Haavipallon maailmanmestaruuskilpailut

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Haavipallon maailmanmestaruuskilpailut on Kansainvälisen lacrosseliiton alaisille maajoukkueille järjestettävä haavipallo- eli lacrosseturnaus. Se järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1967 ja nykyään kisat pidetään joka neljäs vuosi. Eniten maailmanmestaruuksia on voittanut Yhdysvallat: 12 turnauksesta se on voittanut yhdeksän. Muut kolme maailmanmestaruutta ovat menneet Kanadalle.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1967 Kanadassa juhlittiin haavipallon satavuotisjuhlaa, jonka kunniaksi pelattiin neljän joukkueen turnaus. Yhdysvaltoja edusti Mt. Lacrosse Club Baltimoresta. Seitsemän vuotta myöhemmin, vuonna 1974, Australia juhli vastaavaa juhlaa. Siitä lähtien MM-kisat ovat olleen joka neljäs vuosi järjestettävä tapahtuma.[1]

Joukkueita oli neljä vuoteen 1986 asti, kunnes vuonna 1990 joukkueiden määrä nousi viiteen. Nousu jatkui myös seuraavissa kisoissa 1994, jolloin joukkueita oli kuusi. Vuonna 1998 joukkueita oli jo 11, 2002 15, 2006 21 ja vuonna 2010 29.[2] Vuoden 2014 kisoihin kutsuttiin yli 40 maata.[3]

Suomi on pelannut kisoissa kolmesti: vuonna 2006 Suomi oli yhdeksäs, vuonna 2010 sijalla 12 ja vuonna 2014 sijalla 13.[2]

MM-kisoja on pelattu 11 kertaa, neljässä eri valtiossa: Kanadassa, Australiassa ja Englannissa kolmesti, Yhdysvalloissa kolmesti.[1]

MM-kilpailut ja mitalistit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

MM-kisojen historia ainoastaan neljä joukkuetta on saanut mitalin[1][2]:

Vuosi Kulta Hopea Pronssi Paikka
1967 Yhdysvallat Yhdysvallat Australia Australia Kanada Kanada Kanada Toronto, Ontario
1974 Yhdysvallat Yhdysvallat Australia Australia Kanada Kanada Australia Melbourne
1978 Kanada Kanada Yhdysvallat Yhdysvallat Australia Australia Englanti Stockport
1982 Yhdysvallat Yhdysvallat Australia Australia Kanada Kanada Yhdysvallat Baltimore, Maryland
1986 Yhdysvallat Yhdysvallat Kanada Kanada Australia Australia Kanada Toronto, Ontario
1990 Yhdysvallat Yhdysvallat Kanada Kanada Australia Australia Australia Perth, Länsi-Australia
1994 Yhdysvallat Yhdysvallat Australia Australia Kanada Kanada Englanti Manchester
1998 Yhdysvallat Yhdysvallat Kanada Kanada Australia Australia Yhdysvallat Baltimore, Maryland
2002 Yhdysvallat Yhdysvallat Kanada Kanada Australia Australia Australia Perth, Länsi-Australia
2006 Kanada Kanada Yhdysvallat Yhdysvallat Australia Australia Kanada London, Ontario
2010 Yhdysvallat Yhdysvallat Kanada Kanada Australia Australia Englanti Manchester
2014 Kanada Kanada Yhdysvallat Yhdysvallat Irokeesien lippu Irokeesit Yhdysvallat Denver, Colorado

Osallistujat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[2]

Joukkue 1967
Kanada
(4)
1974
Australia
(4)
1978
Englanti
(4)
1982
Yhdysvallat
(4)
1986
Kanada
(4)
1990
Australia
(5)
1994
Englanti
(6)
1998
Yhdysvallat
(11)
2002
Australia
(15)
2006
Kanada
(21)
2010
Englanti
(29)
2014
Yhdysvallat
38
 Argentiina 28. 36.
 Alankomaat 12. 8. 16.
 Australia 2. 2. 3. 2. 3. 3. 2. 3. 3. 3. 3. 4.
 Belgia 27.
 Bermuda 21. 18. 24.
 Costa Rica 38.
 Englanti 4. 4. 4. 4. 4. 4. 4. 5. 6. 5. 5. 5.
 Espanja 17. 16. 30.
 Etelä-Korea 11. 18. 25. 35.
 Hongkong 14. 20. 22. 21.
 Irlanti 13. 7. 9. 10.
Irokeesien lippu Irokeesit 5. 5. 4. 4. 4. 3.
 Israel 7.
 Italia 10. 19. 18.
 Itävalta 21. 28.
 Japani 6. 8. 5. 6. 4. 8.
 Kanada 3. 3. 1. 3. 2. 2. 3. 2. 2. 1. 2. 1.
 Kiina 33.
 Kolumbia 37.
 Latvia 14. 20. 19.
 Meksiko 29. 23.
 Norja 24. 25.
 Puola 14. 20.
 Ranska 27. 31.
 Ruotsi 10. 9. 10. 11.
 Saksa 6. 8. 8. 6. 9.
 Skotlanti 7. 7. 11. 7. 6.
 Slovakia 17. 26.
 Suomi 9. 12. 13.
 Sveitsi 23. 15.
 Tanska 16. 26.
 Thaimaa 29.
 Tšekki 9. 10. 15. 13. 14.
 Turkki 22.
 Uganda 34.
 Uusi-Seelanti 15. 19. 15. 12.
 Venäjä 32.
 Wales 11. 12. 13. 11. 17.
 Yhdysvallat 1. 1. 2. 1. 1. 1. 1. 1. 1. 2. 1. 2.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Events and Results: Men's World Lacrosse Championships filacrosse.com. Federation of International Lacrosse™. Viitattu 18.8.2012. (englanniksi)
  2. a b c d Men's World Championship History worldlacrosse2014.com. US Lacrosse. Arkistoitu 26.7.2019. Viitattu 19.8.2012. (englanniksi)
  3. Welcome to the 2014 FIL World Championships worldlacrosse2014.com. US Lacrosse. Viitattu 19.8.2012. (englanniksi)