Ängeslevä (Tyrnävä)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ängeslevän tuulimylly.

Ängeslevä on Tyrnävän kunnassa sijaitseva kylä. Kylä sijaitsee seututien 827 varressa, paikallistien 18637 ja Ängeslevänjoen risteyskohdassa, noin kolmen kilometrin päässä Tyrnävän kirkonkylän koillispuolella.[1] Kylä sijaitsee maisemallisesti tunnetulla Limingan–Tyrnävän peltolakeudella. Asutus on keskittynyt pääasiassa Ängeslevänjoen sekä seututien 827 varsille. Kylällä on ollut aikoinaan oma koulu, joka on sittemmin lakkautettu, ja on nykyisin yksityiskäytössä.[2]

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaisissa lähteissä Ängeslevän kylä on mainittu vuonna 1559, jolloin se kuului vielä Limingan suurpitäjään. 1700-luvun karttojen parusteella Ängeslevällä on sijainnut kahdeksan kantataloa, jotka ovat hävinneet tai siirretty eri paikoille. Nykyään nämä alueet ovat peltoa tai niiden reunamia. Lisäksi alueella on sijainnut useita torppia 1600-1700-luvuilla. Ängeslevässä tuotettiin myös tervaa 1600-luvulla.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]