Erkki Valtamäki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Erkki Johannes Valtamäki (s. 18. kesäkuuta 1950 Veteli) on suomalainen toimittaja, tietokirjailija ja poliitikko. Valtamäki on työskennellyt toimittajana MTV:n Uutisissa vuosina 1989–2000, Yleisradion TV-uutisissa ja Urheiluruudussa vuosina 2000–2006 ja Nelosen uutisissa vuosina 2006–2012.[1]

13.8.1998 MTV:n Kymmenen Uutiset julkaisivat Valtamäen tekemän jutun koskien 11.8. pelattua Seinäjoen Maila-JussitKankaanpään Maila -Superpesisottelua, jonka Valtamäki epäili olleen niin sanottu sopupeli. Jutusta käynnistyi sopupeliskandaali, josta tuomion sai lopulta 30 ihmistä.[2]

Valtamäki on toiminut Seinäjoen kaupunginvaltuustossa vuosina 2001–2008 Suomen Keskustan valtuutettuna ja vuodesta 2013 alkaen perussuomalaisten valtuutettuna. Valtamäki oli perussuomalaisten kansanedustajaehdokkaana eduskuntavaaleissa 2011, 2015 ja 2019 muttei tullut valituksi. Hän on kuulunut Etelä-Pohjanmaan liiton maakuntavaltuustoon vuodesta 2013 lähtien.

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi toukokuussa 2017 Valtamäen Facebook-kirjoituksesta 25 päiväsakkoon kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Käräjäoikeuden mukaan Valtamäki levitti Facebook-sivullaan "tyypillistä vihapuhetta". Valtamäki oli kirjoituksessaan panetellut ja solvannut irakilaisia maahanmuuttajia etnisen ja kansallisen alkuperän sekä uskonnon perusteella.[3]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]