Karjalan kannaksen rahasto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Karjalan kannaksen rahasto oli aiemmin Suomessa valtion rahasto, jonka tuottoja käytettiin Karjalan kannaksen hyväksi.

Säännökset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1924 annetun lain[L 1] nojalla

valtion omaksi joutuneiden ja vastaisuudessa joutuvien kiinteistöjen ja muun omaisuuden myynnistä saatavista varoista sekä
saman lain nojalla valtiolle langenneista ja lankeavista käteisistä rahavaroista,

sitten kun niistä on vähennetty lain täytäntöönpanosta Viipurin läänissä valtiolle johtuneet kustannukset, oli rahastosta vuonna 1931 annetulla lailla[L 2] säädetty muodostettavaksi pysyvä valtion tulo- ja menoarvion ulkopuolella oleva rahasto, jonka vuotuiset korot ja muut tulot käytetään Karjalan kannaksen henkisen ja taloudellisen kehityksen tukemiseksi.[1]

Rahastosta annetun asetuksen[L 3] mukaan rahastosta vuosittain annetuista avustuksista päätti valtiovarainministeriö saatuaan lausunnon alaiseltaan tarkoitusta varten asetetulta neuvottelukunnalta. Tämän neuvottelukunnan muodostivat valtioneuvoston kolmeksi vuodeksi kerrallaan määräämät puheenjohtaja ja neljä jäsentä, joista yksi määrättiin varapuheenjohtajaksi.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Hakkila, Esko (toim.): ”Karjalan kannaksen rahasto”, Lakiasiain käsikirja, s. 293. Porvoo: Werner Söderström Oy, 1938.

Lakiviitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Laki ulkomaalaisen Suomessa olevasta hoidotta jääneestä omaisuudesta (5.9.1924).
  2. Laki Karjalan kannaksen rahastosta (22.5.1931).
  3. Asetus Karjalan kannaksen rahastosta (31.12.1931).