Argumenttiskeema

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Argumenttiskeemat ovat argumenttimuotoja, joiden avulla voidaan tunnistaa ja arvioida yleisiä argumentointityyppejä. Niitä käytetään jokapäiväisissä keskusteluissa, joissa toinen osapuoli pyrkii vakuuttamaan toisen käsillä olevan argumentin vakuuttavuudesta. Argumenttiskeemat edustavat tyypillisesti poistettavissa olevia päätelmiä, jotka ovat hyödyllisheuristisia, jotta voidaan siirtyä uskottavaan hypoteesiin epävarmuuden ja tiedon puutteen olosuhteissa. Argumenttiskeemat ovat hyödyllisiä niin argumenttien keksimisessä kuin myös niiden arvioinnissa. Skeemat ovat välttämättömiä argumenttien tunnistamiseen, puuttuvien premissien löytämiseen, argumenttien analysointiin sekä lopuksi niiden arvioimiseen.

Lyhyesti sanottuna argumentaatiossa on erilaisia tapoja tukea väitteitä perusteluilla ja näitä tapoja voidaan kutsua skeemoiksi. Skeemat ovat ajattelumalleja tai -kuvioita, jotka ohjaavat asioiden ymmärrystä tai tekevät ajattelua hyväksyttäväksi. (Pajunen 2017.)

Skeematyypit pragma-dialektiikka-teoriassa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pragma-dialektiikka-teoriassa argumenttiskeemat jaotellaan kolmeen ryhmään, jotka ovat

  1. Symptomaattinen skeema eli oireeseen vetoava skeema. Jonkin asian ajatellaan olevan oire tai merkki jostakin. Tunnusomaista skeemalle on tyypillisyys, luonteenomaisuus, luonnollisuus ja potentiaalisuus.
  2. Analogiaskeema, jossa ajatellaan, että kahden asian välillä on jokin samankaltaisuus. Tunnusomaista skeemalle ovat vertailukelpoisuus, samankaltaisuus, identtisyys ja rinnastettavuus.
  3. Instrumentaalis-kausaaliset argumentit , jossa instrumentaalisuus tarkoittaa välineellisyyttä eli jokin on väline jollekin asialle. Kausaalisuus taas viittaa syy-seuraussuhteeseen eli jokin aiheutuu jostakin. Tunnusomaista skeemalle ovat kausaalisuus, keino, edistäminen ja syy-seuraussuhde.

Douglas Waltonin argumenttiskeemat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Douglas Walton oli kanadalainen akateemikko, joka määritteli useita erilaisia argumenttiskeemoja. Jokaista argumenttiskeemaa kohden hän antoi joukon kriittisiä kysymyksiä, jotka auttavat arvioimaan argumenttia tilanteessa, jossa argumentti esiintyy.

  1. Asiantuntijaan vetoaminen: Onko henkilö asiantuntija kyseisellä alalla?
  2. Populaarisuus: Onko relevanttia olettaa tiedon yleisyyden perusteella argumentin uskottavuus?
  3. Analogia: Onko X:n ja Y:n välillä samankaltaisuutta merkitsevällä tarkkuudella?
  4. Korrelaatiosta kausaatioon: Onko X:n ja Y:n välillä todella vastaavuutta, vai voiko jokin esim. Z selittää X:n ja Y:n välisen näennäisen korrelaation?
  5. Kalteva taso: Johtaako premissi X0:sta todella X1:een, X2:een ja lopulta loppupäätelmä Xn saakka?
  6. Suora Ad Hominem: X:n karaktääri on arveluttava.
  7. Epäsuora Ad Hominem: x esittää argumentin, jonka konkluusio on X.
  8. Kielellinen luokittelu: X:lla on ominaisuus Y (instanssi-premissi), kaikki joilla on ominaisuus Y, on myös ominaisuus Z (luokittelu-premissi), konkluusio: X:lla on ominaisuus Z.
  9. Seurauksiin vetoaminen: Jos X esiintyy, niin hyvät / huonot seuraukset Y todennäköisesti seuraavat.
  10. Sitoumukseen vetoaminen: X on sitoutunut Y:hyn.
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Douglas N. Walton