Heljä Liukko-Sundström

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Heljä Liukko-Sundström vuonna 1969.

Heljä Tuulia Mirjam Liukko-Sundström (15. kesäkuuta 1938 Vehmaa21. toukokuuta 2024[1]) oli suomalainen keramiikkataiteilija. Professorin arvonimen hän sai vuonna 1994.[2]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liukko-Sundström työskenteli Arabian palveluksessa taiteilijana vuodesta 1962 tehtaan sulkeutumiseen saakka vuoteen 2016. Sittemmin työskentely jatkui samassa tehdasrakennuksessa Arabian Taideosastoyhdistys ry:ssä.[3] Lisäksi hänellä on oma yritys Heljä Oy. Hän on tehnyt useita lastenkirjoja. Häet tunnettiin erityisesti uniikkitöistään, joita on ollut esillä niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Lisäksi hän sai töistään useita palkintoja.

Liukko-Sundströmin tuotantoon kuuluu uniikkireliefejä, veistoksia ja -laattoja sekä useita julkisia teoksia. Peijaksen sairaalan aulaan hän teki ison reliefiteoksen Onnellisten saari.[4]

Teolliseen tuotantoon Liukko-Sundström on tehnyt erilaisia laattasarjoja, kelloja, rasioita, nukkeja, mukeja sekä Tuuli-astiaston.

Liukko-Sundström teki merkittävää työtä lastenkulttuurin edistämiseksi ja hän sai Taiteen keskustoimikunnan jakaman Lastenkulttuurin valtionpalkinnon 1982 (erit. Jäniksen poika -satu näkövammaisille).[5] Liukko-Sundströmille myönnettiin Pro Finlandia -palkinto vuonna 2001.[6]

Liukko-Sundströmillä oli vuodesta 2005 lähtien Humppilassa Atelje Heljä.[7]

Hänellä oli kolme sisarusta: Ilkka Liukko,[8] kuvanveistäjä Rauni Liukko ja rehtori Marketta Liukko-Hollmérus.[9]

Kirjallista tuotantoa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Heljän lempeitä satuja. Teksti ja kuvat Heljä Liukko-Sundström. Otava 1977
  • Mari ja varis. Otava 1978
  • Jäniksenpoika. Teksti ja kuvat Heljä Liukko-Sundström. Otava 1981
  • Tietokoneprinssi: Kirja isoille lapsille. Teksti ja kuvat Heljä Liukko-Sundström. Otava 1984
  • Korkealla päällä pilvien puutarha sininen. Otava 1999, 3. painos 2001
  • Oma enkelini. Kirjapaja, Helsinki 2004
  • Olli ja Dolli: Tarina ystävyydestä. Otava 2005
  • Saven runoilija. Minerva, Helsinki- Jyväskylä 2006
  • Toi rusakko. Kirjapaja, Helsinki 2008
  • Jossain aina aurinko. Kirjapaja, Helsinki 2012
  • Sinun pikku enkelisi. Kirjapaja, Helsinki 2012
  • Arabian Heljä; teksti Marjo Tiirikka. Art House 2018

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Verkkosivut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Myllymäki, Iiro: Heljä Liukko-Sundström on kuollut Ilta-Sanomat. 22.5.2024. Viitattu 22.5.2024.
  2. Kuka kukin on 2007. Otava 2006
  3. Futureware The Arabia Art Department Society. Viitattu 25.1.2019. (englanniksi)
  4. Turun Sanomat 27.1.2008.[vanhentunut linkki]
  5. Tampereen kirjasto. (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. Suomen kirjailijat.
  7. Atelje Heljä 10 vuotta tänä kesänä!! Heljä Liukko-Sundström. Viitattu 22.3.2016. [vanhentunut linkki]
  8. Ilkka Liukko. Apu.
  9. Nevalainen, Minna: Leski Heljä Liukko-Sundström: ”Näen Kaukon yhä ateljeessani” Kotiliesi. 21.12.2016. Viitattu 22.5.2024.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Mielikuvia: Suomalaisia lastenkirjakuvittajia. Toimittaneet Arja Kanerva, Kaisa Lange ja Maria Laukka. ISBN 951-626-781-5
  • Marjo Tiirikka: Arabian Heljä, s. 366. Helsinki: Art House, 2018. ISBN 978-951-884-663-8.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]