Jan Šedivý

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Jan Šedivý vuonna 2012.
Jan Šedivý vuonna 2012.
Maa:  Tšekki
Miesten suunnistus
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Lausanne 2012 viesti
EM-kilpailut
Pronssia Pronssia Jeseník 2016 viesti

Jan Šedivý (s. 7. elokuuta 1984 Praha) on tšekkiläinen suunnistuksen maailmanmestari. Hän on edustanut seuratasolla muun muassa ruotsalaista Stora Tuna OK:ta ja norjalaista Halden SK:ta

Šedivý juoksi toisen osuuden Tšekin viestijoukkueessa vuoden 2012 maailmanmestaruuskilpailuissa joukkueen yllättäen voittaessa ensimmäistä kertaa maan historiassa miesten viestin maailmanmestaruuden. Vuoden 2016 EM-kilpailuissa hän kuului pronssia saavuttaneeseen viestijoukkueeseen. Henkilökohtaisilla matkoilla Šedivý on parhaimmillaan sijoittunut MM-kilpailuissa yhdeksänneksi ja EM-kilpailuissa kuudenneksi. Nuorten MM-kilpailuissa hän saavutti viestihopeaa vuonna 2004.

Aikuisten arvokisasijoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

MM-kilpailut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 2006 keskimatkalla 30:s, sprintissä 35:s
  • 2009 pitkällä matkalla 22:s, keskimatkalla 32:s
  • 2010 keskimatkalla 24:s, pitkällä matkalla 34:s
  • 2011 pitkällä matkalla 27:s
  • 2012 viestissä kultaa, pitkällä matkalla 12:s
  • 2013 viestissä yhdeksäs, pitkällä matkalla 16:s
  • 2014 viestissä kuudes, pitkällä matkalla 17:s
  • 2015 viestissä viides, keskimatkalla yhdeksäs, pitkällä matkalla 15:s
  • 2016 viestissä 11:s, pitkällä matkalla 12:s, keskimatkalla 17:s
  • 2017 viestissä 11:s, pitkällä matkalla 12:s, keskimatkalla 15:s

EM-kilpailut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 2010 pitkällä matkalla 12:s
  • 2014 viestissä yhdeksäs, pitkällä matkalla 12:s, keskimatkalla 33:s
  • 2016 viestissä pronssia, keskimatkalla kuudes, pitkällä matkalla kymmenes

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.