Iggesund

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Iggesundin kirkko.

Iggesund on taajama Hudiksvallin kunnassa Ruotsin Gävleborgin läänissä, noin 45 km Söderhamnista pohjoiseen ja 70 km Ljusdalista kaakkoon. Iggesund oli vuosina 1963–1971 oma kuntansa. Pohjanlahden rannalla sijaitsevan Iggesundin asukasluku vuonna 2020 oli 3 437.

Iggesund on teollisuusyhdyskunta, joka on kasvanut sahatoimintaa, sellu- ja kartonkiteollisuutta, kemianteollisuutta, metalliteollisuutta ja sähköntuotantoa harjoittaneen Iggesundin ruukin ympärille. Toisen maailmansodan jälkeen yhtiön toimialoja saneerattiin ja se keskittyi pelkästään metsäteollisuuteen. 1980-luvulla yhtiön omistajaksi tuli vähin erin Mo och Domsjö AB eli MoDo, joka vuonna 2000 otti yritysostojen seurauksena nimen Holmen[1]. Nykyisin Iggesundin täysin integroitu sellu- ja kartonkitehdas tunnetaan nimellä Holmen Iggesund Paperboard, ja se työllisti 2020-luvun alkuvuosina noin 800 ihmistä[2].

Ruukin metalliteollisuusperinteitä paikkakunnalla on jatkanut tukinkuorinta- ja haketuslaitteistoja valmistava Iggesund Tools AB, jonka vuonna 2011 osti itävaltalainen Andritz. Tuolloin sillä oli 160 työntekijää.[3]

Iggesundin liepeillä sijaitsee Euroopan pisin tunnettu luolasto, noin 2,6 kilometriä pitkä Bodagrottorna[4][5].

  1. MoDo osti osan Holmenia. Helsingin Sanomat, 6.10.1987, s. 30. Näköislehti (maksullinen).
  2. Valmet toimittaa kaksi pesupuristinta Holmenin tehtaalle Iggesundiin, Ruotsiin Valmet. 5.7.2023. Viitattu 8.8.2023.
  3. Andritz acquires Iggesund Tools, Sweden Andritz. 17.7.2011. Viitattu 8.8.2023.
  4. Iggesund - industrial area with proximity to sea and forest holmen.com. Viitattu 8.8.2023.
  5. Geologin i Bodagrottorna och fågelskådning som skönlitteratur Sveriges Radio. 22.10.2011. Viitattu 9.8.2023.
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäiset artikkelit: sv:Iggesund & sv:Iggesunds Bruk