Arisuo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Arisuo Oy oli vuosina 1947–1981 Kaarinassa toiminut valaisintehdas, jonka tuotemerkkinä oli Aris. Valaisinten lisäksi se teki muitakin kevyitä metalli- ja muovituotteita, kuten ilmanvaihtoventtiilejä, talvirenkaiden nastoja ja letkunkiristimiä[1][2]. Yritys voitti vuonna 1977 Tuottava Idea -kilpailun Aris-holkkinastalla[3].

Arisuo Oy:n perusti vuonna 1947 Toivo Arisuo, joka jatkoi yrityksen johdossa vuoteen 1972 saakka. 1950-luvulla yritys tunnettiin taskulampuistaan, 1960-luvulla liikkeiden valokylteistä ja 1970-luvulla monipuolisesta kotivalaisinmallistostaan, etenkin edullisista, peltirakenteisista kohde- ja työpöytävalaisimistaan[4]. 1970-luvun alkupuolella yritys oli suurimmillaan, vei tuotantoaan etenkin saksankielisiin maihin[5] ja työllisti parisataa ihmistä. Se käytti materiaaleinaan muoveja ja metalleja. 1970-luvulla valaisimia suunnitteli muun muassa Kai Salo, minkä lisäksi yritys ilmeisesti osti valaisinmalleja ulkomailta[1]. 1970-luvun lopulla Arisuo teki valaisinyhteistyötä Wärtsilän omistaman Nuutajärven lasitehtaan kanssa[6]. Vuonna 1977 Aris-holkkinasta palkittiin ensimmäisessä Tuottava Idea -kilpailussa[3].

1970-luvun keskivaiheilta alkaen Arisuon liiketoiminta alkoi heiketä[7]. Vuonna 1979 osakkeiden enemmistö myytiin Enstolle, ja perusteina mainittiin myös ankara omaisuusverotus ja muu yrittäjyyden vaikeuttaminen[8]. Pian Arisuo siirtyi Sähköliikkeiden Oy:lle, joka siirsi tuotannon Kaarinasta omistamaansa Mäntsälän Metalli Oy:öön[9]. Arisuo Oy lopetettiin vuonna 1981[10].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Forth, Jonas: Five lesser known lamp manufacturers from Finland – Itsu, Valinte, Sario, Lival and Aris Forthzine-muotoilublogi. Viitattu 2.7.2019.
  2. Jansson, Matti: Holkkinastojen valmistus Arisuo Oy:lle. Helsingin Sanomat, 23.3.1976, s. 27. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  3. a b Kilpailu tuottavaidea.fi. 2019. Viitattu 3.7.2019.
  4. Tikkanen, Birgitta: Tehokkaampaa valoa. Helsingin Sanomat, 31.8.1974, s. 14. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  5. Arisuo laajentanut tuotantoaan Kaarinassa. Helsingin Sanomat, 4.3.1971, s. 21. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  6. Tikkanen, Birgitta: Hyvä valaisin on harvinaisuus. Helsingin Sanomat, 25.3.1979, s. 20. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  7. Arisuo siirtyy lyhennettyyn työviikkoon. Helsingin Sanomat, 26.11.1976, s. 31. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  8. Arisuo myytiin Enstolle. Helsingin Sanomat, 18.4.1979, s. 25. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  9. Mäntsälän Metalli laajentaa. Helsingin Sanomat, 16.5.1981, s. 30. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  10. Arisuo Oy lopettaa toimintansa. Helsingin Sanomat, 27.4.1981, s. 23. Näköislehden aukeama (tilaajille).

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]