Helga West

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Helga West
Henkilötiedot
Syntynyt1986
Utsjoki
Kansalaisuus Suomi
Kirjailija
Tyylilajit runous
Esikoisteos Gádden muohttaga vielgadin (2018)
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Helga West, koko nimeltään Helga Sofia West, pohjoissaameksi Biennaš-Jon Jovnna Piera Helga (s. 1986 Utsjoki) on suomensaamelainen teologi, toimittaja ja runoilija.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helga West syntyi Outakosken kylässä Utsjoen Suomen puoleisessa osassa Saamenmaata.[1] Hän valmistui teologian maisteriksi Helsingin yliopistosta vuonna 2017. Westin gradun aiheena oli norjansaamelaisen Tore Johnsenin saamelainen teologia, jossa pyritään sovittamaan yhteen kristillistä uskoa ja saamelaista uskomusmaailmaa.[2][3] Hänen tekeillä olevan väitöskirjansa tarkastelee sovinnon teemaa, saamelaisten kristillistämisen historian tutkimista, sen tunnustamista ja siitä oppimista.[3] Akateemisen uransa lisäksi hän työskentelee freelance-toimittajana muun muassa YLE:lle.[4][5]

West debytoi runoilijana vuonna 2018 pohjoissaamenkielisellä runokokoelmalla.[6] Runokokoelman teemana on avioliitto, jota kuvattiin häistä avioeroon.[7] Kirjan julkaisi saamelainen kustantaja ČálliidLágádus ("Kirjailijoiden kustantaja") Norjassa. Kirja oli osa Frankfurtin kirjamessujen vuoden vieraan Norjan saamelaisohjelmaa vuonna 2019.[8]

Näiden lisäksi West on toiminut aktiivina Sukukansojen ystävät -yhdistyksessä.[9]

Bibliografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teologina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Runoilijana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • West, Helga 1986-: Gádden muohttaga vielgadin. Kárášjohka: CálliidLágádus, 2018. 1090564862. ISBN 9788282632942, 8282632945. Teoksen verkkoversio (viitattu 2.11.2019). (pohjoissaameksi)
  • Domokos, Johanna, Rießler, Michael, Schlosser, Christine: Worte verschwinden/ fliegen/ zum blauen Licht Samische Lyrik von Joik bis Rap.. Freiburg: Albert-Ludwigs-Universität Freiburg Skandinavisches Institut, 2019. 1125222808. ISBN 9783981683530, 3981683536. Teoksen verkkoversio (viitattu 2.11.2019). (saksaksi)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Helga West kolumna (YLE Sápmi)
  2. West, Helga: "Meillä on luonnonkristinusko!" : Saamelainen luonnonteologia Tore Johnsenin ajattelussa. HELDA, 2017. Artikkelin verkkoversio. fi
  3. a b Teologi Helga West yllättyi tutkiessaan kirkon ja saamelaisuuden suhdetta – ”Todellisuus oli murskata minut” www.kirkkojakaupunki.fi. Viitattu 2.11.2019.
  4. Helga West kolumna: "Sámediggeválggaid 2019 boađus ii lohpit sámepolitihkkii maidige ođđa – gávpotsámit ain govssahallet" Yle Uutiset. Viitattu 2.11.2019. (pohjoissaameksi)
  5. Outi K: “This Can’t Be Done” – Five Stories Of Breaking the Saami Ceiling Multilingual Month. 1.2.2018. Viitattu 2.11.2019. (englanniksi)
  6. Suomalaista runoutta monikielisesti Helsingin Kirjamessut 22.–25.10.2020. Viitattu 2.11.2019.
  7. sambib: Helga West: Gádden muohttaga vielgadin Samisk bibliotektjeneste - Sámi girjerádjubálvalus. 16.5.2018. Viitattu 2.11.2019. (norjaksi)
  8. I thought the snow was white Books From Norway. Viitattu 2.11.2019. (englanniksi)
  9. West, Helga: Kolumni: Eamiálbmotgielaid gáhttema ii oaččošii čatnat virggálaš stáhtusii eamiálbmotvuođas – Alkuperäiskansakielten suojelu ei saisi olla sidoksissa viralliseen statukseen ”alkuperäisyydestä”. Kulttuurintutkimus, 37 (2020).

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]