Joe Alves

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Joe Alves syyskuussa 2013.

Joseph M. Alves Jr. (s. 21. toukokuuta 1936 San Leandro, Kalifornia Yhdysvallat) on työskennellyt elokuva-alalla lavastajana, tuotantosuunnittelijana, second unit -ohjaajana, tuottajana, tehostemiehenä sekä ohjaajana. Hän oli ehdolla parhaasta lavastuksesta Steven Spielbergin elokuvasta Kolmannen asteen yhteys (1977).

Alves työskenteli second unit -ohjaajana kahdessa ensimmäisessä Tappajahai-elokuvassa ja Tappajahai 2 -elokuvan yhteistyötuottajana. Vuonna 1982 hänet palkattiin ohjaamaan elokuvasarjan kolmatta eli viimeistä edellistä osaa, Tappajahai 3 (1983). Elokuva kuvattiin kolmiulotteisena, ja sen oli tarkoitus alun perin parodioida Tappajahai-elokuvia, kun Joe Dante oli vielä ehdolla ohjaajaksilähde?. Lopulta Alves palkattiin tehtävään. 20,5 miljoonaa dollaria maksanut elokuva tuotti teattereissa yli 87 miljoonaa dollaria. Tappajahai 3 on jäänyt Alvesin ainoaksi ohjaustyöksi.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Joe Alves Internet Movie Databasessa. (englanniksi)