William Crathorn

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

William Crathorn (eli noin 1330) oli englantilainen myöhäiskeskiaikainen filosofi. Hän kuului ensimmäiseen sukupolveen Oxfordin yliopistossa vaikuttaneita filosofeja Wilhelm Ockhamilaisen jälkeen, ja kritisoi ja kehitti edelleen tämän ajattelua.[1]

Crathorn saattoi olla kotoisin Crathornen kylästä Yorkshirestä. Hän liittyi dominikaaniseen sääntökuntaan ja opiskeli sen jälkeen Oxfordissa. Siellä hän luennoi vuosina 1330-32 Petrus Lombarduksen Sentensseistä, josta häneltä on säilynyt kommentaari.[1]

Crathorn tunnetaan ennen kaikkea kieltä ja kognitiota käsittelevistä teorioistaan, ontologiastaan sekä skeptisismiä vastaan suunnatuista argumenteista.[1] Mentaalisten representaatioiden suhteen hän kannatti näkemystä, jonka mukaan jotakin oliota koskevan mentaalisen representaation tulee olla samankaltainen kuin kohteensa: esimerkiksi punaisen olion representaatio on punainen.[2] Wilhelm Ockhamilaisen lisäksi Crathorn kritisoi myös mm. Tuomas Akvinolaisen, Duns Scotuksen, Richard Fitzralphin ja Robert Holkotin ajatuksia.[1]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Quaestiones super librum sententiarum, toim. F. Hoffmann. Teoksessa Questionen Zum ersten Sentenzenbuch, Beiträge zur Geschichte der Philosophie und Theologie des Mittelalters, Band 29, Aschendorff, Münster, 1988.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Robert, Aurélien: William Crathorn Stanford Encyclopedia of Philosophy. Viitattu 12.3.2008.
  2. Lagerlund, Henrik: Mental Representation in Medieval Philosophy Stanford Encyclopedia of Philosophy. Viitattu 12.3.2008.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Robert, Aurélien: William Crathorn The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)