Aila Lavaste

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Aila Mirjam Kaarina Lavaste, o.s. Huttunen, (s. 24. huhtikuuta 1950 Tampere) on suomalainen ohjaaja ja dramaturgi, joka toimi työurallaan myös näyttelijänä ja teatterin johtajana.[1]

Henkilöhistoria ja ammattiura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lavaste syntyi diplomi-insinööri Veikko Huttusen ja rautatievirkailija Kirsti Louhon perheeseen. Hänen ensimmäinen puolisonsa 1970–1985 oli teatteriohjaaja Kimmo Lavaste ja toinen vuodesta 1987 on järjestäjä Timo Ailio. Lavaste tuli ylioppilaaksi 1969 ja opiskeli Tampereen yliopistossa 1969–1973 ja Teatterikorkeakoulussa 1975–1979, teatteritutkinnon hän suoritti 1987. Lavaste oli Turun kaupunginteatterin vs. dramaturgi 1980–1981, Kokkolan kaupunginteatterin näyttelijä 1981–1982, Imatran teatterin ohjaaja-dramaturgi 1983–1984, Salon teatterin johtaja ja ohjaaja 1985–1987, Tampereen yliopiston näyttelijätyön assistentti 1987–1991 ja Vaasan kaupunginteatterin dramaturgi 1991–1995. Hän toimi Kajaanin kaupunginteatterin johtajana 1995–2000 ja Jyväskylän kaupunginteatterin johtajana 2001–2007, vapaa ohjaaja ja dramaturgi hän on ollut vuodesta 2007. Lavaste on opettanut useilla teatterialan kursseilla vuodesta 1978 lähtien.[1] Hän on ollut mukana muun muassa valtion näyttämötaidetoimikunnassa, Suomen Teatteriohjaajien Liiton hallituksessa sekä Tampereen Teatterikesän johtoryhmässä.[2] Lavaste sai Silmänkääntäjä-palkinnon 2004 ja Jyväskylän kaupungin Kiitos kulttuurista -tunnustuksen 2006. Valtion viisivuotinen taiteilija-apuraha hänelle myönnettiin 2009.[1] Vuonna 2018 Lavaste sai Pro Finlandia -mitalin[3].

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Harrastajateatteri ja teksti (1985)
  • Teatteri on tässä: Jyväskylän kaupunginteatteri 1961–2001, Hannele Ruotsalon kanssa (2001)
  • Vieraassa takissa (2015)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Lasse Pajala, John Lagerbohm, Ulla Strengell-Silainen (toim.): Kuka kukin on 2011, s. 498. Helsinki: Otava, 2011. ISBN 978-951-1-24712-8.
  2. Teatterinjohtaja kirjoitti uupumuksesta ulos: "Sen tunnustaminen oli ylivoimaista" Keskisuomalainen. 6.4.2015. Viitattu 23.4.2021.
  3. Suomen leijonan Pro Finlandia -mitalin saajat 1945-2020 Suomen Valkoisen ruusun ja Suomen leijonan ritarikunnat. Ritarikuntien kanslia. Viitattu 23.4.2021.