Haarakallio

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Haarakallio, ennen Haverkallio, on kylä Sauvon kunnassa Varsinais-Suomessa. Kylä sijaitsee pari kilometriä Sauvon kirkonkylän eteläpuolella.

Haarakallion kylä rajautuu idässä Kavilan kylään ja länsi- sekä eteläpuolella eri kylien peltoalueisiin. Kylän etelä- ja itäreuna ovat peltoa, ja keskiosa kylästä on metsää, jossa sijaitsee myös Haarakallio-niminen kallioalue.[1][2]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kylä kuului niin sanottuihin suomalaisen oikeuden kyliin, eli se on perustettu viimeistään 1200-luvun alussa. Kylä kuului Timperlän jakokunnan tytärkyliin. Kyseinen jakokunta oli Sauvon vanhin, ja sen kylät olivat yhdessä Kirkonkylän kylien kanssa Sauvon vanhimpia. Arkeologisten löytöjen perusteella on päätelty, että kylässä olisi ollut asutusta jo rautakaudella.[2] Viimeistään 1400-luvun alussa kylään on perustettu yksinäisrälssitila, mutta se peruutettiin vuonna 1405 Matts Ingemarssonilta kruunulle. Tila palautui kuitenkin pian rälssiksi ja nautti myöhemmin säterioikeuksia 1500-luvun lopulta 1640-luvulle asti, minkä jälkeen se jatkoi tavallisena rälssitilana. Tila säilyi allodiaali- eli ikuisena rälssinä peruuttamattomana yli reduktiokauden. Ruotsin ajan päättyessä sen omisti Carl Jacobsson.[3]

Vuosina 1772–1773 kylässä suoritettiin isojako. Haarakallion yksinäistila sijaitsee edelleen samalla paikalla kuin isojaon aikana.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Luoto, Jukka & Alifrosti, Kari: Sauvon historia I. Salo: Sauvon kunta, 1990. ISBN 952-90-2568-8.
  • Saarento, Paula & Saukoniemi, Tellervo (toim.): Sauvon kulttuurimaisema ja vanha rakennuskanta. Saarijärvi: Sauvon kunta, Turun maakuntamuseo, Varsinais-Suomen liitto, 2008. ISBN 978-951-595-127-4.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kansalaisen karttapaikka Maanmittauslaitos. Viitattu 15.2.2023.
  2. a b c Sauvon kulttuurimaisema ja vanha rakennuskanta, s. 107.
  3. Sauvon historia I, s. 348.