William Suvanne

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

William Suvanne (s. 1979) on suomalainen jazzmusiikin saksofonisti, multi-instrumentalisti, säveltäjä, tuottaja ja musiikkipedagogi.[1][2][3]

Suvanne sai Nokia Young Talent -palkinnon[3] ja vuonna 2007 Suomen Saksofoniseuran myöntämän Josef Kaartinen -palkinnon.[4] Vuonna 2007 hän julkaisi ensimmäisenä albuminaan Indian Curryn[5], jota seurasi vuonna 2010 President.[2] Tammikuussa 2014 ilmestyi uusi sooloalbumi The Tenor.[3][1] Suvanne on työskennellyt solistisena muusikkona sekä Suomessa että kansainvälisesti. Hän on esiintynyt lukuisissa maissa neljässä eri maanosassa. Hän on soittanut pääasiallisesti altto- ja tenorisaksofonia, mutta on esiintynyt myös muiden saksofonien, huilun, klarinetin, käsihuilun ja sopraanokrumhornin soittajana. Suvanne on soittanut myös muiden artistien levyillä ja konserteissa sekä teattereissa. Hän on esiintynyt muun muassa UMO Helsinki Jazz Orchestran solistina, soittanut Aili Ikosen sekä Pepe Willbergin yhtyeissä ja pitänyt duokonsertteja urkuri Johannes Vesterisen kanssa.[3] Syksyllä 2018 julkaistiin GroovyRecords-yhtiön kautta Suvanteen vuonna 2017 perustaman uuden William Suvanne Chess'n Jazz -yhtyeen ensimmäinen albumi, Chess'n Jazz. Samassa yhteydessä pidettiin mittava Suomen-kiertue, joka järjestettiin yhteistyössä Suomen Jazzliiton ja Suomen Shakkiliiton kanssa. Suvanteen kanssa yhtyeen muodostivat Mikael Jakobsson, Mikko Arlin, Varre Vartiainen ja Tuure Koski.[1][6] Vuonna 2023 aktiivisia yhtyeitä ovat muun muassa Aili Ikonen, Funky Finns ja Tuomas Wäinölä.

Suvanne on opettanut soittamista Pakilan musiikkiopistossa.[3] Suvanne on myös livemusiikkiklubi Lobby Myyrmäen taiteellinen johtaja.

  1. a b c William Suvanne Jazz Finland
  2. a b William Suvanne Quartet Flame Jazz
  3. a b c d e William Suvanne Pakilan musiikkiopisto
  4. Josef Kaartinen -palkitut Suomen Saksofoniseura ry
  5. William Suvanne: Indian Curry Hifi
  6. William Suvanne Chess'n Jazz Jazz Finland