Antti Salamaa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Antti Salamaa
Henkilötiedot
Syntynyt30. toukokuuta 1899
Uukuniemi
Kuollut17. lokakuuta 1935
Helsinki
Ammatti poliisi, poliitikko

Antti Salamaa, aikaisemmin Salomaa ja sitä ennen Mielonen (30. toukokuuta 1899 Uukuniemi17. lokakuuta 1935 Helsinki[1]) oli suomalainen merimies ja entinen poliisi joka tuli tunnetuksi vuonna 1929 toimiessaan Lalli-liiton sihteerinä.[2] [3]

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Salamaa kävi kansakoulun ja kansanopiston. Hän lähti Australiaan menetettyään varansa Suomessa ja palasi sieltä Suomeen merimiehenä vuonna 1925. Hän oli sitten poliisina Kotkassa, Pyhtäällä ja Kirkkonummella sekä Vallisaarella ammusvarikon vartijana ennen kuin oli mukana perustamassa Lalli-liittoa helmikuussa 1929. Liiton sihteerinä toiminut Salomaa erosi liitosta jo heinäkuussa 1929. Lalli-liitto kaavaili näihin aikoihin elokuussa 1929 tapahtuvaksi aiottua 12 000 miehen marssia Helsinkiin, jonka yhteydessä oli tarkoitus hajottaa eduskunta, tehdä vallankaappaus ja asettaa maalle diktaattori. Esikuvana pidettiin Mussolinin mustapaitojen marssia Roomaan 1922.[2][3]

Salamaa julkaisi syksyllä 1929 kirjasen Valtiovalta suomalaisille jonka kustansi Lalli-liitossa mukana ollut Lennartti Pohjanheimo. Kirjasen mukaan kaikki Suomen ongelmat johtuivat maan ruotsinkielisistä ja ne ratkeaisivat tekemällä maasta yksikielinen.[2][3]

Joulukuussa 1929 Salamaa ja Lalli-liiton perustajiin kuulunut Kaarlo Kalervo levittivät Helsingissä väärennettyjä "punaisen kapinajohdon" lentolehtisiä samaan aikaan kun Vihtori Kosola ja muut vastikään Lapualla perustetun Lapuan liikkeen johtajat olivat tulossa kaupunkiin. Lentolehtisten tarkoituksena oli aikaansaada mellakoita ja väkivaltaisuuksia joita uusi liike voisi käyttää hyväksi vahvistaakseen asemaansa. Etsivä keskuspoliisi pidätti 4. joulukuuta Salamaan ja muutamia muita henkilöitä kuulusteluja varten.[2][3]

Salamaa oli myöhemmin mukana Yrjö Ruudun ja Juhani Konkan vuonna 1932 perustaman Suomen Kansallissosialistisen Liiton toiminnassa.[3] Oikeusministeriö määräsi Salamaan vuonna 1934 salanimellä Aatami Salama julkaiseman kirjan Tilintarkastelua ruotsalaisuuden ja suomalaisuuden välillä takavarikoitavaksi koska kirjan katsottiin halventavan hallitusta ja laillista yhteiskuntajärjestystä sekä vaarantavan Suomen suhteita ulkovaltoihin ja aiheuttavan levottomuutta yleisön keskuudessa. Salamaata vastaan nostettiin myös syyte kirjan johdosta. [4]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimellä A. Salamaa:

  • Valtiovalta suomalaisille ; kirjoittanut A. Salamaa. Suomen Valta, Helsinki 1929
  • Tilintarkastelua ruotsalaisuuden ja suomalaisuuden välillä ; kirjoittanut ja julkaissut A. Salamaa. Tekijä, Helsinki 1934

Toimituksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Helsingin opas - Helsingfors vägledare - Guide of Helsinki - Guide de Helsinki - Führer durch Helsinki ; toim. A. Salamaa. A. Salamaa, Helsinki 1934

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Antti Salamaan kuolinilmoitus. Helsingin Sanomat, 19.10.1935, s. 1. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 26.4.2018.
  2. a b c d Antti Salomaan entisyys, Aamulehti 11.12.1929 nro 338, s. 7, Kansalliskirjaston Digitoidut aineistot
  3. a b c d e Aapo Roselius, Oula Silvennoinen, Marko Tikka: Suomalaiset fasistit – mustan sarastuksen airuet, luku Lalli-liitto - ensimmäinen yritys ja erehdys s. 132–135, 255 WSOY 2016 ISBN 978-951-0-40132-3.
  4. Kirjatakavarikko Helsingissä, Käkisalmen Sanomat, 05.01.1935, nro 2, s. 1, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot