Walter Hill

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Walter Hill
Walter Hill Münchenin elokuvajuhlilla vuonna 2014.
Walter Hill Münchenin elokuvajuhlilla vuonna 2014.
Henkilötiedot
Syntynyt10. tammikuuta 1942 (ikä 82)
Ammatti elokuvaohjaaja, -käsikirjoittaja ja -tuottaja
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Walter Hill (s. 10. tammikuuta 1942)[1] on pitkän uran tehnyt yhdysvaltalainen toimintaelokuvien ohjaaja ja käsikirjoittaja. Hän on ohjannut myös lännenelokuvia, kuten Lainsuojattomat (1980), Geronimo (1993) ja Hurja Bill (1995). Hill luo toimintakohtauksissaan tavaramerkinomaisesti sumeilematonta, jopa röyhkeän ylitsepursuavaa väkivaltaa, joka tahtoo lipsua yliampuvuudessaan komiikan puolellekenen mukaan?. Poikkeuksena moderni rikoselokuva Keikkakuski (1978), joka tosin on jäänyt vähemmälle huomiolle, mutta nauttii jonkinlaista kulttimainetta.

Walter Hill oli elementissään erityisesti 1980-luvulla, jolloin hän ohjasi toinen toistaan tunnetumpia ja kovanaamaisempia toimintaelokuvia, kuten Raivoisa ajojahti (1981), 48 tuntia (1982), Liekehtivät kadut (1984) ja Oikeuden puolesta (1987).

Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Ohjaaja Käsikirjoittaja Tuottaja
1972 Tappajien takaa-ajo Hickey & Boggs
Pakotie The Getaway
1973 Varas joka tuli päivälliselle The Thief Who Came to Dinner
Tapa tai kuole The MacKintosh Man
1975 Kasvot vedessä The Drowning Pool
Haastaja Hard Times
1978 Keikkakuski The Driver
1979 Soturit The Warriors
Alien – kahdeksas matkustaja Alien
1980 Lainsuojattomat The Long Riders
1981 Raivoisa ajojahti Southern Comfort
1982 48 tuntia 48 Hrs.
1984 Streets of Fire – liekehtivät kadut Streets of Fire
1985 Vihoviimeinen hevosooppera Rustlers’ Rhapsody
Wow! Mikä perintö! Brewster’s Millions
1986 Crossroads – bluesjätkät Crossroads
Blue City – laiton kaupunki Blue City
Aliens – Paluu Aliens
1987 Oikeuden puolesta Extreme Prejudice
1988 Punainen vaara Red Heat
1989 Johnny Handsome – kasvoton Johnny Handsome
1990 Toiset 48 tuntia Another 48 Hrs.
1992 Alien³ Alien³
Tunkeutujat Trespass
1993 Geronimo Geronimo: An American Legend
1994 Pakotie The Getaway
1995 Hurja Bill Wild Bill
1996 Last Man Standing Last Man Standing
1997 Alien – ylösnousemus Alien: Resurrection
2000 Supernova Supernova
2002 Voodoo – tummempi kuin veri Ritual
Teräskehä Undisputed
2004 Alien Vs. Predator AVP: Alien vs. Predator
2007 Aliens vs. Predator 2 AVPR: Aliens vs Predator – Requiem
2012 Bullet to the Head Bullet to the Head
Prometheus Prometheus
2016 Tomboy, a Revenger’s Tale Tomboy, a Revenger’s Tale
2017 Alien: Covenant Alien: Covenant
  1. Walter Hill Biography (1942-) filmreference.com. Viitattu 15.9.2011. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Tämä elokuvaohjaajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.