Agatharkhos Ateenalainen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Agatharkhos Ateenalainen
Ἀγάθαρχος ὁ Ἀθηναῖος
Henkilötiedot
Syntynyt500/400-luku eaa.
Ateena
Ammatti taidemaalari

Agatharkhos Ateenalainen (m.kreik. Ἀγάθαρχος ὁ Ἀθηναῖος, Agatharkhos ho Athēnaios, lat. Agatharchus Atheniensis; toimi 400-luvulla eaa.) oli antiikin kreikkalainen taidemaalari, joka oli kotoisin Ateenasta. Jotkut tutkijat ovat tulkinneet Vitruviuksen hänestä tekemän maininnan siten, että hän olisi ollut ensimmäinen taidemaalari, joka käytti maalauksissaan perspektiiviä.[1]

Vitruviuksen mukaan Agatharkhos olisi kehittänyt näyttämömaalauksen, ja tehnyt maalaukset (scenam fecit) johonkin Aiskhyloksen kirjoittamaan tragediaan.[2] Aristoteles sanoo kuitenkin Runousopissaan, että vasta Sofokles olisi tuonut näyttämömaalaukset teatteriin.[3] Siksi joskus Vitruviuksen on ehdotettu tarkoittaneen vain sitä, että Agatharkhos olisi tehnyt näyttämön.[1][4] Asiayhteydestä on kuitenkin selvää, että Vitruvius tarkoittaa perspektiivimaalausta. Vitruvius sanoo nimittäin, että eräät Demokritos ja Anaksagoras, jotka olivat kirjoittaneet näyttämömaalauksesta, hyödynsivät Agatharkhoksen aiheesta kirjoittamaa tutkielmaa, ja kuvasivat, kuinka perkspektiivi toteutetaan.[1]

On arveltu, että näyttämömaalaukset olisi kehitetty vasta Aiskhyloksen uran lopulla, ja että niitä olisi käytetty enemmän vasta Sofokleen aikana. Tämä voisi selittää sen, mitä Aristoteles sanoo.[1]

Ateenalaista Agatharkhosta ei tule sekoittaa toiseen taidemaalariin, Agatharkhos Samoslaiseen.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Smith, William: ”Agatharchus (2)”, Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology. Boston: Little, Brown and Company, 1849–1867. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  2. Vitruvius: De architectura VII, praefatio 11. (lat.)
  3. Aristoteles: Runousoppi 4.16.
  4. Vrt. Horatius: Ep. ad. Pis. 279: et modicis instraxit pulpita tignis.