Hallela

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Hallela on kylä Sauvon kunnassa Varsinais-Suomessa. Kylä sijaitsee Sauvon pohjoisosassa noin kilometrin päässä kunnan keskustaajamasta.

Hallelan kylä rajautuu pohjoisessa Kirkonkylän ja Vähäkylän kyliin. Länsi- ja eteläpuolelta kylän aluetta rajaa Kallenmäen kautta Sauvo-Kemiöntielle kulkeva tie. Kylän läpi virtaava Sauvonjoki jakaa kylän keskivaiheilla olevan peltoalueen kahtia. Kylän reunamat ovat metsäisiä ja kallioisia. Kylän asutus jakautuu kylän itä- ja länsipäihin niin, että kylän kaksi kantataloa Karasti ja Uusitupa sijaitsevat kylän itäreunalla.[1][2]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arkeologisten löytöjen perusteella kylän alueella olisi ollut asutusta jo rautakaudella, ja Hallelasta on löydetty myös viikinkiaikainen, noin vuosilta 900–1050 peräisin oleva keihäänkärki. Keskiajalla kylä on kuulunut Timperlän jakokunnan kantakyliin ja siis syntynyt viimeistään 1200-luvun alussa.[2] Jo keskiajalla Hallelassa oli rälssitila, joka vuonna 1405 peruutettiin kruunulle Rötger Ingessonilta. Pian siitä tuli Djäkn-suvun rälssiä. Vuonna 1490 Sten Sture vanhempi, joka oli ostanut tilan, lahjoitti sen Naantalin luostarille. Tila jaettiin kahdeksi tilaksi, jotka uskonpuhdistuksen yhteydessä siirtyivät kruunulle. 1560-luvulla ne lahjoitettiin Ivar Månsson Stiernkorsille. 1680-luvulla tilat peruutettiin jälleen kruunulle, mutta ne siirtyivät sitten Christer Carpelanin elinikäisrälssiksi. Carpelanin kuoltua toinen tiloista osoitettiin 1690-luvulla Sauvon emäpitäjän kappalaisen puustelliksi. Toinen tiloista taas tuli katselmuskirjurin puustelliksi. Molemmat tilat säilyivät kruununmaana ja puustelleina aina Ruotsin vallan ajan loppuun saakka.[3]

Vuosina 1772–1773 kylässä toimitettiin isojako. Tuolloin kylässä sijaitsivat Nedergårdin ja Upgårdin kantatilat, jotka sijaitsivat nykyisillä paikoillaan. Nykyään ne ovat nimeltään Uusitupa ja Karasti. Kylän pellot levittäytyivät näiden kantatilojen länsi- ja pohjoispuolella. Kyläteiden linjaus poikkesi nykyisistä linjauksista.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Luoto, Jukka & Alifrosti, Kari: Sauvon historia I. Salo: Sauvon kunta, 1990. ISBN 952-90-2568-8.
  • Saarento, Paula & Saukoniemi, Tellervo (toim.): Sauvon kulttuurimaisema ja vanha rakennuskanta. Saarijärvi: Sauvon kunta, Turun maakuntamuseo, Varsinais-Suomen liitto, 2008. ISBN 978-951-595-127-4.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kansalaisen karttapaikka Maanmittauslaitos. Viitattu 19.2.2023.
  2. a b c Sauvon kulttuurimaisema ja vanha rakennuskanta, s. 114.
  3. Sauvon historia I, s. 348.