Ann Sothern

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ann Sothern
Ann Sothern elokuvan Kirje kolmelle naiselle (1949) trailerissa.
Ann Sothern elokuvan Kirje kolmelle naiselle (1949) trailerissa.
Henkilötiedot
Koko nimi Harriette Lake
Syntynyt22. tammikuuta 1909
Valley City, Pohjois-Dakota, Yhdysvallat
Kuollut15. maaliskuuta 2001 (92 vuotta)
Ketchum, Idaho
Ammatti näyttelijä
Puoliso Roger Pryor (1936–1942)
Robert Sterling (1943–1949)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Ann Sothern (synt. Harriette Lake, 22. tammikuuta 1909 Valley City, Pohjois-Dakota15. maaliskuuta 2001 Ketchum, Idaho) oli yhdysvaltalainen näyttelijä.[1] Hän näytteli ensimmäisen kerran elokuvissa 1929, ja näyteltyään useita pieniä elokuvarooleja hän siirtyi Broadwaylle. Sothern palasi myöhemmin Hollywoodiin ja vuodesta 1939 alkaen hän näytteli kahdeksan vuoden ajan nimiroolissa Maisie-elokuvissa, joita tehtiin kaikkiaan kymmenen. Suurimman suosionsa Sothern sai televisiosarjoistaan Private Secretary ja The Ann Sothern Show. Myöhemmin hän näytteli teatterimusikaaleissa ja satunnaisesti elokuvissa.[2] Sothern oli ehdolla parhaan naissivuosan Oscar-palkinnon saajaksi vuoden 1987 elokuvasta Elokuun valaat. Hän on saanut kaksi tähteä Hollywood Walk of Famelle.[1]

  1. a b Woo, Elaine: Ann Sothern Los Angeles Times. Viitattu 3.11.2010. (englanniksi)
  2. Ann Sothern allmovie. Viitattu 5.11.2010. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.