Keskustelu:Aude Rikas

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

"Suomen suomalaisista kuninkaista on jäänyt muitakin merkkejä, kuin historioitsijoiden maininnat. Länsi-Suomesta on löytynyt mitaleja, jotka ovat olleet hallitsijan lähimmilleen antamia suosion ja vallan merkkejä. Tapa kopioitiin Bysantista, jonka kanssa oltiin paljon tekemisissä edellisen vuosituhannen vaihteen aikoihin. Virallisesti kyseessä olevat esineet tulkitaan "bysanttilaisten rahojen kopioiksi"."

Eiköhän "virallinen" (=tieteen) totuus ole kuitenkin se meillä esitettävä totuus ja muut spekulaatiot (tässä: hallitsijan suosion ja vallam merkit) arvailuja? Muutenkin kaipaisi NPOV:aamista, nyt jää käsitys kuin kyse olisi historiallisesta henkilöstä eikä kansantarujen myytistä. --ML 12. elokuuta 2005 kello 20:10:20 (UTC)

Jos aluetta on kutsuttu kuninkaiden haudoiksi on syytä epäillä, että niihin haudatut olivat korkea-arvoisia henkilöitä. Saagojen perusteella on tosin vaikea yhdistää saagojen henkilöitä todellisiin, mutta kuitenkin uskoisin saagoissa olevan jonkinlainen totuus menneisyydestä, josta kirjallisia dokumenttejä puoleen tai toiseen ei ole säilynyt--Nimistömaakari 12. elokuuta 2005 kello 20:20:19 (UTC).

Näistä Suomen kuningas-jutuista on keskustelu kyseisen artikkelin alla ja todettu, että ne ovat silkkaa myyttiä. Wikipedia-artikkeleiden pitää perustua vakiintuneeseen tietoon, ei puhtaaseen arveluun kuten Aude = Ahti yms.--ML 12. elokuuta 2005 kello 20:27:59 (UTC)
Minkäköhän takia sitten ruotsalaisessa wikipediassa käsitellään näitä saagakuninkaita, mutta suomalaisessa ei? --Nimistömaakari 12. elokuuta 2005 kello 20:34:48 (UTC)
No ainakaan minun motivaationa ei riitä ruotsinkielistä Wikipediaa NPOV:aamaan. Edelleen Wikipedia-artikkelin pitää perustua _tietoon_. Auden ja Ahdin yhdistäminen ei sitä ole, jos ja kun se on vain vaihtoehtotutkijoiden kanta ja perustuu lähinnä sanojen samaan alkukirjaimeen. --ML 12. elokuuta 2005 kello 20:37:41 (UTC)

Lista Suomen hallitsijoista: http://www.hostkingdom.net/baltic.html#Finland --Nimistömaakari 12. elokuuta 2005 kello 21:43:29 (UTC) "Aude Rikas mainitaan Snorri Sturlusonin saagassa Ynglinga, joka on yhdistetty kansankertomusten Ahtiin.". Voisitko perustella väitteesi? Missä on yhdistetty, kuka on yhdistänyt jne.?? Pitääkö jonkun taas alkaa tunkemaan näitä satukuninkaita tänne.:-( --ML 12. elokuuta 2005 kello 20:43:00 (UTC)


Saagassa Aude Rikkaan sanotaan olevan Suomen kuningas, joten tätä et tyngässäsi näytä mainitsevasi. Lisäksi katkelmat suomalaisen kansanrunouden Ahdista voidaan liittää tähän "myyttiseen" hahmoon.--Nimistömaakari 12. elokuuta 2005 kello 20:43:59 (UTC)
Olkoon sitten "Suomen kuningas saadan mukaan" jos saaga niin sanoo (jos "Finland" tjsp nyt edes "Suomea" tarkoitti, mikä on epäluultavaa). Mutta millä perusteella Ahti voidaan liittää tähän hahmoon? Voidaanko myös Aku Ankka liittää kyseiseen hahmoon, koska nimen alkukirjain on sama? (sorry, väsynyt vitsi...) --ML 12. elokuuta 2005 kello 20:47:12 (UTC)

http://victorian.fortunecity.com/christy/32/frnjtr.html Nimistömaakari 12. elokuuta 2005 kello 20:49:27 (UTC)

Tuo sivu on jonkun yksityisajattelijan spekulointia, ei vakiintunutta tietoa. Jo "ei uutta tutkimusta"-pykälä estäisi sen julkaisun, jos nyt jostain tutkimuksesta voitaisiin puhua...--ML 12. elokuuta 2005 kello 20:53:36 (UTC)
Vakiintunut tieto on nykyisin svekomaanisen ajattelutavan omaavaa tietoa, jonka mukaan Suomi oli tyhjä ja asumaton ruotsalaisten tullessa maahamme.--Nimistömaakari 12. elokuuta 2005 kello 21:01:25 (UTC)
Tämä ei ole paikka näiden salaliittoteorioiden käsittelylle eikä muutenkaan vakiintuneen tieteen mullistamiselle. Tuskinpa tätä myyttihahmoa muuten on edes esitetty "Suomen kuninkaana". Ainakaan tuossakaan sivulla ei sanota sellaista. On vain vedetty yhteys Ahtiin täysin tuulihattuna, yhteyttä "Suomeen" ei ole edes yhden sanan vertaa. (Tiedän kyllä, että jotain myyttihahmoja on islantilaisissa saagoissa kutsuttu Finlandin kuninkaiksi yms., mutta tämä ei nähtävästi kuulu joukkoon. Proosaedda löytyy kyllä verkosta, että voit hakea sieltä katkelman joka todistaa muuta.).--ML 12. elokuuta 2005 kello 21:08:00 (UTC)

Lista antiikin kuninkaista niin Suomesta kuin Ruotsistakin http://www.geocities.com/missourimule_2000/ --Nimistömaakari 12. elokuuta 2005 kello 21:20:43 (UTC)

Missä tuolla edes mainitaan tämä Aude saati juttuja Ahdin ja Auden yhteydestä? --ML 12. elokuuta 2005 kello 21:24:37 (UTC)

Lista Suomen hallitsijoista: http://www.hostkingdom.net/baltic.html#Finland --Nimistömaakari 12. elokuuta 2005 kello 21:44:36 (UTC)

Löytyyhän niitä kaikkia epämääräisiä nettisivuja jonne on tietoja kopioitu ties mistä. Miksi turvautua tämmöisiin kun tässä tapauksessa alkuperäislähdekin, eli saagat, on tarkastettavissa. Ainakaan Ynglinga-saagasta ei löydy hahmosta kuin yksi maininta, jossa ei ole viittausta Finlandiin: "Visbur succeeded his father Vanlande. He married the daughter of Aude the Rich". http://home.enter.vg/arildhaugesrunes/e-snorre-ynglinga.htm.
Artikkelissa Suomen kuninkaat on selitetty näitä myyttisiä kuningasjuttuja. Idea kehittää Suomelle kuningastaulu epämääräisten saagamainintojen pohjalta ei ole mitään uutta ja tuoretta, vaan erittäin väsynyttä nettihömppää. --ML 12. elokuuta 2005 kello 22:00:19 (UTC)
Laitoin ahdista kertovat kansanrunous-pätkät artikkeliin Ahti. Varmuuteen niiden alkuperästä en kuitenkaan voi mennä. Joka tapauksessa Ahdista, Ahti saarelaisesta tai Ahti Lemminkäisestä on näitä muistuttavia pätkiä olemassa kansanrunoudessa, joten pidän täysin todennäköisenä, että ovat aitoja. Väitettyyn suhteeseen Ahdin ja Auden välillä en nyt jaksa paneutua tähän aikaan yöstä. Tuohirulla 12. elokuuta 2005 kello 22:25:30 (UTC)

Pari poistoa[muokkaa wikitekstiä]

Arkeologisista löydöistä ja tunnetusta munaisjäännöksistä puhuminen on tämän hahmon yhteydessä mielivaltaista mihinkään perustumatonta spekulaatiota ja omaa tutkimusta.130.234.75.183 18. toukokuuta 2006 kello 14.03 (UTC)