Jacqueline Seifriedsberger

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Jacqueline Seifriedsberger
Jacqueline Seifriedsberger
Maa:  Itävalta
Naisten mäkihyppy
MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Val di Fiemme 2013 sekajoukkuemäki
Hopeaa Hopeaa Lahti 2017 sekajoukkuemäki
Hopeaa Hopeaa Seefeld 2019 joukkuemäki
Hopeaa Hopeaa Planica 2023 joukkuemäki
Pronssia Pronssia Val di Fiemme 2013 normaalimäki

Jacqueline ”Jaci” Seifriedsberger (s. 20. tammikuuta 1991) on itävaltalainen mäkihyppääjä, joka urheilee SC Waldzellin väreissä. Hän on eräs Itävallan johtavista mäkihyppääjistä, ja voitti junioreiden maailmanmestaruuden vuonna 2008. Continental cupissa hän on voittanut seitsemän osakilpailua sekä sijoittunut kokonaiskilpailussa kolmanneksi kaudella 2007–2008. Maailmancupin osakilpailuissa hän saavutti ensimmäisen voittonsa Sapporossa helmikuussa 2013. Toisen voittonsa hän saavutti Willingenissä helmikuussa 2024. Lisäksi hän on ollut viisi kertaa toinen ja yksitoista kertaa kolmas (4.3.2024 mennessä). Maailmancupin kokonaiskilpailussa hän oli neljäs kausilla 2012–2013 ja 2015–2016 sekä viides kaudella 2023–2024.

Seifriedsberger voitti pronssia Val di Fiemmen maailmanmestaruuskisoissa 2013 normaalimäen kilpailussa. Sekajoukkuemäestä hän voitti hopeaa Itävallan joukkueen kanssa. Liberecin MM-kilpailuissa 2009 hän oli kahdestoista, Falunissa 2015 ja Lahdessa 2017 seitsemäs. Lahdessä hän hyppäsi Itävallan sekajoukkuemäessä hopeaa voittaneessa joukkueessa. Pyeongchangin olympialaisissa 2018 hän sijoittui 13:nneksi. Seefeldin MM-kilpailuissa 2019 hän voitti hopeaa ensimmäistä kertaa MM-kilpailuissa kisatussa naisten joukkuemäessä. Planican MM-kilpailuissa 2023 Seifriedsberger saavutti hopeaa joukkuemäessä.

Vapaa-ajallaan Seifriedsberger harrastaa lento- ja jalkapalloa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jacqueline Seifriedsberger.
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.