Beatrice Mintz

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Beatrice Mintz
Henkilötiedot
Syntynyt24. tammikuuta 1921
New York, Yhdysvallat
Kuollut3. tammikuuta 2022 (100 vuotta)
Elkins Park, Pennsylvania, Yhdysvallat
Koulutus ja ura
Tutkinnot Hunter College
Iowan yliopisto
Instituutti Fox Chase Cancer Center
Tutkimusalue embryologia

Beatrice Mintz (24. tammikuuta 1921 New York, Yhdysvallat3. tammikuuta 2022 Elkins Park, Pennsylvania, Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen embryologi, jonka tutkimukset helpottivat kehittämään syöpähoitoja, jotka ovat turvallisempia kuin kemoterapia ja säteily. Hän oli myös ensimmäisiä tutkijoita, jotka tekivät tutkimuksia siirtogeeneillä ja hiirten kimeereillä.

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Beatrice Mintz syntyi 1921 Bronxissa. Hänen vanhempansa olivat maahanmuuttajia, jotka olivat lähtöisin Itävallan Galitsiasta, nykyisen Ukrainan alueelta. Beatrice oli nuorin perheen neljästä lapsesta.[1]

Mintz rakasti koko ikänsä taidetta ja oli aikeissa opiskellakin sitä. Hän muutti kuitenkin mielensä käytyään biologian kurssin.[1] Hän valmistui vuonna 1944 Hunter Collegesta maisteriksi ja kaksi vuotta myöhemmin tohtoriksi Iowan yliopistosta.[2] Mintz aloitti Iowan siellä myös tutkijanuransa saatuaan paikan kehitysbiologian tutkimusapulaisena. Hän tutki lisääntymiselimistön kehittymistä sammakkoeläimillä.[3]

Mintz toimi 1946–1960 Chicagon yliopistossa opettajana, mutta halusi sitten päätoimiseksi tutkijaksi.[1] Hän sai paikan Lankenaun syöpätutkimuksen instituutista, missä hän työskenteli vuoteen 1974. Silloin instituutti itsenäistyi Fox Chase Cancer Centeriksi, jossa Mintz jatkoi uransa loppuun.[2]

Mintz kuoli satavuotiaana kotonaan Elkins Parkissa vuonna 2022. Hän sairasti dementiaa ja kuoli sydämen vajaatoimintaan.[1]

Tutkimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Beatrice Mintz mikroskoopin parissa.

Mintz teki syöpätutkimuksen parissa yli 60 vuotta kestäneen uran, jonka aikana hän teki monia huomattavia löydöksiä. Hän onnistui osoittamaan, että hiiret kehittyivät normaalisti, vaikka niiden alkioihin oli istutettu syöpäsoluja. Se todisti sen, että ympäröivä kudos pystyy pitämään syöpäsolut aisoissa. Havainto on johtanut kemoterapiaa ja säteilyä turvallisempiin syövän hoitomuotoihin.[1]

Mintz oli myös ensimmäisiä, jotka käyttivät siirtogeenitekniikoita ja siirsi hiirialkoihin muiden lajien DNA:ta. Hän sai aikaan myös hiiriä, jotka olivat kehittyneet kahden alkion yhdistämisestä.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Natalia Mesa: Cancer Researcher Beatrice Mintz Dies at 100 The Scientist Magazine. 20.1.2022. The Scientist. Viitattu 3.1.2023. (englanniksi)
  2. a b In Memoriam: Beatrice Mintz AACR. Viitattu 3.1.2023. (englanniksi)
  3. Adam R. Navis: Beatrice Mintz (1922–2022) Embryo Project Encyclopedia. 30.3.2022. Arizona Board of Regents. Viitattu 3.1.2023. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]