi nimi. Esimerkiksi Teemu Ikonen käyttää teoksessaan 1700-luvun eurooppalaisen kirjallisuuden ensyklopedia termiä uusgotiikka. --Miihkali (artikuloi) 23. elokuuta 2019 kello 13.39 (EEST)[vastaa]
Nimenmuutos ei ollut tarpeen, sillä kauhuromantiikka on perinteinen käsite, jonka tuntee muun muassa Otavan kirjallisuustieto. Sana oli jopa poistettu artikkelista. Outoa. --Abc10 (keskustelu) 18. joulukuuta 2020 kello 21.47 (EET)[vastaa]
Poistin sen, kun lähdettä ei ollut merkitty. Nyt on, mikä on toki myönteistä kehitystä. Ehkä voidaan myös spekuloida merkityseroilla. Goottilainen romaani kalskahtaa minun korvaani kovin 1700-lukulaiselta, kun taas kauhuromantiikka tarkoittanee laajemmin taidetta, jossa kauhu ja romantiikka kohtaavat. --Miihkali (KM) 19. joulukuuta 2020 kello 07.44 (EET)[vastaa]

Laatuarviointi[muokkaa wikitekstiä]

Tämä osio on arkisto. Älä muokkaa tätä osiota.

Mahtaisiko mennä lupaavaksi? Perusasiat tässä on, mutta esimerkiksi venäläinen gotiikka puuttuu lähes kokonaan, kun en omista mitään hyvää sitä käsittelevää lähdettä. --Miihkali (KM) 16. joulukuuta 2020 kello 16.36 (EET)[vastaa]

Tämän lajityypin englantilaisuuden voisi mainita artikkelissa. Nyt koko sanaa ei esiinny kertaakaan, paitsi nimityksen alkukielenä. Englantilaisuushan mainitaan tieteen termipankinkin tekstissä, kuten myös enkkuwikin artikkelissa moneen kertaan. Mikähän muuten siinä on takana, että saksankielisen Wikipedian artikkeli Schauerliteratur ei ole yhdistetty tähän, vaikka se kertoo nähdäkseni samasta aiheesta, otsikolla "Der englische Schauerroman"? --Savir (keskustelu) 16. joulukuuta 2020 kello 21.05 (EET)[vastaa]
Hyvä huomio! Jäi sanomatta, vaikka se tuolla rivien välissä onkin. --Miihkali (KM) 16. joulukuuta 2020 kello 21.06 (EET)[vastaa]
Yritin nyt esitellä laajemmin eri maiden goottilaisia traditioita. MUOKS: Muutama vuosi sitten taisi ilmestyä joku suomalainen tietokirja, joka käsitteli venäläisten kummitus- ja vampyyrijuttujen vaiheita. Jossain fanzinessa muistan nähneeni siitä arvostelun... --Miihkali (KM) 17. joulukuuta 2020 kello 09.33 (EET)[vastaa]
Artikkeli alkaa näyttää jo todella hyvältä. Voisiko vielä Henry Jamesin Ruuvikierre ansaita lyhyen maininnan? Se olisi mielestäni olennainen goottilaisen romaanin klassikko muiden ohella. --Makkool (keskustelu) 17. joulukuuta 2020 kello 10.21 (EET)[vastaa]
Olisi varmasti muuten, mutta sitä ei mainittu yhdessäkään käyttämässäni lähteessä, ja pyrin pitämään nuo nostot lähteiden mukaisina. Toki olisi varmasti löydettävissä täsmälähde, jossa ylistettäisiin Ruuvikierteen merkitystä genrelle, mutta samantyyppisen lähteen pystyisi kaivamaan myös mihin tahansa vähänkään tunnetumpaan kirjaan. --Miihkali (KM) 17. joulukuuta 2020 kello 10.33 (EET)[vastaa]
Se on kyllä totta, että täsmälähteitä voi kerätä ja käyttää, mutta se tuo rönsyilyä artikkeleihin. Sitä näkee en-wikin puolella pitkissä populaarikulttuuria käsittelevissä artikkeleissa paljonkin. Mutta hyvä, että teet muutamaan lähteen mukaan, niin rakenne pysyy selkeänä. --Makkool (keskustelu) 17. joulukuuta 2020 kello 16.06 (EET)[vastaa]
Mietin tätä asiaa. Ehkä löytyy joku hyvä yleislähde, jonka pohjalta artikkelia voisi vielä laajentaa. Toisaalta nykymuodossa noita ”kirjasuosituksia” ei välttämättä kannata laittaa kovin paljoa, kun useimmista ei ole artikkelia ja monessa tapauksessa kirjailijakin on punalinkki. Lukija tuskin saa kovin paljon irti sellaisesta luettelosta, jossa on vain nimiä, vuosilukuja ja punaisia linkkejä, mutta ei sen kummempia selityksiä. --Miihkali (KM) 17. joulukuuta 2020 kello 16.36 (EET)[vastaa]
Kannatan tätä nyt hyväksi, sisältöä on niin paljon ja ilmeisesti kattavastikin. --Savir (keskustelu) 18. joulukuuta 2020 kello 12.03 (EET)[vastaa]

Jos oikein ymmärsin, niin kannatusta  Hyväksi olisi. Arkistoin. --Miihkali (KM) 14. tammikuuta 2021 kello 12.18 (EET)[vastaa]