Himeran taistelu (480 eaa.)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Italialaisen Giuseppe Sciutin maalaus Himeran taistelusta.

Himeran taistelu käytiin vuonna 480 eaa. kreikkalaisten ja karthagolaisten välillä Sisilian saarella.

Taistelun tausta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ympäri välimerta levittäytyneet kreikkalaiset alkoivat 700-luvulla eaa. asuttaa Sisilian saaren eteläosaa. He perustivat myös Sisiliaan kaupunkeja, kuten Naksoksen ja Syrakusan. Myöhemmin Karthago laajensi alueitaan ja kaupankäyntiä pohjoiseen Sisiliaan. Tärkeä kaupunki oli Himera, joka oli yksi harvoista kreikkalaisista kaupungeista saaren pohjoispuolella Karthagon alueella. Karthagolla oli myös sopimus Persian kuningas Kserkseen kanssa tuhota koko Kreikka. Tämä johti Kreikan ja Persian samoihin aikoihin käymään Salamiin taisteluun ja Thermopylain taisteluun.

Himeran taistelu sai alkunsa Karthagon kuningas Hamilkar I:n purjehtiessa 200 sotalaivan kanssa kohti Sisiliaa. Välimerellä oli myrskyisää, ja osa laivoista upposi jo matkalla. Karthagolaiset perustivat kaksi leiriä lähelle Himeran kaupunkia. Vastassaan heillä oli Himeran tyranni Theron, joka määräsi kaupungin puolustettavaksi ja pyysi apujoukkoja Syrakusan tyrannilta Gelonilta. Kun Gelon saapui joukkojensa kanssa, he saivat saarrettua satoja maaseutua ryöstelleitä karthagolaisia. Tämän Jälkeen kreikkalaiset Hyökkäsivät Karthagon toiseen leiriin vuorilla ja pakottivat karthagolaiset taistelemaan. Pitkä taistelu ei hyödyttänyt kumpaakaan osapuolta.

Taistelun käännekohta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Himeran taistelussa käännekohtana voidaan pitää sitä, kun Gelon sai kaapattua viestintuojan, joka oli tuomassa viestiä Hamilkarille. Siten Gelon sai tiedon tulevasta ratsuväestä. Hän laati suunnitelman, jolla pääsisi tuhoamaan Hamilkarin. Hän päätti käskeä miehensä tekeytymään karthagolaisiksi päästäkseen leiriin sisään ja tuhotakseen sen. Suunnitelma toimi, ja Gelonin joukot polttivat karthagolaisten leirin surmaten myös Hamilkarin itsensä. Loput karthagolaiset joukot antautuivat.

Himeran taistelu päättyi kreikkalaisten ylivoimaiseen voittoon. Karthago teki rauhansopimuksen ja maksoi suuren sotakorvauksen. Samalla Kreikkalaiset saivat antautuneista karthagolaisista orjia.