Bandi (kirjailija)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Bandi (kor. 반디; s. 1950 Kiina) on pohjoiskorealainen kirjailija. Hänen oikea henkilöllisyytensä on tuntematon. Pseudonyymi "Bandi" merkitsee Tulikärpästä.[1][2][3]

Bandi syntyi Kiinassa pohjoiskorealaiseen perheeseen.[3] Hän on Pohjois-Korean kirjailijaliiton jäsen ja on työskennellyt pohjoiskorealaisessa lehdessä.[4] Bandin teoksia alettiin julkaista Pohjois-Koreassa 1970-luvulla.[5] Hän kirjoitti vuosina 1989–1995 salaisesti runoja ja novelleja, joiden sisältö oli kriittistä maan hallintoa kohtaan.[4]

Bandin kirjoista ensimmäisenä kansainvälisesti julkaistiin novellikokoelma Syytös[6], jonka alkuperäiskielinen versio koreaksi ilmestyi toukokuussa 2014.[7] Teos sisältää Pohjois-Korean virallisia linjauksia kohtaan kriittisiä kertomuksia elämästä maan sisällä. Se oli vuoden 2018 alkuun mennessä käännetty 21:lle kielelle.[2] Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa teos julkaistiin maaliskuussa 2017, mutta ranskankielinen versio oli ilmestynyt jo vuonna 2015.[7] Kirjaa pidetään äärimmäisenä harvinaisuutena, koska se on Pohjois-Koreassa asuvan pohjoiskorealaisen kirjoittama. Aiemmat pohjoiskorealaisten kirjailijoiden teokset olivat olleet maasta loikanneiden kirjoittamia.[4] Syytöksen käsikirjoitus kulkeutui Etelä-Koreaan pohjoiskorealaisia pakolaisia Kiinassa auttaneen Do Hee-yunin saatua tiedon sen olemassaolosta kirjailijalle sukua olleen loikkarin kautta ja värvättyä kiinalaisen henkilön järjestämään salakuljetuksen pohjoiskorealaisten sukulaisten luona käynnin yhteydessä.[2][4] Vuonna 2019 ilmestyi Bandin toinen kansainvälisesti julkaistu kirja, runokokoelma The Red Years.[8]

On esitetty epäilyjä siitä, onko Syytös aidosti pohjoiskorealaisen kirjoittama, mutta Kansainvälisen Penin North Korean Writers in Exile -keskus on vahvistanut aitouden. Sen mukaan kirjassa on monia vain pohjoiskorealaisten ymmärtämiä ilmauksia.[9] Etelä-Koreassa kiista kirjan alkuperätarinan aitoudesta on ollut jatkuvaa. Jotkut Pohjois-Korean tutkijat ja maasta loikanneet ovat suhtautuneet kertomukseen skeptisesti, mutta esimerkiksi tutkija Brian Reynolds Myersin mukaan käsikirjoitus vaikuttaa pohjoiskorealaisen kirjoittamalta. Muun muassa käsikirjoituksessa käytetty murre viittaa Pohjois-Koreaan.[10]

  1. Mysteerikirjailijan teos salakuljetettiin Pohjois-Korean ulkopuolelle – Kuvaa maan raadollista arkea Raija Hakala 17.4.2017, viitattu 22.12.2023
  2. a b c Elizabeth Shim, North Korea writer Bandi is incommunicado, activist says UPI 17.1.2018, viitattu 22.12.2023 (englanniksi)
  3. a b Kirsi Jääskeläinen, Novellikokoelma paljastaa Pohjois-Korean arkea: Salakuljetetut tarinat diktatuurista Ilta-Sanomat 20.4.2017, viitattu 23.12.2023
  4. a b c d RO Kwon, Review: The Accusation by Bandi review – forbidden stories from inside North Korea The Guardian 11.3.2017, viitattu 22.12.2023 (englanniksi)
  5. Kate Kushner, Literature Review: The Accusation by Bandi The Politic 3.1.2018, viitattu 22.12.2023 (englanniksi)
  6. Syytös Kustantamo S&S, viitattu 22.12.2023
  7. a b Paula Hancocks, Stranger than fiction: How forbidden book was smuggled out of N. Korea CNN 3.4.2017, viitattu 22.12.2023 (englanniksi)
  8. E. J. Koh, The Red Years: Forbidden Poems from Inside North Korea by Bandi World Literature Today, viitattu 23.12.2023 (englanniksi)
  9. Lee Sang Sook, Review North Korean Review 2019, viitattu 22.12.2023 (englanniksi)
  10. Krys Lee, The Accusation: Forbidden Stories from Inside North Korea by Bandi World Literature Today, viitattu 23.12.2023 (englanniksi)