Elli Parkkari
Elli Parkkari (o.s. Kumpulainen, 12. tammikuuta 1907 Maaninka – 12. helmikuuta 2001 Helsinki)[1] oli suomalainen puoluevirkailija, joka 1930-luvulla oli yksi maanalaisen Suomen Kommunistisen Puolueen johtavista organisaattoreista. Korkeaan asemaan SKP:n hierarkiassa noussut Parkkari vastasi muun muassa puolueen salakielisestä kirjeenvaihdosta sekä toimi kaaderi- ja valistusjaostoissa. Vuodet 1938–1944 hän oli vankilassa, ja työskenteli sotavuosien jälkeen muun muassa Kansan Sivistystyön Liiton opintosihteerinä.
Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Maaningan pitäjän Tuovilahden kylässä syntyneen Parkkarin vanhemmat olivat Kiuruvedeltä kotoisin olleet seppä Aukusti Kumpulainen ja Greta Sofia Kukkonen. Hän kävi kolme luokkaa kansakoulua, mutta isän saaman aivohalvauksen vuoksi joutui aloittamaan työnteon jo kymmenvuotiaana. Parin vuoden kuluttua Parkkari muutti palvelijattareksi Helsinkiin ja lähti 14-vuotiaana mukaan ammattiyhdistysliikkeen toimintaan. Myöhemmin hän työskenteli muun muassa kenkä- ja huonekalutehtaalla sekä lehtimyyjänä. Vuosina 1929–1930 Parkkari kävi yksivuotisen kauppakoulun iltakurssin. Hän oli aktiivisesti mukana Sosialidemokraattiseen nuorisoliiton ja Kommunistisen nuorisoliiton toiminnassa. Vuonna 1930 Parkkari valittiin Kommunistisen Nuorisoliiton keskuskomiteaan ja samalla hän pääsi myös SKP:n jäseneksi.[2][3]
Talvella 1931 Parkkarista tuli puolueen kokopäivätoiminen työntekijä, kun hän otti vastuulleen salakirjoittajan tehtävät. Niihin kuului muun muassa SKP:n Moskovassa toimineen ulkomaanosaston ja Kominternin kanssa käydyn kirjeenvaihdon koodaaminen. Periaatteellisista syistä hän ei kuitenkaan suostunut ottamaan palkkaa, vaan jatkoi edelleen myös päivätyössä. Etsivän keskuspoliisin päästyä Parkkarin jäljille hän pakeni maaliskuussa 1932 Tukholman kautta Neuvostoliittoon. Hän työskenteli aluksi huonekalutehtaalla, ja opiskeli myöhemmin Leningradin Lännen vähemmistökansallisuuksien yliopistossa sekä Moskovan Lenin-koulussa peitenimellä ”Anna Lauren”. Joulukuussa 1936 Parkkari palasi Suomeen ja organisoi nuorisotyötä eri puolilla maata. Keväästä 1937 lähtien hän työskenteli Helsingissä Heteka Oy:ssä, kunnes marraskuussa 1938 joutui EK:n pidättämäksi Tauno Taivaisen ilmiantojen johdosta. Parkkari sai neljän vuoden pituisen vankeustuomion, jonka jälkeen hänet pidettiin turvasäilössä jatkosodan loppuun syyskuuhun 1944 saakka.[2][3]
Vankilasta vapauduttuaan Parkkari jatkoi toimintaa laillistetussa SKP:ssä työskennellen aluksi toimittajana puolueen äänenkannattajassa Kommunistissa. Keväällä 1946 hän siirtyi SKP:n valistusjaoston kirjeopistoon, josta pian syntyi Sirola-opisto. Vuosina 1964–1972 Parkkari työskenteli Kansan Sivistystyön Liitossa muun muassa opintosihteerinä. Eläkevuosinaan hän jatkoi järjestötehtävissä vielä 75-vuotiaaksi saakka.[2]
Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Elli Parkkarin puoliso oli SKP:n aktiivi Nestori Parkkari. Heidän poikansa on kirjailija ja toimittaja Jukka Parkkari.[4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Maunulan uurnalehto, kortteli 35, rivi 9, hauta 190
- ↑ a b c Parkkari, Elli ; Reiman, Pirkko-Riitta (toim.): Paremman huomisen puolesta : Elli Parkkari muistelee. Helsinki: Kansan sivistystyön liitto, 1993. ISBN 951-94553-1-0. Teoksen verkkoversio.
- ↑ a b Remander, Petri: Tosikommunismi ja kaaderien muistot Nestori ja Elli Parkkarin sotien jälkeisissä omaelämäkerrallisissa kirjoituksissa, s. 36–42, 43–50. Pro gradu -tutkielma. Turku: Turun yliopisto, 2016. Teoksen verkkoversio (PDF).
- ↑ Leppänen, Veli-Pekka: Jukka Parkkari huijasi nuorena CIA:ta ja otti samalla vastaan hyvät rahat (vain tilaajille) 23.7.2015. Helsingin Sanomat. Viitattu 16.4.2019.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Jegorow, Sirpa: Valtiolle vaarallisia naisia – poliittisten naisvankien kohtaloita viime sotien aikana (sisältää Elli Parkkarin radiohaastattelun vuodelta 1989) 15.6.2017. Yle Elävä arkisto.