Jewell Loyd

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Jewell Loyd
Jewell Loyd
Maa:  Yhdysvallat
Naisten koripallo
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Tokio 2020
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Espanja 2018
Kultaa Kultaa Australia 2022

Jewell Loyd (s. 5. lokakuuta 1993) on yhdysvaltalainen koripalloilija.[1][2] Hän on voittanut koripallossa olympiakultaa ja kaksi maailmanmestaruutta[3] sekä pelannut WNBA:ssa kaudesta 2015.[1]

Loyd voitti Yhdysvaltain maajoukkueen pelaajana maailmanmestaruuden Espanjassa 2018[3][4] ja Australiassa 2022.[3] Hän pelasi kesällä 2021 Tokion olympialaisten kultamitalijoukkueessa.[5] Vuonna 2010 hän voitti kultaa alle 17-vuotiaiden MM-kilpailuissa. Vuonna 2014 hän voitti 3×3-pelin maailmanmestaruuden.[1][3]

Loyd edusti yliopistosarja NCAA:ssa Notre Damen yliopiston Fighting Irish -joukkuetta vuosina 2012–2015. Seattle Storm varasi hänet ensimmäisellä varausvuorolla vuonna 2015. Ensimmäisellä kaudellaan hänet valittiin vuoden tulokkaaksi ja toisella kaudellaan kakkostähdistökentälliseen.[1][3] Kaudella 2018 hän voitti WNBA:n mestaruuden ja pelasi ensimmäisen kerran liigan tähdistöottelussa. Kaudella 2020 hän voitti toisen mestaruutensa, ja kaudella 2021 hänet valittiin liigan ykköstähdistökentälliseen.[3] Kahdeksalla WNBA-kaudellaan Loyd on pelannut yhteensä 252 runkosarjaottelua ja 25 pudotuspeliä. Runkosarjassa hänen ottelukohtainen pistekeskiarvonsa on 15,3, syöttökeskiarvonsa 3,1 ja levypallokeskiarvonsa 3,4. Pudotuspeleissä vastaavat lukemat ovat 16,3, 3,2 ja 4,0.[1]

Talvikausina Loyd on pelannut Turkissa, Kiinassa, Etelä-Koreassa ja Espanjassa.[1][3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Jewell Loyd WNBA. Viitattu 9.3.2023. (englanniksi)
  2. Jewell Loyd Women's Basketball World Cup – Tenerife Spain 2018. FIBA. Viitattu 21.4.2019. (englanniksi)
  3. a b c d e f g Jewell Loyd 12.2.2019. USA Basketball. Viitattu 9.3.2023. (englanniksi)
  4. Tikander, Vesa: Urheilun vuosikirja 40, s. 245. Urheilumuseo, 2019. ISBN 978-952-6644-14-1.
  5. Jewell Loyd – 2020 Tokyo 2020 Women's Olympic Basketball Tournament FIBA. Viitattu 9.3.2023. (englanniksi)